Murun päiväkirja

Kulunut viikko kuvin

2012-01-29T21:57:00.002+02:00

Lukion oppimäärä lähes suoritettu: oppitunteja lusittu reilut 1500 kappaletta, joista viimeisin kului torstaina yhtä hitaasti kuin edeltäneetkin. (Luku)loma alkaa virallisesti viikon päästä! Oikeasti allekirjoittaneen kuuluisi nyt olla ainakin yrittämässä valmistautua äidinkielen preleihin ja kirjoittamassa rästiin joutuneita esseitä, mutta sen sijaan teki mieli tehdä pieni kooste kuluneesta viikosta, jonka aikana olen kantanut kameraa olallani varsin ahkerasti aurinkoisten päivien ansiosta.

Aurinko paistoi täälläkin!

Tiistaina ja sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Haltialassa. Ainoa keino välttyä hiihtäjien jos-katse-voisi-tappaa-ilmeiltä oli tehdä omat polut vyötäröön ulottuvassa umpihangessa. Muru oli väsynyttä koiraa päästyään kotiin.

Viisi postausta tälle kuulle, taisin juuri rikkoa edellisvuoden ennätyksen. Luulen kyllä postaustahdin aina vain tihentyvän, mitä intensiivisemmäksi pänttäämisen kuuluisi edetä. Mutta itseni tuntien se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että keksin jotain tärkeämpää lukemisen sijaan. Ainahan sitä ehtii huomenna aloittaa.

Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

2012-01-15T17:30:00.000+02:00

Pari viimeisintä pakkaspäivää ovat olleet mukava keskeytys loskakeleihin. Jopa aurinkokin on pilkahtanut pilvien raosta. Tehtiin Murun kanssa pitkästä aikaa lenkki kartanolle, viimeksi taidettiin kulkea sinne pyöräillen. Joulupyhinä oven edestä lukittuna varastettu rakas pyörä koiranulkoilutustankoineen on toivottavasti saanut kodin, jossa sitä arvostetaan yhtälailla kuin sitä arvostettiin täällä. Vanha pyörä, jossa ei ollut edes vaihteita. Rahallinen arvo ruostuneine ruuveineen ja heiluvine ohjaustankoineen varmaan viidenkympin luokkaa. En käsitä, miten kukaan olisi sen halunnut viedä. Murretun lukon jättivät.

Meidän treenit on tauolla Murun juoksujen takia vielä pari viikkoa, tänään meidän piti startata virallisissa. Vaan eipä se juuri haittaa, ensinnäkään en ollut - onneksi - ehtinyt ilmoittautua ja toisekseen oikeastaan tuntuukin siltä, että juoksut tulivat oikeaan saumaan, ihme kyllä. En kyllä tiedä, miksi.

Tänään vasta tajusin, että lukion viimeiset kurssit tulevat suoritetuksi alle kuukauden sisällä. En pysty käsittämään, miten viimeiset kolme vuotta ovat hujahtaneet niin nopeasti! Pelottavaa ajatella, miten äkkiä sitä jälleen istuu siellä tutussa liikuntasalissa ylppärikokeiden ääressä. En malta odottaa, mitä kevät tuo kirjoitusten jälkeen. Tai tuleva vuosi, jonka salaa toivoisin olevan välivuosi opiskeluista. Välivuoden varalle olisikin suuria suunnitelmia: takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että ainakin teoriassa monen vuoden haaveilut toisesta koirasta voisivat toteutua. Miksei? - lista lyhenee, vaikkakin toisaalta tulevasta on vielä niin vähänlaisesti tietoa. Ties vaikka sitä saisikin opiskelupaikan sieltä opinahjosta, jonne en-kuitenkaan-pääse-mutta-haen-silti-asenteella nyt keväällä hakee.
Taidetaan elää jännittäviä aikoja. Kaikessa tässä hiljaiselossa.

Uusi ulkoasu

2012-01-11T21:56:00.000+02:00

Tänään piti olla se päivä, kun aukaisen pölyttyneet matematiikan ja ruotsin kirjat aloittaakseni ylppärilukemiset. En ole kovin hyvä pänttäämään, mutta sen sijaan vahvuuksiini kuuluu taitava velvollisuuksien välttely, aikaansaamattomuus sekä verukkeiden keksiminen. Joista puheenollen vaihdoin blogiinkin uuden ulkoasun. Päivittelin myös muita osioita, esimerkiksi suosikkiblogit siirtyivät sivupaneelista linkin taakse. Toivottavasti toimii, ja raportoikaahan, jos ei!

Pieni punainen narupallo

2012-01-05T01:42:00.000+02:00

Muru sai joululahjaksi pallon. Se ei kuitenkaan ollut mikä tahansa pallo.

Punaisen pallon päässä oli nimittäin vinkeästi heilahteleva naru.

Palloa saattoi kuljettaa pallo suussa tai narustapitäen. Nerokasta, eikö?

Kun palloa ravisteli, se saattoi kumauttaa pientä koiraa uhmakkaasti otsaan.

Pientä punaista narupalloa saattoi repiä ja riehtoa. Narua oli hauska vetää pallon lävitse puolelta toiselle, ja pienen koiran ihmetykseksi naru ei koskaan kuitenkaan karannut pallosta.

Kerrassaan nerokas keksintö. Naru ja pallo yhdessä.

Yksi huono puoli pallossa oli. Se tykkäsi nimittäin pitkistä kaartevista ilmalennoista, ja fysiikan lakeja uhmaten se sinkoutui arvaamattomiin suuntiin heittäjänsä käsistä. Se koituikin pallon kohtaloksi. Mitäkö sille kävi? Se lennähti vauhdikkaasti tiheälatvaisen katajan oksaan, mistä kukaan ei sitä saanut kiipeämällä tai tikapuidenkaan avulla enää alas.

Jätin Murun pitämään seuraa mummilleni valkeisiin maalaismaisemiin. Huomenna koti-ikävään sairastunut pieni koira matkaa jälleen kohti kotia. Ja arvatkaapa mikä sitä odottaa?

Pieni punainen narupallo somassa paketissa. Aivan kuin jouluna.

Vuosikatsaus

2012-01-02T20:33:00.000+02:00

Nyt kun joulukinkut on syöty ja uusivuosi 2012 toivotettu tervetulleeksi, on aika tehdä vuosikatsaus kuluneeseen vuoteen.

Alkuvuosi

1. Ienkasvain, eläinlääkäriramppaus sekä juoksut. Muru kasvatti katu-uskottavuuttaan hammasrivistön harventuessa.

2. Taukoilua treenien suhteen edellämainituista syistä, elähdyttävää vaihtelua toi kevään ja alkukesän säännölliset treeniaikataulut.

Kesä

1. Toukokuussa uimamestari heitti talviturkkinsa!
2. Karkasipa myöskin ensimmäistä kertaa ikinä jäniksen perään metsässä vapaanaollessaan..
3. Kesäkuu omien treenien luvattua aikaa: ikimuistoiset lämpimät kesäpäivät Ojangossa.
4. Ensimmäiset startit mölleissä: HYL & 5.

5. Juoksuraivo
Kesään kuului merellä uimista, saaristoretkiä, järvimaisemia, maaseutu.. ja juoksut. Tuolloin päätin, ettei seuraavia juoksuja enää tulisi, ja että koira pääsisi leikattaviksi syksyllä. Sehän ei tosin tähän päiväänkään mennessä ole vielä toteutunut: juoksujen jälkeen elämä palaa raiteilleen ja maailma saa jälleen järjestyksensä, ja sitä tulee todenneeksi, ettei ne juoksut maailmanloppu olekaan. Ennen sitten taas seuraavia juoksuja, jolloin sitä jälleen kiroaa koiran hormonitoiminnan määräämää - vähäistä - aivotoimintaa ja vannoo näiden juoksujen olevan viimeiset. Saapa siis nähdä, milloin uhkaukseni todella toteutuu. (Muru aloitteli juoksunsa odotetusti ja tällä hetkellä viettelee lomapäiviä Mummin seurana maaseudulla. )

6. Muru juhlisti 5-vuotissyntymäpäiviään elokuussa!

7. Sekä kasvatti kesällä colliehaaremiaan

Syksy

1. Minä pänttäsin ylioppilaskirjoituksiin, ja Muru keskittyi reuhkansa kasvattamiseen tulevaa talvea varten..
2. Pyöräretket!
3. Uusi treeniryhmä
4. Kameran uitto järvessä agilityn vuosipäivän aikoihin.

Talvi
Viimekuukaudet ovat kuluneet pienoisessa hiljaiselossa minun yrittäessä kuroa kasaan viimeisiä lukiokursseja harrastuneisuuden painottuessa vain yksinomaan viikottaisiin ohjattuihin treeneihin. Odotellaan vielä lunta ja pakkasia päästäksemme aloittamaan jälleen pitkät lenkit joen- ja merenjäällä sekä umpihankipelloilla. Pyörälenkit loppuivat, muttei sään vuoksi. Rakas pyörä nimittäin varastettiin oven eteen lukitettuna.

Ja olihan meillä tavoitteitakin tälle vuodelle. Ne kuuluivat näin:

"- Edistytään agilityssä varmin askelin ✓ CHECK!
- Pyörähdetään muutamassa koiratapahtumassa ✓ CHECK!
- Käyttäytymisen puolella jotain muutosta räyhäämisessä"

Kaksi ensimmäistä tavoitettiin, kolmas.. no, sitä tulen kai työstämään ikuisesti. Tälle vuodelle uskallan asettaa enemmänkin tavoitteita:

- Debytoidaan viralliset agilitykisat ykkösissä juoksujen jälkeen
- Jatketaan siitä täyttämällä kisaluetteloa lukuisilla muillakin starteilla..
- Nyt tulee hurja: yritetään saada nolla! Yksi nolla!

Aika agilitypainotteista, eh. Muut tavoitteet pidän ihan hiljaisina omassa päässäni. Ja kaikki koirakuumeeseen liittyvät yritän parhaani mukaan vaimentaa. Mielenkiinnolla odotan, mitä vuosi 2012 tuo tullessaan.

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää

2011-12-23T16:29:00.000+02:00

Ainakin melkein. Me suunnataan aattoaamusta kohti maaseudun - toivottavasti - valkeampia maisemia ja aloitellaan huoletonta lomanviettoa joulupöydän ääressä.
Lämpimät jouluntoivotukset kaikille meidänkin puolesta!

Joulukuu

2011-12-13T21:55:00.000+02:00

Meidän joulukuu on kulunut ihan loistavasti. Säät ovat olleet siedettäviä ja talven vähäisestä lumisaldostakin löytyi yksi hyvä puoli: lumettomat hiekkatiet ovat sallineet vielä muutaman pyöräilyreissun. Aurinko sattui yllättäen vilahtamaan keittiön ikkunasta ja juuri siinä valossa mäen takana näkyvä ruohokenttä näytti hämmästyttävän kesäiseltä kirkkaan vihreänä. Hassua.
Treeneistä en viitsi sen kummemmin jupista, kuin että kuluneet viimeviikot ovat olleet treenien kannalta aivan loistavia. Ja että sain vihdoinkin kauan odottamani koulutusliivini! Ei siinä nyt sitten lue Roosa & Räyhä, vaikkakin harkitsen sitä vakavasti ehkä jo seuraavaan. Ajattelin pitäytyä asiallisena tämän kohdalla, mikä onkin ehkä ihan hyvä.

Sormet syyhyävät päästä ilmoittautumaan tammikuun kisoihin. Ja jos (kun :D) käy niin, ettei siellä menestyksen ruusuisilla kentillä loisteta, niin ainakin Murun räyhätessä tai karatessa radalta meidän nimet on helppo painaa mieleen: lukeehan ne suurilla kirkkailla kirjaimilla selässäni. Loistavaa!

Murun kahdeksat kasvot

2011-11-30T23:38:00.000+02:00

Tämän postauksen perusteella voisi Murun treenibloginkin melkeinpä kategorisoida luokkaan muotiblogit. Muru hauskuutti lauantaina pikkuveljen synttärijuhlissa talsien — ja epäuskottavasti möristen — punainen huivi kaulaansa rusettiin kiedottuna. Kukapa olisi uskonut, että moisesta yksinkertaisesta asusteesta voisi luoda niin monet ilmeet. Muotibloggaajat, ottakaa mallia!

Ja sporttiset pojat, ottakee yhteyttä

Talvi pikakelauksella, kiitos

2011-11-24T23:17:00.000+02:00

Takana itselleni hyvin epätyypillisen pitkäksi venähtänyt päivitystauko. Mutta eikös se nyt olekin ihan luonnonlaki, että tauot sattuvat kuin ihmeen kaupalla loppumaan juuri koeviikon kolkutellessa.. Vaikka olihan tässä asiaakin! Ei tärkeää tai mitenkään ihmeellistä, tosin. Oikeastaan vain kaksi kuumeista sanaa: pentu- ja kisakuume!

Kummasta aloittaisin. Jälkimmäinen lienee turvallisempi ratkaisu. Kisakuume! Meidän treenit ovat ottaneet jättiläisharppauksen eteenpäin sieltä epätoivon suosta, jonne jouduttiin alkusyksystä. Keppien yhdistely rataan onnistuu jo ihan hienosti, ja tuntuu, että olen oppinut aivan mahdottoman paljon ohjaustekniikkaa näinä vähinä treenikertoina, joita syksyn mittaan on hallissa uuden treeninvetäjän luotsaamina kertynyt. En ehkä sanoisi, että teoriassa oppimani tekniikat vielä välittyisi konkreettisesti huitomisissani, vaikkakin ehkä osaan jo suurinpiirtein kohdistaa rintamasuunnan oikeaan kompastumatta jalkoihini tai koiraan. Ja tässä tapauksessa vannon poikkeuksen vain ja ainoastaan vahvistavan säännön - kaatumiset olkoon vain opinnäytteitä.

Tässä alkaa meininki tuntua siltä, kuin maailmanloppua odottelisi sen ensilumen muodossa. Kauhukuvissa kilometrihanget peittävät Ojangon kentät. Sen mukaista on siis ollut treenaaminenkin. Kuluneen kuukauden aikana ollaan Murun kanssa käyty treenaamassa ennätysmäärä Ojangossa kahdestaan ja olenpa myös ansiokkaasti suorittanut yhden 12 tuntisen työpäivän agilitykisoissa! Edellispäivän ohjattujen treenien ratakuvioiden hiominen itsekseen Ojangossa on osoittaunut aika tehokkaaksi keinoksi a) saada täydellisiä hermoromahduksia yrittäessä rakentaa yksinkertaistakaan rataa yksinään b) pelästyä joutuvansa kentälle loukkuun jumiin jääneen ärsyttävästi piippaavan oven vuoksi c) huomata ilokseen kotona sen vaikutukset, kun on syöttänyt koiralle pussikaupalla lihapullia. (Niin, ja miksikö sen sitten huomaa vasta kotona köllötellessä koira kainalossa sohvalla? Ihan vaan nenän kautta hengittämällä.)

Niin ja hei! Edellisen postauksen pujotteluvideossa ohjaan vain toiselta puolelta. Kokosin uuden videon parin viikon takaisista kepeistä "vaikeammalta" puolelta ohjattuna. Huomaa kyllä eron siihen, kumpaa on enemmän treenattu, vaikkakin molemmat toimii ihan hyvin tällä hetkellä. Itseasiassa maanantain treeneissä kepit jouduin radalla ohjaamaan juuri tältä heikommalta puolelta ja Muru edisti itsenäisesti kepit melkein puolesta välistä loppuun!

Psst. kipittelyni tekee koko hommasta aika koomisen näköistä. He.

Kaikki tämä treenaaminen on sytyttänyt nyt mahdottoman kisakuumeen! Piste i:n päälle ilmaantui ollessani seuran järjestämissä kisoissa töissä ja kirjoittaessani sertejä kisaavien koirakkojen kisakirjoihin. Minäkin tahdon! Voi tahdon tahdon tahdon tahdon! Ilokseni huomasin myös, ettei ykkös- tai hyppyradatkaan olleet niin kamalia, eikä kukaan ihmetellyt kenenkään mokia tai juossut radalla verenmaku suussa. Ainoa este kisoihin menemiseen on se pienen pieni fakta, ettei me olla vielä valmiita. Vaikkakin olen jo asettanut ajankohdan sille, milloin ollaan. Nimittäin 15.1.2012. Tällöin me otetaan ensimmäiset startit ykkösissä seuran järjestämissä kisoissa! Se on lukkoon lyöty ja päätetty päivämäärä se, nimittäin.

Ja toiseen vähintäänkin yhtä palavasti suuntaan ja toiseen tunteita herättävään seikkaan. Pirun pentukuume nimittäin. Se on vellonut nyt jo niin monta vuotta, eikä vaan millään ole lähteäkseen vaikka järki niin kovasti yrittääkin sitä pakottaa vetäytymään! Eikä tästä vain tunnu tulevan toipuminen, sillä järkikin on alkanut jo selvästi luovuttaa tässä taistossa. Se tuntuu sysäävän ennemminkin tavoitteita pennunhankinnan tielle sen sijaan, että teilaisi koko ajatuksen. Pyri tässä nyt henkiseen tasapainoon ja mielenrauhaan, kun aivoissa käy moinen vääntö!
Oikeastaan se ei ole vain pentukuume. Tai ehkä sopivampi kuvaus olisi pentukuume ilman sitä pentujaksoa. Tai pentukuume, mutta pentuvaihe vain pikakelauksella. Ilman niitä naskalihampaita ja tuhoutuneita kenkäpareja tai huonekaluja. Turhaan ehkä edes yritänkään tähän väliin todistella sen vähäisen henkisen tasapainoni olemassaoloa.
Tosiasia kuitenkin on, ettei juuri nyt ole sopiva hetki edes pennun harkinnalle. Olen tosin huomannut, ettei juuri koskaan vielä aiemminkaan ole moista hetkeä koittanut, eikä tulevaisuuskaan osoita sen kummempaa potentiaalia suunnitelman toteutumiseen. Voisin melkein tulla siihen johtopäätökseen, ettei kuuna päivänä sitä sopivaa ajankohtaa löydy ja joudun ikuisesti vellomaan kroonisessa pentukuumeessani.
Tuleva kevät viimeisine ylioppilaskirjoituksineen ja jännittävine pääsykokeineen saattavat tosin valottaa niitä vielä hieman sumuisia tulevaisuudennäkymiä. Mielenrauhani vuoksi, toivoisinkin tulevan talven kuluvan pikakelauksella —kuten petollisesti kulunut kesä ja syksy—, ilman pentukuumetta, pänttäämistä ja pimeää. Kiitos.

Agilityn vuosipäivä

2011-11-11T14:41:00.000+02:00

Lähes kirjaimellisesti ainoat ruskakuvat koko syksyltä!

Marraskuu. En käsitä sitten ollenkaan. Kuinka on mahdollista, että koko syksy tuntuu kuluneen niin käsittämättömän nopeasti, ettei kertakaikkiaan perässä pysy? Ruska tuli yllättäen, mutta vielä nopeammin se katosi. Nyt ikkunasta näkyy vain harmaa takapiha! Lumesta ja pakkasesta en haluaisi sanaakaan mainita. Tai paitsi ehkä sen, ettei järjenjuoksuni kykene käsittämään talven olevan parhaillaan matkalla iskemään lumivyörynä takapihalle, joka puolestaan sekin olkoon mieluummin harmaa, kuin valkea.

Treenianalyysiä. Lokakuun aikana ei juurikaan päästy treenien suhteen eteenpäin. Sen sijaan ainokaiset 11 kulunutta marraskuun päivää ovat vauhdittaneet etenemistä suuntaan ja toiseen. Kepeillä ollaan parhaillaan pääsemässä ylitse ärsyttävästä louskutuksesta, joka oli ajaa minut täyden epätoivon partaalle hallitreenien alkaessa. Nyt tuntuu, että niillä edistytään: tänään käväistyämme vapaapäivän kunniaksi Ojangossa Murun kanssa kahdestaan, kokeilin muutaman onnistuneen keppitoiston jälkeen, josko piski kykenisi itsenäisesti suorittamaan pientä pätkää. Hämmästyksekseni huomasin todistavani pönttöpääni pujottelevan kepit alusta loppuun minun seistessä paikoillani. Jätän uskaliaan kokeilun toistaiseksi tuohon yhteen ainoaan kertaan, sillä en halua keppien suhteen pudota kultareunuksisilta pilvilinnoiltani ihan vielä! Keppien eteen on tehty keväästä lähtien niin kovasti työtä, että taidan ottaa kaiken irti tästä erityistapauksesta.

Tietenkin kaivoin kameran laukustaan vasta tämän jälkeen, enkä saanut moista videolle.. Yhdet kepit, joissa saatan Murun puolenvälin paikkeille, sain kuitenkin taltioitua!

Kontaktit näyttää tältä

Keinun suhteen saatettiin sen sijaan ottaa tänään takapakkia, mikä harmittaa tällä hetkellä niin pahuksen vietävästi, etten voi kuin syyttää typerää itseäni. Otettiin muutama onnistunut keinutoisto ja kaikki meni hyvin, kuten tähänkin asti on aina mennyt. Äärettömän paukkuarkana kaverina Murun suhtautuminen keinuun on ihmetyttänyt minua alusta asti, sillä keinun paukahtaminen ei koskaan ole ollut minkäänlainen ongelma Murulle. Tosin ei sitäkään helpolla saavutettu, sillä halusin alusta lähtien varmistua siitä, ettei pelätty keinu tulisi koitumaan kohtaloksemme harrastuksessa ja takana onkin ollut lukemattomia varmistettuja avustettuja hiljaisia keinuja ja onnistumisia. Tänään kuitenkin otin yhden toiston liikaa ja näin, kuinka Muru hoksasi paukahduksen, kuin se olisi tullut täysin yllätyksenä sille. Se luimisteli ja oli hypätä keinulta alas ja lopputreenien ajan kammoksui koko estettä. Keinun paukahdus sai pikkukoiran polvet tutisemaan, eivätkä yritykseni pelastaa tilanne vain yhdellä onnistuneella suorituksella auttaneet sitten yhtään. Suostui se keinulle, mutta äärettömän varautuneesti ja haluttomasti, eikä ilman houkuttelua uskaltanut tulla alas. On vain nyt toivottava, että saisin tilanteen korjattua hallin kevyemmällä keinulla ja pehmeämmällä alustalla.

Etenemistä koko touhussa en siis todellakaan uskalla pitää itsestäänselvyytenä, takapakkeja kun tuntuu ilmenevän vähän väliä, erityisesti nyt kuluneen syksyn aikana. Vaikka vuosihan tätä vasta on takana. Hassua, miten äkkiä tähän harrastukseen hurahtaa. En kertakaikkiaan voisi enää kuvitella meidän tyytyvän mätsäreihin, ja tuntuukin uskomattomalta -samalla totta puhuakseni myös hieman turhauttavalta-, että niihin kului niin monta vuotta! En ole sen kaltainen ihminen, joka murehtisi kovasti tulevaa. En nytkään, tässäkin tapauksessa lähinnä mennyttä. Onhan meillä aikaa harrastaa, mutta täyttäähän Murukin jo kuusi! Murun ikäkriisi sysäytyy kokonaan minun harteilleni. Oikeastaan en kyllä taida uskaltaa viedä tätä ajatusta enää pidemmälle: onhan meillä kaikki aika vielä setviä näitä pönttöjä ongelmia. Eivätkä ne meidän tavotteita syö, kunhan lykkäävät vain.

Tunnustettakoon

2011-10-23T20:51:00.000+03:00

Edellisestä päivityksestä onkin kulunut pidempikin tovi. Tämä johtunee siitä, ettei meille kuulu mitään erityistä: treenailut jatkuvat vaihtelevalla menestyksellä Murun mielialojen mukaan ja möllikalenterikin loistaa tyhjyyttään, vaikka suunnitelmat vielä hetki sitten olivatkin varsin päinvastaiset. Sanotaanko näin, että pieni uskonpuute värjöttää takaraivossani vielä toistaiseksi treeneissä halliin paluun jäljiltä. Vaikkei meille mitään sen suurempaa kuulu, ollaan me kuitenkin jos jotain puuhailtu. Vieteltiin syyslomailut maalaismaisemissa, missä Muru pääsi remuamaan ympäri kyliä Lulu —Murun ihan ykkösystävä— perässään. Olen myös menestyksekkäästi keksinyt meille ihan uuden harrastuksen muistaessani pyöräilytangon olemassaolon. Tällä näppärällä kapistuksella olen saanut pikkukoiraparan teljettyä hieman epäatleettisen ulkomuodon omaavan pyöräni ohjaustankoon. No joo, saatan hieman kärjistää erehtyessäni kuvailemaan tapausta nimeltä Muru pikkukoiraparaksi. Tyypillä on nimittäin niin hirveä meno ja täysi valjakkokoira rooli päällä pyöräilytangon nähdessään, että oksat pois. Välttääkseni asettamasta koiraa vetorooliinsa, joudun toppuuttelemaan kaveria. Muutaman harjoituksen jälkeen homma on alkanut kuitenkin käymään jo ihan sujuvasti! Muru kulkee sievästi vierellä ja ilmoittaa hyvissä ajoin aikeistaan poiketa lenkkipolulta. Yhdistin nerokkaasti tämän uuden liikuntamuodon Murun osalta vieläpä dieettiruokailuun, ja odotankin Murun kiloja kerryttäneen ulkomuodon solakoituvan silmänkäänteessä. Ja agilitymestariolemuksen valtaavan solakan koiran pään. Pyöräily, olkoon se ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Näin päätin.

Pitäytyäkseni koko hölynpölyn teemassa, siirryn asiasta samantien kukkaruukkuun. Olen nimittäin saanut haasteen kanssabloggaaja Viiviltä! Kulovalkean tavoin koirablogeissa kulkenut haaste onkin varmasti tuttu, ja sehän menee näin:

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Näin ollen kiitän lämpimästi jo yllämainittua haasteen heittänyttä ja siirrän tehtävän seuraaville onnekkaille, joiden pienen blogikierroksen perusteella tiedän jättäneen haasteeseen tarttumatta vielä toistaiseksi. On asia erikseen, kuinka mones taho minä puolestani olen heitä haastamaan.
Josefiina, Jossu, Juuli, Julia, Tania, Jonna, Sirkku & Saara
Olkaas hyvät!

Ja niitä tunnustuksia.

1. Murun puolesta tunnustettakoon sen olevan aivan käsittämätön kuorsaaja niinkin pieneksi koiraksi. Itseasiassa muutama vuosi taaksepäin mainitsin huolestuneena asiasta eläinlääkärikäynnillä. Tämä kuitenkin totesi pienen huvittuneen olemuksen saattelemana huoleni olevan aiheettomia. Huomaan omalta osaltani nukahtamisen olevan kuitenkin hetkittäin hyvinkin vaikeaa ilman kainalossa tuhisevaa Murua.

2. Näin ollen myönnettäköön myös valtavan häpeän saattelemana, että ajoittain nostan Murun nukkumaan sänkyyn viereeni. Ja minullahan siis on ollut parvisänky tässä jo puolisen vuotta.. Tämän tunnustuksen julkistamista mietin pitkään ja hartaasti, mutta täydennettäköön myös, että yleensä jossain vaiheessa yötä kyllästyn hämmästyttävän paljon tilaa vievään pikkukoiraan, ja vien sen takaisin alas. Lähes poikkeuksetta se käykin juuri näin, Muruhan kuorsaisi mielellään pää untuvatyynyllä.

3. Tunnustan raivoavani Murulle välillä hieman liian kevein perustein. Murun tapana oleva iltalenkityksellä tapahtuva kymmenen minuutin kestoinen järjestelmällinen ja tarkka kakkapaikan etsiminen saa minut välillä raivonpartaalle. Aluksi kehotan koiraa nätisti toteamalla "Käy kakalla, käy", mutta muutaman kymmenen toiston jälkeen huomaan polkevani jalkojani maahan ja huutavani kuin hullu metsässä Murulle kirosanojen säestyksellä: "KÄY NYT JO JUMALAUTA!!@!"

4. Tässä vaiheessa lienee tarpeellista todeta minun olevan täysin henkisesti tasapainoinen yksilö.

5. Tilasin juuri seuran logolla varustetun treeniliivin, ja rehellisesti tunnustan miettineeni hetken, laittaisinko brodeerauksena rintaan "Roosa & Muru" vaiko "Roosa & Räyhä". Pidin jälkimmäistä nerokkaan vitsikkäänä, kunnes tulin tolkkuihini.

6. Murun pantakokoelma lienee keskivertoa suppeampi: se omistaa vain kaksi pantaa ja yhdet valjaat.

7. Muru on aivan täydellisen pilalle hemmoteltu piski. Lässytän sille kuitenkin jatkuvasti ja pidän sylissä kuin pikkuvauvaa. Kotiruualla höystetty ape on Murulle itsestäänselvyys, vaikka toitotankin, kuinka tällainen peli ei vaan kertakaikkiaan kaikissa koiratalouksissa vetele.

8. Murun intohimo on villasukat. Se repii ja riepottelee, kirputtaa ja huoltaa niitä meidän muiden iloksi. Iloisen kirjavat villasukat ovatkin usein jaloissani eri paria. Vinkuleluja se ei kestä: Murun sydän mitä ilmeisimmin pienen koiran olemuksesta päätellen harppaa yhden lyönnin välistä lelun vingahtaessa. Tällöin Muru rientää apuun ja alkaa hoitaa lelua. Vinkulelut aiheuttavat Murun osalta meidän taloudessamme valeraskauksia, ja ovatkin tarkoin kiellettyjä kymmenien metrien säteellä..

Viimeiseksi voisin nöyränä kiittää teitä kaikkia kuuttakymmentäyhtä (61!) lukijaa. Voihan hurjuus.

Ilmalento ja muita innovatiivisia ohjaustekniikoita

2011-10-06T20:55:00.000+03:00

Lähdettiin maanantaina hyvillä mielin treeneihin. Paikanpäällä sain positiivisesti yllättyä uuden ohjaajan vinkeistä, ja tulevan treeniohjelman sisällöstä: hyppytekniikkaa ja paljon, paljon ohjaustekniikkaa. Hallikausi on nyt tämän syksyn puolesta korkattu, mutta paluu halliin oli mitä ilmeisimmin pienen koiran psyykkeelle hieman liian suuri shokki. Tai riemastuttava yllätys: Muru sai selvästi kiksejä karjuessaan täyttä huutoa nonstoppina tunnin ajan meidän omistajien tutustuessa rataan ja tulevaan treenisuunnitelmaan. Oma ääni saattoi kuulostaa hieman tavallista kiljuntaa jylhemmältä kaikuessaan hallissa, mikä silminnähden nostatti pienen koiran egoa tavallistakin suuremmaksi. Muru keräsi kierroksia minkä kerkesi ja palatessani noutamaan omaani meidän ratavuoroa varten, huomasin, että vastassani oli bussissa niin kiltisti häntäänsä heilutelleen sievistelijän sijasta mielipuolisen maanisesti ympärilleen tuijottava räyhähenki.

Oltiin jo rataantutustumisen aikana saatu kuulla uudelta ryhmänvetäjältä, että juuri meidän ryhmämme koostui hänen itse seuranmestaruuksien perusteella valitsemistaan parivaljakoista. Rata sisälsi paljon erilaisia ohjauskuvioita: pakkovalssia, persjättöä, takaakiertoa, valssia. Se oli ikäänkuin lähtötesti, jossa treenivetäjä saattoi päätellä, millä tasolla kukin parivaljakko on.Olin oikeastaan aika itsevarma radan suhteen.
Ensimmäinen virhe.

Tässä kohtaa varoitan kaikkia, jotka tähän asti ovat lukeneet. (ps. hatunnosto!) Tulossa aivan käsittämätön taidonnäyte ja hieman katkeransävyinen selostus siitä, kuinka yleensä kaikki asiat tuppautuvat menemään päin puuta, jos vain ovat mennäkseen —saatan viitata tällä myös edelliseen postaukseen—. Sanotaanko näin, ettei saatu radalta yhtäkään onnistunutta _kahden_ esteen sarjaa. Räyhähenki nimittäin ymmärsi, että hänhän tuntee radan minua paremmin, ja että homma hoituu sutjakkaammin jahka hän itse ottaa ohjat haltuunsa. Huidelkoon typerä omistaja huonosti kontrolloituineen raajoineen minne tahtoo.
Radalla oli nyt myös mukana kepit. Tiedän, että Muru osaa ne. Ja vieläpä ihan hienosti. Tässä mielentilassa se kuitenkin päätti osoittaa, ettei ole kuuna päivänä moisia härveleitä nähnytkään. Se vaan komensi ja rähisi hullunkiilto silmissä. Halusi kai tehdä vaikutuksen. Ohitettiin kepit.
Seurasi yksinkertainen hyppy-putki-hyppy-vauhtisuora. Ajattelin, että kyllä tämä tästä vielä kääntyy, kyllä tuo kaheli tulee järkiinsä jahka sitä vähän kovistelee. No ei. Lähetin Murun hypyn jälkeen putkelle, jonne uskoin sen menneen. Olin kuitenkin autuaasti tietämätön siitä, että koira oli kääntynyt putken suulta —ilmeisesti ilmaisemaan mielipiteensä jälleen koko touhusta—, ja juossut nyt jalkoihini. Seuraavassa hetkessä todistelin tilannetta pienen koiran perspektiivistä, maassa mahallani. Parin metrin komean ilmalennon, siitä seuranneen keuhkontyhjennyksen ja kuperkeikan jäljiltä taskusta pudonneet lihapullat pääsivät parempiin suihin. Muru tyytyväisenä imuroi ansaitut herkkunsa ympäriltäni, minun kootessa itseäni. Häijy piski. Suunniteltu juttu, sanon minä. Näytös kuitenkin jatkui.

Viimeistään hieman kinkkisen ohjauskuvion omaava hyppypätkä sai minut haluamaan vajota maan alle. Muru ei kertakaikkiaan halunnut osoittaa minkäänlaista kykyä esteen ylittämisestä. Edes empatiaa kovia kokeneelle omistajalle ei pahemmin herunut. Ääntä siitä kyllä lähti. Nöyryytys ei ottanut loppuakseen edes viimeisillä esteillä, sillä vierekkäin asetellut putki ja A-este aiheuttivat päänsärkyä räyhähengen kieltäytyessä moisesta täysin. Ja sen napatessa erehdyksessä lihanpullan sijaan sormestani yhden ainoan onnistuneen kontaktin seurauksena. Oman vuoron loppuessa sain kanssatreenaajilta empatiantäyteisiä katseita ja kiusallisen hiljaisuuden. Koiralta röyhtäisyn. Lähdettiin suosiolla Murun kanssa ulos viilettymään. Kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Vesisateeseen. Olin nimittäin unohtanut hallin ovikoodin, eikä kenenkään korviin kantautunut säälittävät koputukseni. Päästiin me lopulta sisään, kun joku sattui tulemaan ulos.

Palatessani sisälle pää ehkä hieman painuksissa häpeästä, sain kuulla lohduttavan virkkeen eräältä kanssatreenaajalta: "Mutta hei, sehän meni ihan hyvin."

Muru 6 - minä 0.

Se tunne, kun...

2011-10-02T21:50:00.000+03:00

Myönnän inhoavani tuota otsikon lausahdusta, ja olen jopa saattanut luvata itselleni, etten ikinä päästä moista suustani tai yhdistä näppärästi johonkin mukanokkelaan facebook-statukseen. Ikinä. Enpä siis tiennyt tämänkään päivän tulevan, mutta niin se vain teki. Yhtä yllättäen tuli tosin sekin päivä, kun päätin käydä koiran lisäksi uittamassa kameraa. Se on vaan se tunne, jota ei erityisemmin osaa muuten älykkäästi ilmaista. Nimittäin se tunne, kun tiputat 1500€:n kameran objektiiveineen järveen.

Kamera plumpsahti epäonnekkaasti halpisjalustaltaan nokalleen matalikkoon kuvatessani mestarillista videoleikettä (todistusaineisto itse veteenkaatumisesta löytyy...), hörppästen kuitenkin kiitettävästi vettä sisuskaluihinsa ja kiittäen samalla yhteisistä vuosista —vuodesta—, ennen veivinsä heittämistä. Parka vaipui muutaman vuorokauden kestäneeseen koomaan, josta monien elvytysten ja error-viestien —sekä ehkä muutaman kirosanan ja epätoivon parahduksen— jälkeen kuitenkin toipui kuin ihmeen kaupalla. Oikeasti. Nokalla ollut objektiivi, joka onneksi oli "vain" 85/1.8, sai kolahduksen rantahiekasta ja sisuksiinsa vettä, joka nyt näkyy laikkuina sisäpinnoilla. Putki täytyy siis käydä puhdistuttamassa, ja rungosta ehkä hakemassa jonkinlainen kuntoarvio. Nyt vaan sormet ristiin ja solmuun, ja toivotaan, että toipuminen on pysyvänlaatuista!

Tähän perään pientä treenipäivitystä: meidän viimesunnuntaiset treenit jäivät viimeisiksi tutussa ja turvallisessa kokoonpanossa. Huomenna nimittäin jatketaan uudessa ryhmässä uuden treenivetäjän luotsaamina. Aika jännää siis. Pitänee myös kipaista mahdollisimman useat omat treenit Ojangossa, ennen kuin hallikausi todenteolla alkaa ja ilmat kylmenee. Tavoitteena olisi nyt saada kepit ja keinu toimimaan, niin voidaan ehkä ensikeväänä käydä kokeilemassa ykkösrataa!

Muistanpa tokaisseeni juuri, että se on sitten syys. Mutta miten nyt voi olla lokakuu?

Takaisin arkeen

2011-09-24T21:06:00.000+03:00

Ylppärit on takana, joten Muruparan harrastuneisuuden osalta laiminlyöty elämä palaa jälleen raiteilleen. Eilen oli täydellinen ilma ulkoilulle, sunnuntaina toivottavasti treenailulle.

Yhden jutun Muru kyllä on tylsyyksissään päässyt taas keksimään, sillä nyt sillä on jälleen valeraskaus päällä. Murun valeraskaudet eivät ole tähänkään mennessä olleet sitä kevyempää sorttia, vaan pentujen hoivaaminen on sille tässä nimenomaisessa mielentilassa ensisijaista: se ei edes syö, tai malttaisi jättää pentujaan vahtimatta. "Pennuthan" on jo heti valeraskauden ensioireiden seurauksena jemmattu varmimpiin piilopaikkoihin. On oikeastaan aika sydäntäraastavaa, kun toinen hakee ja etsii pentujaan. Ja ulisee ja rääkyy. Maitoakin se tiputtelee pesän rakentamisen ohella.. Koko valeraskausjupakka vaikuttaa ulkonakin, sillä Muru käyttäytyy kuin sillä olisi juoksut: merkkailee ja analysoi muiden koirien pissoja maistelemalla niitä. Aivan käsittämätöntä.
Parin viimepäivän aikana sen ruokahalu on kuitenkin taas alkanut parantumaan, joten ehkä se palaa vielä järkiinsä.

Tänään sain aikaiseksi trimmata Murun. Murun reuhkakaulus ja harmaa parta saavat tyypin näyttämään kymmenen vuotta vanhemmalta! Otin nyt siis itseäni niskasta kiinni ja vihdoinkin nypin nuo hapsut. Ja kerrankin sain myös aikaiseksi ottaa ennen ja jälkeen-kuvat.

ennen - jälkeen
Aikamoinen ero, rakkikoiralook on -onneksi- nyt poissa! Turkki ei saanut Murua ainoastaan vanhemman näköiseksi, vaan myös ainakin viisi kiloa lihavamman näköiseksi..

Jotain uutta

2011-09-19T02:02:00.000+03:00

Saatoin luvata jotain uutta rikkomaan tätä treenipostausputkea. Saatoin myös luvata jotain spesiaalia vasta ylppäreiden jälkeen. Niin. Minkäs luonteelleni mahdan, saatanpa istua kuuden tunnin piknikin sitten siellä ylppärisalissa. Tai kirjoittaa treenikertomuksen sinne, kun lukusaldo lähenee ennätyslukemia sinne negatiiviseen kanttiin.

Muru osoittaa olevansa hirveä peto
No mutta! Ulkoasuhan se. Uusi siis. Toivottavasti ette ihan kamalasti pelästy, kun tällä kertaa kokeilin tällaista. Kertokaahan mielipiteenne! Saatan tässä vielä jotain muutella, mutta raportoikaahan jos jokin juttu ei toimi.

Koiralle nolla, omistajalle HYL

2011-09-12T23:37:00.000+03:00

Käväistiin Riitan & Fiiliksen kanssa perjantaina (9.9.) pyörähtämässä Ojangossa HSKH:n järkkäämissä epiksissä ottamassa taasen parit startit, tällä kertaa hyppyradalla. Ja koska kyseessä oli hyppärit, oli odotettavissa paljon putkia. Ja niinhän niitä olikin: seitsemään kertaan sai koiran lähettää putkeen yhden radan aikana!

Oltiin tyypillisesti paikanpäällä jälleen hieman viimetippaan. Ehdittiin ilmoittautua, kun minimöllien rataantutustuminen jo alkoi. Sen jälkeen koirien lämppäys -aikaa oli ihan hyvin, sillä vuoronumero oli 22- ja äkkiä takaisin omaa vuoroa odottelemaan. Niinhän siinä kävi, etten ehtinyt yhdenkään meitä edeltävän parivaljakon suoritusta katsoa, kun meidän vuoro jo tuli. Rata meni ihan loistavasti, kirkas nolla vieläpä hienolla ajalla ja Murullakin oli upea draivi päällä. Vaan eipä se nolla ollutkaan: olisi vaan kannattanut ehkä katsoa muutama edeltävä suoritus ennen omaa vuoroa, sillä olin jostain syystä opetellut radan hienosti väärin! Ylläolevaan ratapiirrokseen yritin hienosti havainnollistaa kuuden putken putkihärdellin. Sanotaanko näin, että leikkasin edellämainitun kolmeen putkeen. Älkää kysykö miten tai miksi, laitetaan vaikkapa väsymyksen piikkiin! HYLkyhän se sieltä taas tuli.
Muru teki hienon nollan, minä hylyn.. Parempi silti näin päin. Ratatyöntekijäkin vielä ystävällisesti muistutti vielä ennen seuraavaa starttia, etten unohtaisi niitä putkia uudestaan.

Toiselta startilta vitonen yhdestä putkesta oman epäselvän ohjauksen vuoksi. Minulla on varmaan jonkin sortin omistan-suuremman-koiran-kuin-luulen-syndrooma. Huidon taivaisiin, eikä Muru luonnollisestikaan aina saa ohjeistani selvää. Vaan mitäpä meidän harrastaminen olisi ilman ankaraa sähläystä! Hieno rata se silti oli, putkilla ei mitään ongelmaa tuon ainoan vitosen lisäksi.. Ehkä ne olivatkin ne vieraat putket viimekerralla, jotka sai Murun niitä välttelemään.. Mene ja tiedä.
Ihan loistavaa putkitreeniähän nämä epikset oli meille.

Sunnuntain treeneissä jatkettiin samalla linjalla, vaikeampaa rataa kuin yleensä takaaleikkauksineen päivineen. Meidät siirretäänkin uuteen treeniryhmään, jossa saadaan sitten uutta näkövinkkeliä tähän meidän sähläykseen uuden treeniohjaajan muodossa.

Tiedän, että treenipäivittelyt voi olla puuduttavaa luettavaa -myönnän itsekin skippaavani ne välillä- , mutta näitä on ehkä sitten kiva lukea KUN ollaan jollain huipputasolla chämppiönseurassa maailmanmestareiden joukossa. Ei sen vaatimattomampia tavoitteita.
Lupaan ehkä tehdä jotain spesiaalia jahka saan ylppärit alta pois. Ehkä esitelmä Murun norppanukkuma-asennoista. Mikäs sen parempaa viihdettä, eikö!
Kiitos Riitta kuvista!

Se on sitten syys

2011-09-04T13:24:00.000+03:00

Ei ihan mennyt putkeen, ei

2011-08-30T21:18:00.000+03:00

© Riitta K.
Takana hienot treenit viikonlopulta ja niiden rohkaisemana tänään sitten myöskin I-HAH:n järjestämät epikset Kivikossa. Saavuttiin paikanpäälle autolla kurvaillen, numeropalvelun eksymisihmettelyn kohteeksi joutunut tyyppi luurin päässä. Navigaattori ei taaskaan toiminut, typerä vehje. Numeropalvelun kaverikaan ei tosin osannut sen koommin kertoa missä oltiin, vaikka oltiinhan me koordinaateiksi heitetty Kivikko ja kadonnut agilitykenttä.
Ilmoittautumisjonoon lykkäydyttyämme hoksasin rataantutustumisen alkaneen, ja ennenkuin kerkesin yhdistämään mikä oli mennyt pieleen, kuulutettiinkin jo kovaan ääneen möllien rataantutustumisen päättyneen. Muutamalla loikalla kävin ilmoittamassa olemassaoloni ilmoittautumisjonossa, ja pian sainkin estradin yksin itselleni - V.I.P-rataantutustuminen, vain minä ja yleisöni. Näkymättömät spottivalot kärvensivät takaraivoa. Noin minuutin mittaisen -ulkopuolisen silmissä varmaankin nykytanssia muistuttaneen- näytökseni jälkeen palasin ilmoittautumisjonoon ja lopulta myös radan laidalle pieni kiroileva siili hihnan päässä räyhäten kaikille ja kaikelle. Loistavaa..

Pienet lämmittelyt ja meidän vuoro koittikin, otettiin kaksi starttia, joista ensimmäiseltä hylky ennen ensimmäistäkään estettä. -Ei, ei haahuilua tai karkaamista. Panta -unohdin ottaa sen pois. Vaan tuhoon oli tuomittu koko yritys ilman pantaepisodiakin, sillä jo ensimmäisessä putkensuussa pientä koiraparkaa odotti mörkö. Eeppisen ohjaamiseni seurauksesta Muru taisi ehtiä maalailemaan pienessä päässään putkikummituksen irvistelemään putkensuulle. Ei mennyt putkeen, ei. Eikä mennyt seuraavaankaan. Voin häpeäkseni todeta meidän menon varmasti näyttäneen jopa meidän sähläysasteikolla aikamoisia lukemia..
Olettaisin, että myös toiselta startilta pistesaldo pongahti hylkylukemiin. Tuloslappusia ei haettu, vaikka mielessähän se kävi matkalla autolle. Olisi ne ehkä voinut mukaan napata. Jokatapauksessa, tällä(kään) radalla niihin samaisiin putkiin ei menty, mikä varmasti johtui omasta huitomisestani -eräässä kohtaa olin ohjaavinani Murua putkelle osoittaen kätevästi ylös, ja oltiin kumpikin hölmöinä tuijoteltu osoittamaani suuntaan. -
Muru hauskuutti yleisöä lopulta menemällä putkeen, mutta kääntymällä siellä sitten kahdesti ympäri kuikuilemaan epätietoisen näköisenä kolosestaan, selvästi epäröiden kummasta päästä sitä nyt tultiinkaan ulos.

Harmitus ei ole suuri, vaikka pienempihän se olisi jos virhepisteet olisivat rapisseet vaikkapa kontakteilta, vääriltä esteiltä tai tippuneilta rimoilta. Tai jos rata olisi ollut edes vähän vaikeammanlaatuista sorttia. Mutta ei, putkiongelmahan se vaan nostaa taas rumaa päätään, juuri kun luulin meidän peitonneen sen vähintäänkin iäksi. Riitan sanoin, eipä siinä auta, kuin helpottaa hommaa taantumalla taas sinne suoraa-putkea-toisen-perään-tasolle. Syytän karmaa tästä putkipäivästä. Juuri kun kerkesin taas möläyttämään viimeaikaisista ihan hienoista putkiin irtoamisista. Tai sitten -hieman epämieluisampi vaihtoehto- karmalla ei ole ongelman kanssa mitään tekemistä, vaan lienee aika tutkailla taas sitä omaa käsittämätöntä ohjaamista. Toisaalta, vaikeaahan se on saada koiraa irtoamaan putkelle, kun koiraa ei selvästikkään ole sille taajuudelle viritelty.. Otan autuaasti viisaammilta neuvoja vastaan.

Noh, eipä siinä, täytyyhän näitäkin päiviä harrastukseen mahtua, sillä mitä olisikaan onnistumiset ilman epäonnistumisia. Ja eihän sitä aina ehdi olla ystävällinen ja seurallinen, ei kertakaikkiaan ehdi, muumeja lainatakseni. Vaikka ennemminkin olisi lainauksen paikka nyt lyhyesti ja ytimekkäästi kiroilevalle siilelle: prrrrrkl..

Epiksissä: seuranmestaruus- ja Porvoo-Loviisa ystävyysottelu

2011-08-21T18:40:00.000+03:00

Kuvan © Riitta
Pyörähdettiin tänään seuran järjestämissä epiksissä ottamassa kaksi starttia mölliradalla. Vielä aamulla olin vähän huolissani koko lähtöajatuksesta Murun viimeaikaisten treenisikailujen aiheuttaman pienen epätoivon ja uskonpuutteen vuoksi. Mutta olihan se mentävä, kun kerran ilmaiseksi pääsi kokeilemaan kisatunnelmaa. Ja hyvä että mentiin!

Ensimmäinen rata, Porvoo-Loviisa ystävyysottelun möllirata (yllä), koostui lahopäisen muistini mukaan noin 18:sta esteestä. Mölliradalta oltiin tyypillisesti jätetty pois rengas, kepit sekä keinu, mutta puominkin sain huomata sieltä puuttuvan. Alussa sai vähän kikkailla hyppyjen kanssa ja putkikammotuksistakin sain rataantutustumisessa muutaman kauhuskenaarion kehiteltyä.
Autoon yksinään lämppäämisen jälkeen odottamaan jätetty pikkupiski oli mitä ilmeisimmin löytänyt sen kadonneen motivaationsa, sillä lahnailu, haahuilu ja tsippaileminen oli kaukana siitä menosta jota Muru tänään radalla tarjosi! Yllätyksekseni sain nimittäin huomata, että putkiin pyrähtäminen näytti jo varsin vakuuttavasti irtoamiselta, ja että vauhtia piisasi viimeaikaisiin treeneihin verrattuna ainakin tuplasti enemmän. Ehkä autoon hetkeksi yksinään jättäminen teki terää: rataantutustumisen jälkeen autosta hakemani koirakko oli varsin miellyttämishaluinen ja nöyrä tyyppi. Mene ja tiedä, lieneekö se sitten potenut siellä autossa yksinään kurjaa kohtaloaan hyljättynä koiraparkana ja kokenut valaistuksen. Nollaratahan se sieltä nimittäin rapsahti. Murulla on taipumusta hieman liioitella kontaktiensa kanssa, ja Aalla menetettiinkin varmasti se muutama sekunti Murun esittäessä hiottuja kontaktialueella-matelemistaitojaan. Hieno se silti oli. Yhdentoista parivaljakon joukosta meidän meno palkittiin kolmannelle sijalle!

Toisella, seuranmestaruusstartilla, möllirata perustui samaan pohjaan kuin edellinen ratakin. Alussa ollut kolmen esteen hyppysuora muodostui yllättävän monelle vaikeaksi. Ratapiirroksesta sitä on ehkä vaikea hahmottaa, mutta muurin jälkeinen putkikulma oli aika hankala, sillä hyppyjen taakse jätetty koira ei päässyt näkemään koko putken suuta muurin takaa ja lähes jokainen koira, jonka ohjaaja oli lähtenyt ohjaamaan hyppyjen vasemmalta puolelta, aukaisi virhepistesaldonsa ohittaessaan putkensuun. Meillä se meni kuitenkin varsin hyvin ohjatessani oikelta ja valssahtaessani muurin jälkeen. Pituus-estettä ylittäessään Muru taisi kuitenkin kolauttaa takajalkansa viimeisimpään kalikkaan, josta 5 virhepistettä. En kyllä itse sitä huomannut, kuin vasta saadessani tuloslippulappusen kouraan, jossa siitä mainittiin. Muuten rata meni puhtaasti ja jopa estesarja 10-14 onnistui, vaikka ohjasin sen radalla eri tavalla, kuin se mitä ilmeisimmin oli tarkoitus. Kolmannelle sijalle päädyttiin kuitenkin jälleen!

Päivästä jäi superhyvä fiilis. Murulla oli hyvä vire koko pitkän ja kuuman päivän ja uskonpuute haihtui hetkessä, vaikken uskokaan sen kadonneen lopullisesti. Eiköhän tässä tuon motivaation kanssa saada vielä ihmetellä, mutta uskon löytäneeni toistaiseksi toimivan aseen: lihapullat. Muru sai myös palkinnoksi hienon riepotuslelun, jota voisi myös alkaa käyttää palkkaamiseen tulevissa treeneissä.

Treenitauon -ja loman- loppu

2011-08-14T14:37:00.000+03:00

Eilen loppui vihdoinkin meidän venähtänyt treenitauko. Otettiin loman viimeinen Ojankokäynti Fiiliksen ja Riitan kanssa, mutta mikä teki päivästä hieman rutiineista poikkeavan oli se, että mehän suunnattiin paikalle autolla! Ei siis kahta tuntia kolmella bussilla.
Saldo: kolmesti valoihin sammunut auto, matkapahoinvointinen Fiilis-parka, tutuksi tulleet Herttoniemen teollisuusalueen syrjäkujat sekä rapiat puolitoista tuntia autossa. Kaikki tämä kahdeksan (8) kilometrin matkalla. Älkää naurako! Sain juuri ajokorttini, ja sanotaanko näin, että sisäisen navigaattorini piuhat saattaa olla solmussa. Vaikka olihan meillä oikea navigaattorikin. En vain halunnut totella sitä, se kun olisi halunnut viedä minunlaiseni noviisin oikopäätä kehälle ajamaan hurjaa 80km/h nopeutta. Navigaattorin hieman virolaisella aksentilla maustettu nokkavan komentava äänikin saattoi olla osasyy moiseen kapinointiin. Saatoin hieman pelätä kanssamatkustajien hengen puolesta nöyrtyessäni lopulta navigaattorin tahtoon ja kiihdyttäessäni rampilta rekkojen sekaan. Päästiin me kuitenkin kirosanojen saattamina perille. Kiitos Riitta henkisestä tuesta! Ja pahoittelut mahdollisista traumoista..

Treeneissä Muru oli hieman lahna. Saatiin me kuitenkin rakentamaamme rataa muutamasti toistettua, minä edellä juosten koiraa kannustaen ottamaan edes muutaman laukka-askeleen mielikseni. Ehkä hommasta on kadonnut Murun silmissä se alkuloiste, pitänee yrittää keksiä millä maustaa tulevia treenejä. Yleensä se on ollut suhteellisen helposti motivoitavissa ihan jo pelkästään jollain kuivettuneilla juustonpalasilla. Superherkkukaan ei ole viimeaikoina motivoinut tekemään juuri mitään. Muru on myös alkanut kesken vauhdin lähtemään haahuilemaan nenänsä perässä. Tyyppi käyttäytyy muutenkin oudosti. Vinkkejä otetaan vastaan.

Tänään me vietetään viimeinen lomapäivä pitkästä aikaa ohjattujen treenien muodossa. Viimeistään maanantaiaamuna se kai on hyväksyttävä: loma loppuu.

Mutta kesähän muuten ei.

Maalaismaisemissa

2011-08-09T15:50:00.000+03:00

Vieteltiin viikko maalaismaisemissa ja paluu kaupunkiin -ja valitettavasti pian myös uhkaavasti lähestyvään arkeen- sai todellisuuden taas pläjähtämään päin kasvoja ojentamalla autuaasti koulukirjat ja muistuttamalla niistä tietyistä velvollisuuksista, joita kolmannen vuotensa lukiossa aloittava opiskelija tietää omatunnossaan omaavansa.. Syksyn yo-kokeet. Kanssaopiskelijoiden tiuhat facebook-päivityksetkin ilmiantavat minun olevan viikkoja myöhässä koko lukemisrumbasta. Miten nyt voi olla jo elokuu? Jo pelkkä ajatuskin lukemisesta ja kurssien selvittelyistä saa tuskanhien kihoamaan otsalle. Vannon, että kesäloma on edellisinä vuosina varmasti ollut viikkoja pitempi. Ei, kuukausia pidempi.

Viikkoon maalaismaisemissa mahtui laiskottelua, kuvaamista, Murun syntymäpäivät, kuvaamista, sienestystä, ulkoilua ja kuvaamista. Murukin on päässyt tutustumaan kissanruokiin muutaman päivän kissanruokakuurilla sekä kasvattanut pöllöreuhkansa ja harmaan partansa takaisin, vaikkei trimmaamisestakaan tunnu olevan kuin hetki. -Ai siis hetkinen, eikö teidän koiranne ole koskaan saanut kissanruokakuuria? Sanotaanko näin, että kaksi mummelia otti Murun hoitoonsa minun käväistessä kotona kaupungissa. Palatessani takaisin, oli minua autuaan iloisena vastassa pieni karvaista sikaa muistuttava eläin. Muru oli saanut kissanruokaa -ja vieläpä kaverin mieliksi ihan kiitettävästi. Kissanruoka sekä syntymäpäiväaaton suklaat ja sipsit varmistivat sen, ettei tälle villisialle tarjoiltu enempää herkkuja, vaikka tietyn virstaanpylvään se tavoittikin 5-vuotta täyttäessään.

Atleettisista kuvista huolimatta vyötäröhän tuolta kaverilta katosi viikon lomareissun aikana, mutta juoksujen loputtua paluu treenikentillekin ajoittuu nyt alkavaan arkeen. Tunnettuna hyvän ruuan arvostajana Muru saa nyt tyytyä pieneen dieettiin kevytruuan muodossa. Veikkaan tosin, että tuo hölmö kulinaristi osaa pitää sitäkin arvossa. Oikeastaan Murun monipuoliset kulinaristiset taipumukset ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että pieni villisikani olisi pärjännyt taatusti Etelä-Savon erämaassa ilman mummeleitakin. Sen makuhermoja kun tuntuvat kutkuttelevan kissanruuan ohella myös herneet, mustikat, puolukat ja sammakot.
Kissanruuasta ei tosin heti seuraavina päivinä tuntunut olevan enää tavalliseen paluuta. Jo toista päivää jatkunut koiranruokapaasto on osoittanut appeen olleen enemmänkin kuin pienen koiran mieleen. Voisikohan tämäkin seikka vahvistaa epäilykseni siitä, että Murun perimässä saattaisi hyvinkin olla muutakin kuin kääpiösnautseria ja mittelspitziä.. Ehkä naapurin kissaa. Sataprosenttinen koira?

Veikkaanpa myös, että viimeinen lomaviikko saattaa sutjahtaa samoissa merkeissä kuin edellisetkin: koulukirjat pölyttyneenä kaapin nurkissa. Lukeminenhan kun aina alkaa samana päivänä..Huomenna.
Mutta lähtölaskenta treenitauon loppumiseen alkoi juuri!

Syntymäpäiväsankari

2011-08-03T13:11:00.000+03:00

Päivälleen viisi vuotta sitten en vielä tiennyt mikä minua vielä odottaisi. Viisi vuotta sitten haaveilin omasta shetlanninlammaskoirasta, borderterrieristä, belgianpaimenkoirasta, japaninpystykorvasta, mittelspitzistä.. Vaan taisipa käydä tuuri, kun satuin saamaan juuri maailman parhaimman koiran.

Minun viisivuotiaani taitaa tietää itsekin, mikä päivä on kyseessä. Se nimittäin luonteelleen tyypillisesti otti varaslähdön juhlaansa. Napsi puolikkaan suklaalevyn pöydältä ja vieläpä muutaman sipsin päälle. Pirulainen. Tänävuonna ei ehkä tule maksalaatikkokakkua nakeilla ja dentastixeillä -ei tainnut tietää mitä menettäisi porsastellessaan-, mutten voi porsastelusta tänään suuttuakaan. Kunhan ei mene heittämään veiviänsä taas tuon syödyn suklaamääränsä kanssa.
Tuossahan se nyt köllöttää tyytyväisenä kuin pieni norppa mahansa kanssa. Suupielet suklaassa ja kesän ensimmäinen punkki korvanselustassaan.
Oma Muruseni.

Σ

2011-07-21T20:26:00.000+03:00

Avataan vähän otsikkoa: tiistai tuli, ja Sigma saapui iloisesti Hollannin, Saksan ja Tanskan kautta kurvaillen kotiovelle asti toimitettuna! Ensituntumat ryökäleestä lähdin selvittämään heti ulkosalle Murun kanssa, mutta ehdin vain muutaman testiotoksen sillä ottamaan, ennen kuin alkoi sataa kaatamalla.
Mutta havaintoja! Se on painava. Huh, tuota raakinetta tarpeeksi kauan raahustamalla olallaan ei pian välttämättä enää ihan riitä haban halkaisijaksi Hulk Hoganin veroiset muskelit. Tarkennus tuntuu aika nopsakkaalta, vaikkei sekään nyt ihan täysin äksönkuvaustuntumaan päässyt. Muru oli vähän lahna lenkillä, enkä maanitteluista huolimatta saanut juuri ainuttakaan iloista laukka-askelta kaverista irti. Viileä tsippailu oli päivän sana.
"Makroakin" kokeilin, ja totesin turhakkeen ihan riittäväksi minun harvoihin mukataiteellisiin ötökkäotoksiin. Harmi, ettei seuraavat räpsyt nyt ihan osoita koko pötkylän potentiaalia, täytyy käydä ulkoiluttamassa sitä paremmalla ajalla ja säällä!

Ja jotten tätäkin postausta omisi täysin omiin lörpötyksiini, -niin, tämähän on olevinaan koiran treeniblogi, tai jotain sinne päin- mainittakoon, että käväistiin maanantaina Nean ja Dustyn sekä Riitan ja Fiiliksen anssa Ojangossa ottamassa pienet juoksupöksyt-päällä-treenit, jonka jälkeen jatkettiin vielä Riitan kanssa Jakomäen hiekkakuopille koiria uittamaan. Treenauskokeilun lopputuloksena kolmesti housuihinsa pissinyt Muru ja pieni omatunnonkolke takaraivossa juoksukoiran viemisestä koko kentälle -edes pöksyt visusti jalassa, vaikka voitonpuolella juoksujen suhteen jo ollaankin. Treenit meni yllättävän hyvin, mutta taidetaan suosiolla odottaa viimeisetkin juoksupäivät ennen seuraavia treenejä, ihan jo senkin takia, ettei kukaan anna minun kuulla kunniaani ja ota oikeutta omiin käsiinsä lahtaamalla minut.
(Tässä voisin vielä epätoivoisesti muistuttaa niistä Hulk Hogan-muskeleista.)

Tule jo, tiistai

2011-07-17T23:13:00.000+03:00

Objektiivi kolahtaa paikalliseen postiin kuljetusyrityksen mukaan tiistaina, pöytäkone on herännyt eloon kaikkine tiedostoineen. Aurinkokin paistaa!

Anna loman jatkua lokakuuhun

2011-07-11T22:11:00.000+03:00

Minun heinäkuun lomasuunnitelmat: viidet ohjatut treenit -juuri heinäkuussa viisi sunnuntaita! Mikä todennäköisyys?-, Ojankoa, koirakavereita, epiksetkin!

Vain yksi asia ei kuulunut suunnitelmiini: juoksut.

Muutama kirosana.

Niin se vain menee, ei parane tehdä turhan suuria suunnitelmia. Sanotaanko näin, ettei Murun hormonihyrräajoitus olisi voinut olla huonompi. (Tai epätäsmällisempi! Eihän niiden vielä pitänyt edes olla..) Eihän niitä juoksuja koskaan kovin innolla odoteta, mutta miksi juuri nyt, kun minulla loppui vihdoin työt, ajokorttikin toivon mukaan viikon päästä taskussa ja aikaa treenaamiseen ja muuhun nyt vihdoin olisi. Palkka polttelee taskussa ja vielä kovemmin päässä ajatus uudesta objektiivista. Sen sijaan järkevä aivopuoliskoni pistäisi rahat sivuun ja leikkauttaisi koiran jahka sekin palaisi entiseen mielentilaansa. Vaan eipä minua koskaan kovin järkeväksi ole luonnehdittukaan. Painoin niska hiessä töitä saadakseni juuri sen objektiivin, koiran leikkauttaminen ei nyt ihan ensimmäisenä motivaationa takaraivossa paukuttanut herätessäni aamuviideltä töihin tai kastellessani kukkia vesisateessa. Etenkään, kun ne juoksut eivät olleet juolahtaneet mieleenkään, ennen kuin huomasin asian tuntia ennen mölleihin lähtöä. -No, eipä lähdetty. Kuten kovin moneen muuhunkaan juttuun ainakaan kuukauteen.

Miljoona seikkaa puoltaisi järkevää aivopuoliskoani. Kumpaa kuunnella, sitä vai pientä turhautunutta materialistia minussa?

Materialisti sanoo, että eihän ne juoksut loppujen lopuksi ole kuin kaksi kertaa vuodessa.
Järkevä aivopuolisko puolestaan muistuttaa argumenttinaan reilusta kahdesta kuukaudesta täyseristystä vuodessa juoksujen vuoksi. Leikkaus saattaisi vähentää machoilua. Ei enää juoksukäyttäytymistä. Ei epätoivottuja pentuja tai edes pelkoa niistä. Ei kohtutulehdusriskiä. Ei enää valeraskauksia.

Sen tiedän, että jos jälkimmäisen aatoksiin kallistun, joudun ottamaan pienen tuhlaajapojan -kyllä, nimeän ajatusteni ja pääni osa-alueita.. huolestuttavaa- niskasta kiinni ja kaikin voimin estää pennosten kulumisen kaikkeen muuhun tarpeelliseen, kuin leikkauttamiseen. Pari kuukautta saattaa kuitenkin olla liian pitkä aika vältellä kauppakeskuksia ja nettipuljuja.
Ja lopulta huomaan, ettei nyt tullut sitten kumpaakaan: ei objektiivia, muttei liioin leikkaustakaan. Sen sijaan kaappi pullistelee jos jonkinmoista heräteostosta.

Kumpaa kuunnella..

Tässä ajatusta pompotellessani päädyin juuri nerokkaaseen ratkaisuun, jolla molemmat -koirasta en tiedä, mutta minä ja aivopuoliskoni- saadaan tyytyväisiksi: kokoan leikkaussumman kasaan parissa-kolmessa kuukaudessa Murun mielenterveyden palatessa lähes "normaaliin" pisteeseensä, ja tilaan objektiivin jo nyt. Kyllä!

Nämä jääköön viimeisiksi juoksuiksi.

Paljon vähemmän kirosanoja.

Miljoona

2011-07-04T18:03:00.000+03:00

Ei, ei lottovoittoa, vaan postaus, joka on tyystin omistettu itsehillinnän puutteelle ja kameran sarjakuvauksen ylistykselle. Ja kesälle. Ehkä myös vähän Murun Baywatch-menolle. Miljoona kuvaa ja oodi sarjakuvaukselle!

Psst. Ulkoasua muokattu,kertokaahan jos ilmenee jotain outoa nyt koodiin kajoamisen vuoksi!

Ja 52 lukijaa.. Miten? Kiitos!

Tekniikan hylkäämät

2011-07-02T17:41:00.000+03:00

Taidan vakavasti harkita hylkääväni uskollisen ystäväni, jonka kanssa yhteiselo viimeaikoina on ollut lähinnä pelkkää taistelua. Enkä nyt siis puhu koirasta. Uskollinen pöytäkone irtisanoi itsensä imaisten kaikki kuvat mukanaan. Toivottavasti sen elvyttäminen toimisi edes niin, että saisin napattua viimevuosien kuvat talteen. Varmuuskopiointihan kun on yliarvostettua..
Viimepäivien kuvasadon olen suosiolla siirtänyt kannettavalle, jonka näyttöön ei ole kuvankäsittelyssä luottaminen.
Tähän tilanteeseen keksisin miljoona ja seitsemänsataatuhatta lohduttavaa pientä kapistusta. Vaikka tietokoneparka vetelee viimeisiään, huomaan taipuvani kokoajan enemmän ja enemmän uuden objektiivin suuntaan. Ei ehkä pelasta vanhoja kuviani, mutta saattaa säästää mielenterveyteni.
Konetaisteluturhautumisten lomassa on kuitenkin tullut räpsittyä muutama lohdutusräpsy ja -video. Video olkoon tosin toistaiseksi heikkolaatuinen, lataan sen uudestaan jahka jaksan lähteä senkin kanssa neljättä kertaa taistoon.

Ei tainnut ollakaan pelkkä tekniikka joka hihnanpään nyt on hylännyt: itsehillintäkin lienee paennut tästä päästä ja näin ollen kuvamääräkin on sen mukainen. Taisin lyödä juuri jonkun ennätyksen. Lupaan säästää teitä lukijoita ja antaa lopuille kuville ihan oman postauksensa. :D

Nyt rill....reenataan!

2011-06-24T13:02:00.000+03:00

Tänävuonna meidän juhannusta ei vietettykään perinteisessä mökkimiljöössä, vaan suunnattiin kohti Ojankoa yhdessä Riitan ja Fiiliksen sekä Rebeccan, Williamin ja Sagurin kanssa. Murun colliehaaremi se vaan karttuu!

Sagur, William, Fiilis & Muru.

Agikuvat otti Rebecca, kiitos!

Otettiin pientä rataa, mutta lähinnä hioin Murun kanssa puomin kontakteja ja keppejä. Seuraavaan videoon koottuna parit kepit ja pikkurata.

Tiistaina (22.6.) otettiin myös meidän ekat startit mölleissä.

Ensimmäisellä startilla Muru otti hienon alun koko rataan. A-esteellä kontakti oli hieno sekä hyppysuoran jälkeinen, hieman pahassa kulmassa ollut putkikin meni ilman ongelmaa. Mikä minua yllätti kaikista eniten, oli Murun ihan loistotempaus puomin kontaktilla. Se oli nimittäin hieno! En ihmettelisi, jos videota vähän zoomaillessaan voisi erottaa leukani ammottavan ammollaan ihmetyksestä. Tähän mennessä kaikki oli mennyt hyvin, kunnes viimeisillä esteillä Muru äkkäsi jotain radan laidalta. Tai radalta. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä vainukoira-moodi sille iski päälle yhtäkkiä. Ja sen näköinen oli oikeastaan koirakin. Itse jäädyin, sillä tunsin päivän mittaan hautomieni kauhuskenaarioiden toteutuvan juuri siinä: nyt se Muru sitten pinkoisi sinne pikkuveljen luokse tai nappaisi jonkin kentänlaidalla istuskelleista russeleista suihinsa. Parin sekunnin viiveellä sain kuitenkin kutsuttua Murun luokseni ja rata jatkui virheettömästi loppuun. Tuomari oli kuitenkin nostanut kättä. HYL.
Lopputuloksena HYL, -23,81s. Nollahan se olisi ollut ilman tuota hetkellistä -molemminpuolista- aivottomuuden tilaa, mutta olo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pettynyt. Tunsin, että mehän oltiin ihan ylitetty itsemme! Murun ratahan oli tuota välikohtausta lukuunottamatta aivan äärimmäisen hieno!
Hieman heikkolaatuinen video radasta tämän linkin takana.

Toisella startilla esteiden suorittaminen ei ollut enää yhtä huolellista, A-kontaktit otettiin, puomilla hädintuskin. Virhe meille kuitenkin tuli putkella oman ohjaukseni vuoksi.. Ihan käsittämättömästi päädyin ohjaamaan koiraa samaan päähän putkea, jonka edessä juuri seistä möllötin. Ei ole siis kauhean vaikeasti arvattavissa, että eihän se Muru sinne mennyt. Askel taaksepäin ja uudelleenohjaus putkeen. 5 virhepistettä. Loppurata menikin sitten puhtaasti. Tästä radasta ei jäänyt ihan niin huippufiilis, pikkuvirheitä toisensa perään, mutta toisaalta, oman vuoron odottelua oli ollut tuohon mennessä kertynyt jo rapiat kolmisen tuntia.
Tästä siis K5, -25,38.

Päivästä kuitenkin jäi tosi hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa!

Extremeurheilua

2011-06-20T05:36:00.000+03:00

Blogi on ollut hiljaisena jo pari viikkoa, vaikka kuvia on otettu miljoona, sata videota odottelee vuoroaan ja touhuiltu on töistä (joista puolet on jo muuten lusittu! -Uusi objektiivi, täältä tullaan!) huolimatta vaikka kuinka. Korjataanpa tämä asia siis.

Me ollaan nautiskeltu ensin hurjista helteistä, treenattu ja uitu. Pistetään nyt kuitenkin painotus sanalle treenattu. Me ollaan käyty kahdessa viikossa nyt kuukauden treenikerrat, ja minusta tuntuu, että hommat etenee! Niin ne vaan tekee.
Viime lauantaina treffattiin Riitan, Nannin ja Fiiliksen kanssa Ojangossa agitreenien merkeissä elohopean hipoessa 35°C:ttä. Kauhean pitkää rupeamaa ei luonnollisesti kerralla saanut suoritettua, kun sekä ohjaajat, että koirakot läkähtyivät. Saatiin me kuitenkin pari hauskaa tuntia kulumaan pientä alkeisrataa ja yksittäisiä esteitä tehtäessä.

Muru, Fiilis & Nanni. Ja Murun pöllöhapsuturkki.

Kiitos Riitalle Murun agikuvien nappaamisesta!

Tänä lauantaina pistettiin uusi lauantaitreenitapa käyntiin ja pistettiin taas treenejä pystyyn, tällä kertaa kokoonpanolla Muru, Fiilis ja tämän veli Ahti.

Umpihulluina meitä ei paljoa sadevaroitukset pidätelleet, vaan painelimme oikotietä Ojankoon aikeina rakentaa rata, jota me oltiin Murun kanssa ohjatuissa treeneissä edellisenä sunnuntaina ottaneet. Tällä kertaa sääolosuhteet suosivat meitä extremeurheilijoita jälleen. Kaatosateet iskivät meidän rakentaessa rataa ja värjötellessämme pienen katoksen alla, oli treenikentästä tullut pelkkää mutavelliä. Se ei meitä tosiharrastajia tietenkään pysäytä! Kuurot jatkuivat, mutta lopulta aurinkokin pilkisti pilvien välistä ja päästiin treenaamaan. Sain ikuistettua parit hassut A-esteen kontaktit ja kepit, superlyhyt video siis seuraavaksi.

Kontaktit sujuu A-esteellä tosi hienosti, mutta ihme ja kumma puomin kontaktit unohtuvat lähes poikkeuksetta. Iloitaan nyt kuitenkin tätä A:n kontaktia -se on nimittäin hieno! Viimeaikojen keinutreenailut on myös yllättäneet positiivisesti. Olin varautunut joutuvani venyttämään kärsivällisyyteni tappiin sen kanssa, sillä Murun paukkuarkuus yhdistettynä keinun paukahtamiseen suoraan tassujen alla oli jotain, jota en innolla ollut odottanut. -Oikeastaan, olen hiljakseni vain jättänyt koko keinun treenaamatta joka ainoissa treeneissä, kun se kentälle on raahattu. En ole halunnut pilata hyvää treenifiilistä järkyttämällä tuota arkajalkaa, mutta onneksi olen ollut pelkoni suhteen väärässä. Keinun paukahtaminen ei hetkauta, vaikka pieni kolahdus kotona ajaa tapauksen sängyn alle piiloon.

Kepitkin ovat ihan yhtäkkiä ottaneet sujuakseen. Aikalailla ilman apuja nuo kepit menevät, ja parhaimmillaan alkaa sujumaan jo aika hyvälläkin vauhdilla. Alkeisradoista meillä oli myös pari videota, mutta oma menoni siinä lätäköiden yli hyppimisten ja huitomisten ansiosta on sen verran koomisen näköistä, että säästetään teidät katsojat siltä. Ensikertaan.

Tänään oli taas seuran treenit, ja tämän päivän perusteella äärettömän hyvissä fiiliksissä rohkaistuin jopa vilkaisemaan mölliagikalenteria.. Ehkä me sitten voitaisiin uskaltautua mölleihin. Ehkä.

Terapiaveikko

2011-06-02T22:27:00.000+03:00

Muru on saanut kaverin naapurin hoitokoirasta. Petra, sekarotuinen kaikkienkaveri, on osoittautunut varsin oivaksi lenkkiseuraksi Murulle. Tytöt saavat toisistaan seuraa ja Murukin on vihdoin saanut jonkun, joka jaksaa jahdata sitä lähes loputtomiin. Petra on myös kärsivällisyyden huippu, joten Murun ajoittaiset älä-tule-liian-lähelle-ruokaani-kiukuttelut menevätkin usein kuuroille korville. Petra on Murulle kaivattua terapiaa, sillä tapauksen käyttäytyminen on ollut taas sillä mallilla ettei pahemmin ihmisten ilmoille ole menemistä. Petra komentaa, kun Murun kiukuttelut alkavat käydä kärsivällisyyden päälle, ja Muru -harvinaista kyllä- tajuaa alistua kohtaloonsa ilman sen suurempaa vastarintaa.

Siinä missä Petra on opettanut Murulle käytöstapoja, on Murukin antanut omia vaikutteitaan Petralle. Petra, omistajansa mukaan uimataidoton noutaja, on ottanut mallia Murun mestarillisista uimaliikkeistä ja nyt meillä on järvelle mentäessä kaksi vesipetoa, joilla molemmilla on, noh, varsin omaperäiset keinot noutaa keppi metrin syvyisestä vedestä. Murulle tärkeintähän on, että etutassut yltävät pohjaan, mutta Petralla se tuntuu olevan päinvastoin; kaveri loikkaa veteen, siemaisee litran vettä suuhunsa ja pomppii eteenpäin ottaen takajaloillaan pohjasta vauhtia.

Petra on naapurustossa kuukauden, joten riehukilometrejä tulee kertymään Murun riemuksi vielä varsin monta, kuten myös kuvia.

Murun kootut

2011-05-25T16:29:00.000+03:00

...videoklipit nimittäin.

(Äänet päällä kivempi katsoa.. :D)

Hyvät treenit, parempi mieli

2011-05-22T23:11:00.000+03:00

Taukoa. Sitä meidän koko kevät on ollut. Tahatonta, turhaa ja tylsää taukoa. Mutta elossa ollaan!

Ollaan taas oltu kolme viikkoa tauolla. Kolme! Missattiin yhdet sunnuntain treenit pari viikkoa sitten, kun meille ei oltu informoitu treeniajan yhtäkkisestä muutoksesta. Sunnuntaiaamun treenejä innolla odotellessa vilkaisin vielä lauantai-iltana sähköpostiini ja kas kummaa- treenit olivat olleet aikaisemmin samaisena päivänä. Seuraavana viikonloppuna jouduin luovuttamaan jo viikon kestäneelle flunssalle ja jättäytymään treeneistä pois kuumeen takia. Tässä on nyt jokin luonnonlaki meidän onnettomia pikku treenailuja vastaan! Mitä vielä, tulenko tässä nyt murtamaan jalkani vielä niin että saadaan homma pakettiin ja taattu muutaman viikon tauko lisää...

Mitään ei siis oikein ole tässä välissä kuulunut. Muru ui mestarillisesti, pyydystää sammakoita ja pian pääsee riekkumaan metsiin kuukaudeksi naapuriin hoitoon tulevan koirakaverin kanssa. Kuvia on otettu varmaan taas toistatuhatta, ja alan epäilemään, että Murun pärstän jokaikinen mahdollinen kulma on ikuistettu jo uudellakin rungolla seitsemään kertaan.

Tänään kuitenkin se tahaton treenitauko loppui erittäin hienoihin treeneihin! Meidän ensimmäiset ulkotreenit tällä kaudella, eikä homma olisi voinut paremmin lähteä käyntiin. Ihan huippua. Superhuippua.
Me tehtiin läpimurto kepeissä, Muru osaa. Se oikeasti osaa ne. Karkotettiin putkikummitus, eikä niissäkään enää mitään ongelmaa -niihin hakeutumisen lisäksi. Kontaktit. Voi hurjuus. Ilman targettilautasia, joka ainoa A-este ja puomi meni niin prikulleen kuin vai voi. Mitähän olen tehnyt kun olen saanut tuon homman taottua Murun päähän tuolla tavalla. En käsitä. Täältä pilvilinnoista on korkea pudotus alas, mutta toistaiseksi koitetaan vain pitää tiukasti reunasta kiinni..

Äksöniä

2011-05-06T15:38:00.001+03:00

Kiirettä, muttei mitään silti ole oikeastaan tapahtunut. Se odotettu kevät on viipottanut ihan hurjaa vauhtia ja kohta kesäkin kolkuttelee ovella. Uintikausi on Murun puolesta korkattu: hurjapää heitti talviturkkinsa jo pari viikkoa sitten Rajasaaressa. Meidän yhä harvinaislaatuisemmaksi käyneet visiitit Helsingin puolella ja Rajasaaressa todistivat taas sen, ettei comebackiä välttämättä taas hetkeen muuan saareen tehdä.. Kaverin koira sai köniinsä egoiltuaan isommalleen ja kyseisen episodin jälkeen mukavaksi suunniteltu reissu loppui lyhyeen Viikin pieneläinsairaalan päivystämölle. Koira selvisi hengissä, vaikka kaulasta riepottelu rotikan toimesta sekä molempien osapuolien tippuminen kalliolta näyttikin kammottavalta, eikä pahoilta unilta seuraaviin öihin vältytty. Muruhan tietysti juoksi minkä kerkesi keskelle areenaa, mikä varmisti minulle aitiopaikan keskelle äksöniä. Tempaisin omani välistä, kun rotikan omistaja sai selvitettyä piinallisen tilanteen tarttumalla omastaan leuoista. Mutta tosiaan, onni onnettomuudessa. Taisi olla pienemmän koiran pitkä turkki tämän pelastus.

Mutta mukavaakin on tähän väliin mahtunut! Pitkiä metsälenkkejä ja Murun uittamista järvellä, vappu ja pääsiäinen. Eilen oltiin tavanomaisella metsälenkillä, joka huipentui siihen, kun Muru löysi vallan upean tennispallon järveltä. Muru riehui ja jahtasi villisti pomppivaa palloa, saalisti ja väijyi. Hullunkiilto silmissä se hienon -ja luonnollisesti myös limaisen- pallonsa kanssa juoksi pitkin metsäpolkuja, kunnes yhtäkkiä enää hännänpää vilahti kaukana horisontissa. Muru oli yhtäkkiä huomannut jäniksen ja pinkonut täyttä vauhtia sen perään, pallokin jäi puolimatkaan. Itse pinkaisin pää kolmantena jalkana perään karjuen, uskoen sillä sekunnilla etten koirakkoa tule enää näkemään. Sieltä se kuitenkin hetken päästä palasi, hullunkiilto oli haihtunut silmistä vaikkakin suupielet olivat jääneet hullunkuriseen ilveeseen. Liekö sitten se pallo ollut, joka oli moisen petovaihteen kytkenyt päälle.. Ikinä aiemmin se ei ole minkään perään lähtenyt! Oli syy pallon tai ei, pallo jäi sinne, eikä Muru sitä varmaan toiste näe.

Iltoja entisestään pidentävä autokoulu on verottanut sitä suunniteltua omat-treenit-Ojangossa-aikaa, joten näyttää siltä että toistaiseksi meidän harrastuneisuus rajoittuu ohjattuihin treeneihin kerran viikossa. Mutta eihän se mitään, Muru kyllä osaa järjestää shown jos toisenkin tylsältä tuntuvaan päivään..

Putkikummitus

2011-04-24T22:15:00.000+03:00

Tällä kertaa en taida enää uskaltaa sanoa meidän treenikauden nyt vihdoin oikein kunnolla lähtevän käyntiin. Edelliskerroilla kun moisen päästin suustani alkoi Murulla juoksut joita seurasi kolmen viikon treenitauko. Viimeisimmän möläytyksen jälkeen Muru alkoi oireilemaan suutaan, jota puolestaan seurasi reilu kahden viikon lääkeputki antibiootteineen ja kipulääkkeineen. Joten pidetään nyt suu supussa treenikauden-avaus-riemuiluista ja toivotaan, että meidän taukoilut oli tämän kevään osalta tässä.

Tänään me kuitenkin päästiin treeneihin. Ja treenikassistahan löytyi vallan riemukas yllätys! Edellistreenien -joista aikaahan on kulunut tässä edellämainittujen seikkojen vuoksi melkoisen kauan- palkkanakit olivat jääneet laukunpohjalle. Tänään palkkailin Murua varsin avokätisesti treeneissä ja metsälenkillä treenien jälkeen, jottei moista yllätystä sattuisi taas seuraavaan kertaan, joka toivottavasti on meilläkin nyt esteettä kahden viikon päästä. -Ensiviikollahan on vappu, ja meidän treeniryhmän osalta treenit peruttu. Taukoa tauon perään-linjalla jatketaan siis!

Mutta niistä tämänpäivän treeneistä. Nyt kun mietin, niin meidän treenailut on ollut oikeastaan aika ruusuilla tanssimista; kaikki on ollut tosikivaa ja pikkuvirheet ja mokailut ovat olleet lähinnä hauskoja. Meidän ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kuitenkin tänään putkikummituksen muodossa. Hiljattain jostain kumman syystä esteille -ja erityisesti putkeen- irtoamiset ovat tuntuneet hyvinkin hankalilta. Murulla on selvästi jokin maximietäisyys jonka se minusta voi radalla pitää, ennenkuin on palattava takaisin jalkojeni juureen. Tuon välimatkan kasvattaminen onkin vaikeaa! Tähän asti olen tottunut -ja totuttanut samalla koirakon- siihen, että saatan lähes kädestäpitäen Murun putkensuulle. Nyt sinne putkeen itsenäisesti hakeutuminen on ylitsepääsemättömän hankalaa, ja Muru heittää homman ihan pelleilyksi. Tänään putkessa kurkki pientä koiraa kiusallaan pelotteleva mörkö. Putkeen ei menty.
Murun äkkipikainen (painotus sanalle pikainen) luonne ei kestä kovinkaan useaa toistoa ennenkuin homma selvästi alkaa käydä kärsivällisyyden päälle, mikä luo tiettyä haastavuutta etenkin tähän kyseiseen ongelmaan.. Ehkä me siis otetaan lyhyt askel taaksepäin ja kärsivällisesti yritetään kasvattaa Murun jo valmiiksi itsevarmaa olemusta sen verran, että esteelle uskalletaan hakeutua varmemmin.

Mutta hyvinhän se tänään meni, kuten aina aiemminkin on mennyt. Ensimmäistä kertaa sain nyt kuitenkin pienen pähkinän purtavaksi. Erityisesti tänään tunsin kyllä olevani ylpeä siitä mihin saakka me ollaan jo päästy! Vaikka ollaankin ottamassa vasta ensiaskeliamme tämän lajin parissa, tuntuu, että ollaan kuljettu aivan hurjan pitkä matka siitä mistä lähdettiin. Luottamus on kasvanut ihan hirmuisasti, mutta samalla huomaan auktoriteettini Murua kohtaan matkan varrella myös kasvaneen. Minun sanani on jo lähes laki, vaikkakin tietyllä tasolla itsepäinen ja joskus röyhkeästikin rajojaan testaava itse temperamenttisuus uskaltaakin yrittää sanoa vastaan. Koiramaiset vaistot myös valtaavat ajoittain pienen koiran pään. Verrattuna kuitenkin siihen hölmöilevään pöllöpäähän, jota ei uskaltanut päästää lähestulkoon missään irti, tuntuu Muru olevan lähes täysin eri koira. Vallattomuuksiin lyöttäytyvä kaveri toki keksii aina omat temppunsa ja täydellisyydestä ollaan kaukana. Meno on kuitenkin nyt paljon mukavampaa, kun meillä on omat pelisäännöt ja yhteinen ymmärrys.
Ehkä me vielä yhteistuumin onnistutaan karkoittamaan ne möröt ja kummitukset.

Kesä arkistojen uumenissa

2011-04-07T19:07:00.000+03:00

Ikuisuudeksi venynyt kevääntulo, loskakelit ja sitkeät yöpakkaset saa kesän odottelijan epätoivon partaalle. Herättelin varovaisesti viimesyksynä koomaan mennyttä kovalevyäni, joka pitää sisällään kaikki kuvat vuodesta 2006. Taistelun jälkeen sain sen luovuttamaan muutaman kuvan viimekesältä, ja voi mitä löysinkään! Muutama vanha suosikkikuva sekä pari ennenjulkaisematonta saa nyt ilahduttaa näin loskakelien keskellä kärsimätöntä kesänodottelijaa. Tulisit jo. Missä viivyt, kesä! Voi sitä onnea kun pääsee hätistelemään hyttysiä niskastaan ja poimimaan punkkeja koiran korvanjuuresta. Tai pelästymään käärmeitä laiturilta. Olen suunnitellut vaikka mitä tulevalle kesälle, mutta kaikista eniten odotan niitä päiviä, jolloin ei tarvitse seurata suunnitelmia tai edes muistaa kellonaikaa saatika päivämäärää, ja jolloin voi vaan lähteä ulos huolehtimatta kerrospukeutumisesta villasukkineen ja kaulaliinoineen. Pitkät päivät ja omat treenit Ojangossa! Uimista koirarannalla, viikonloppuja mökillä.

Pahoittelen, jos tietokoneenne huutavat hallelujaa kuvien määrän vuoksi. :D
Täytyy sanoa, että jos jotain entisestä kuvauskokoonpanostani kaipaan, niin sitä upeaa 85/1.4 objektiivia. Tosin näin talven harmaiden kuvien jälkeen en malta odottaa, mitä oikeasti tuo tämänhetkinen kalusto tarjoaa ja pystyykö nykyinen objektiivi samaan. Kesätyöt on taattu, joten uuden objektiivin hankinta on ainakin ehdottomasti kesän ostoslistalla sijalla yksi. Taas yksi syy odottaa kesää entistä malttamattomampana!

Pieni, harva, pepsodenthymy

2011-04-04T17:23:00.000+03:00

Murun hammaslääkärireissu on nyt saatu purkkiin. Suu on hoidettu! Ienkasvain ja hammaskivet poistettiin Murun ollessa nukutettuna. Ientulehdus saatiin nutistettua antibioottikuurilla. Yllättäen kaksi keskimmäistä alahammasta olivat menneet niin huonoiksi, että ne olisivat kuulemma haitanneet syömistä. Kaksi hammasta siis poistettiin. Päivän saldona yksi hermoraunio omistaja, yksi uupunut pieni -hieman harvahampaisempi- potilas ja tyhjä pankkitili.

En olisi hennonnut jättää Murua edes senkään jälkeen kun rauhoituspiikki oli selvästi jo saanut otteensa sitkeästi sinnittelevästä neidistä. On se vaan kamalan hurjaa katsoa kun toinen vaipuu uneen kesken hännänheilutuksen, ja kun lihakset aina hännänpäästä kasvolihaksia myöten nykivät. Ehkä olen vain herkkä (todistettu fakta kyllä sekin..), mutten voinut olla ajattelematta sitä, että voiko jotain käydä vikaan ja herääkö Muru vielä. Eihän se operaatio valtava ollut, mutten voinut olla varmistelematta että koirakko aivan varmasti hengittää. Tuossa toipilas silti nyt köllöttää kainalossa vällyjen välissä. Hengissä selvittiin.

Muru oli kuulemma -hyvin luonteensa mukaisesti- pitänyt vahtia vastaanoton takahuoneessa heräillessään. Aina kun vastaanoton ovi oli kilahtanut, oli neiti nostanut päätään kesken unen ja ilmoittanut olemassaolostaan niin kuuluvasti kuin suinkin kykeni. "Tulkaa jo hakemaan pois!"

Loppujen lopuksi saatiin matkaan viidenpäivän kipulääkkeet sekä kymmenen päivän antibioottikuuri. Jatketaan sunnuntain treenittömän päivän linjalla, ja pidetään nyt hengähdystaukoa treenaamisesta kunnes antibioottikuuri on saatu alta pois. Meidän treenaaminen on nyt tämän kevään ollut pelkkää taukoilua, mutta eihän meillä kiire ole. Kaikista tärkeintä on nyt, että Muru tervehtyy, sillä onhan se kipeä ollut. Nyt vasta ymmärtää miten suu on oikeasti vaivannut sitä.
Oma pieni, harvahampainen, Muru. Maailman paras toipilas.

Hampaat ennen - Hampaat nyt

Hammassärkyä

2011-03-29T19:10:00.001+03:00

Käytiin Murun kanssa eläinlääkärillä näyttämässä ikävännäköiseksi päässyttä suuta. Kuten olin vähän jo arvuutellutkin, ell totesi, että ientulehdusta on. Kulmahampaan kylkeen kasvamaan lähtenyt ienkasvain ("epulis", niin hassulta kuin se kuulostaakin) oli myös tulehtuneen oloinen. Vaikka se onkin vaaraton, on se todennäköisesti kipeä ja haittaa syömistä, sillä alakulmuri hiertää ientä ikävästi. Pienimpiä etuhampaita vaivaa myös ikenen tulehtuneisuus.

Ja mitäkö ne ienkasvaimet ovat? Ienkasvaimia kuulemma syntyy niille koirille, joilla siihen taipumusta vain sattuu olemaan. Onneksi meidän tapauksessa kyse on juuri siitä vaarattomasta sortista. Jahka ientulehdus saadaan yhdessä kasvaimen sekä hammaskiven kanssa pois, on aloitettava säännöllisempi hampaidenhoito jotta vastaavilta vältyttäisiin. Esteettisistä syistä kuva tuosta ienkasvaimesta on pieni, sen voi kuitenkin klikata suuremmaksi.
Saatiin matkaan antibioottikuuri, joka on tarkoitus syöttää viisi päivää ennen hammaskiven- ja ienkasvaimen poistoa. Ensitiistaina käydään suu hoidattamassa kuntoon.

Muru on kyllä ihan oma reipas itsensä vaikka suu vaivaakin. Nappulat jää ruokakippoon, niitä on selvästi ikävä syödä. Muruhan toki käyttää tilaisuuden hyväkseen ja mässyttelee nyt tyytyväisenä pehmeämpää kotiruokaa.. Sallittakoon se pienelle potilaalle.

Idyllinen iltapäivälenkki

2011-03-17T10:14:00.000+02:00

Kevät, kevät, kevät! Koulukiireet vain kasvaa ja työt kasaantuvat, muutama essee tehtävänä, 300 sivua venäläistä klassikkoromaania huomiseksi luettavana, kokeetkin kohta. Ja mitä keksinkään! Jotain muuta tekemistä tietenkin.

Aurinko paistaa ja tuntuu jopa takin läpi lämmittävänkin. Murunkaan varpaat eivät palele. Nyt kun lumet vielä lopullisesti sulaisivatkin niin päästäisiin Ojankoon treenaamaan. Ja kuvaamaan!

Kevät!

Takaisin treenikentälle

2011-03-14T13:47:00.001+02:00

Kuinka voikaan kuukauden treenitauko tuntua näin pitkältä! Vaikka onhan tähän taukoon kaikenlaista mahtunutkin, ollaan löydetty iso lenkkeilypelto (kuulostaa hienolta, löydettiin pelto Sipoosta! Mehän ollaan toki aina lenkkeilty laput silmillä..) ja hihnanpää täytti 18-vuotta. Autokoulu on aloitettu ja kesällä meidänkin kulkeminen on taas asteen helpompaa eikä joka paikkaan kulkemiseen tarvitse aina kuluttaa sitä kahta tuntia. Jokatapauksessa, karanteenielämä on onneksi nyt päättynyt, sillä Murun juoksut loppuivat jo hyvän aikaa sitten. Korkattiin eilen tehotreenikausi käyntiin ja voin oikeastaan todeta, kuinka pieni (ikuisuudelta tosin tuntunut) tauko olikin paikallaan.

Rata kutakuinkin oli tuollainen. Niin ja molemmat kuvat suuremmaksi klikkaamalla, eikös!
Muut ryhmässä olivat ehtineet edetä aika paljon monessakin jutussa meidän tauon aikana. Eilen keskityttiin pienempien pätkien, viilaamisen ja tekniikoiden sijaan pidempään rataan (ylhäällä) kokonaisuudessaan. Muru oli hieno. Se oli selvästi taukonsa aikana strategioinut omassa pienessä päässään comebackinsä. Ainoa vika on (taas!) minussa. Ohjaamiseni on kyllä kehittynyt -huomaan itsekin pikkuhiljaa pääseväni hommasta jyvälle- mutta kehitän jatkuvasti ihmeellisiä maneereja, joista uusimpana älytön tömistely hidastettaessa vauhtia. :D Ihan uskomatonta. Kun ohjaan Murua putkeen, pysähdyn kuin seinään tömistäen ja ihmettelen miksi Murukaan ei tee mitään. Se raukkahan luulee tekevänsä jotain väärin ja jää ihmettelemään putken suulle kasvoillaan kutakunkin "chillaa, kaveri"- ilme.
Tässä kevään aikana pitäisi ensimmäisissä mölleissä käydä pyörähtämässä katsomassa vähän millaista se meno on ja kokeilemassa kuinka suurta häiriötä Muru kestää. Mielenkiinnolla sitä siis odotellessa.

Murulle on myös tiedossa matka hammashoitoon, sillä ikenet ovat alkaneet punoittaa ja hammaskivi kertyä kulma- ja poskihampaisiin. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta näppäränä neitinä onnistuin poistamaan koko tekstin. Palaillaan siihen kuitenkin taas jahka saadaan hampaat hoidettua.

Ja on muuten ihan huippukivaa huomata, että teitä lukijoita on tullut lisää. Kiitosta vaan ihan jokaiselle!

Neropatti kalsareissa

2011-02-22T21:17:00.000+02:00

Muru osoittaa älykkyytensä laskutempuin..

Älykkyysosamäärä ainakin 130!

Jäällä

2011-02-20T19:33:00.000+02:00

Käytiin lomien alun kunniaksi viettämässä aurinkoinen päivä merenjäällä.

Muru aloitti myös juoksunsa odotettua aiemmin kuluneella viikolla. Tuntuu siltä kuin edelliset juoksut olisivat vasta loppuneet, mutta onhan siitä jo vaikka kuinka kauan. Aika kuluu niin mielettömän nopeasti! Meiltä tulee nyt jäämään ainakin 3-4 treenikertaa välistä, sekä ne suunnitelmissa olleet epikset. Harmittaahan tuo taas (paljon!), mutta oikeastaan parempi vaan että ne juoksut ovat alta pois ennen kevään treenikauden alkua, jolloin päästään myös itsenäisesti Ojankoon treenaamaan lumien sulettua.

Me elellään täällä siis taas hiljaiseloa treenien suhteen tuon apaattisen hormonihyrräraukan kanssa keksien jotain muuta tekemistä. Voi kun tuon saisi leikkautettua.

Huippusähläystä

2011-02-13T18:58:00.000+02:00

Huipputreenit! Me sählätään vieläkin Murun kanssa melko ahkerasti, mutta kyllä tämä yhteistyö oikeasti alkaa pelata. Minä huidon joka suuntaan, kompastelen milloin mihinkin kutsuen esteitä milloin miksikin, mutta Muru se vaan osaa pienessä päässään jo tulkita päättömät ohjeeni. Kepit menee päin puita, rengaskin kuuluu ehdottomasti juosta niin, ettei vaan hypätä itse turhakkeen läpi. Meno on kuitenkin kova ja into sitäkin suurempi!
Tänään sain kuulla, että 8.3. olisi seuran järjestämät epikset. Meidän ryhmänvetäjän mukaan meidän pitäisi Murun kanssa mennä mölleilemään. Kyllähän me mennäänkin! Lähinnä katsomaan millaista touhua tuo oikeastaan on, ja ottamaan homma sitten ylimääräisestä treenistä. Vähän se silti jännittää.

Ps. Uusi ulkoasu!

Suruballadeja ja tunturileijonia

2011-01-31T15:25:00.000+02:00

Jotta jatkuvalta viikoittaiselta treenihihkuttamiselta vältyttäisiin, kerron kuluneen kuukauden treeneistä näin yhdessä postauksessa. Saa vain nähdä maltanko tulevan kuukauden hihkutukset säästää ainoastaan yhteen postaukseen. Yritän, lupaan!

Meidän viimeisimmät treenit ovat olleet hienoja. Todella hienoja! Murulla kontaktit sujuu jo hyvin, välillä ilman targettiakin ollaan muutama onnistunut suoritus saatu purkkiin. Keppienkin idean alkaa Muru pikkuhiljaa sisäistää. Joskin pieni hurjapää välillä tulistuu liikaakin keppejä kierrellessä. Se taitaa olla aika hölmö näky röhistessään keppien välissä, kun selvästikkään oma vauhti ei vielä miellytä. Hiljaa hyvä tulee, yritän toistella omassa mielessäni. Tuo porsas ei vaan välttämättä tunnu olevan ihan samaa mieltä. Sen mielestä mitä nopeampaa ja äänekkäämmin saadaan kepit suoritettua, sitä suurempi vaikutus kanssatreenaajiin ja ohjaajiin tehdään. Mutta hienoltahan se alkaa jo näyttää, ehkä me päästään tässä asiassa vielä joskus samalle aaltopituudelle.

Ratoja suoritettaessa ollaan kaikilla kerroilla saatu melkeinpä jo heti alkuun hieno suoritus. Viimeisimmissä treeneissä olikin sitten ratana varsinainen valssikauhistus. Tutustuttiin rataan (muiden) koirien kiltisti odottaessa treenikentän päässä. Muru toki halusi osoittaa kaikille ahdinkonsa julman omistajan hylätessä tämän yksin tolppaan kiinni. Tämä siis päätti säestää hysteerisen dramaattisella kiljunnallaan ohjaajan yrittäessä selittää rataa meille omistajille. Siitähän neito vasta innostuikin, kun sai kapelimestarin viran muiden koirien ryhtyessä suruballadiin mukaan. Kun muut kuoronjäsenet kyllästyivät huutoon, jatkoi neito solistina yksinään. Voi sitä ylpeyttä, jota tunsin hallin toisessa päässä.
Eihän siitä rataantutustumisesta tullut mitään, ja meidän vuoron tullessa sähläsin kuin viimeistä päivää milloin omiin jalkoihini, milloin koiraan tai esteeseen kompastuen. Saatiin me viimeisellä yrittämällä rata suoritettua onneksi. Lopputreenit menivätkin sitten onneksi loistavasti.

Kuluneen kuukauden aikana ollaan treeneissä saatu myös kuulla melko maagisia sanoja ohjaajilta. Me ollaan Murun kanssa kuulemma siinä vaiheessa, että kyllä me viimeistään kesällä korkataan kisaura mölleissä. Ainiin tosiaan, tämä harrastushan olikin muutakin kuin treenausta, tätä puolta en koko hommasta ole tullut ajatelleeksikaan! Hui.

Ja jottei meidän treenipostaukset olisi aina ihan kuvattomia (täytyy ottaa kamera ensikerralla mukaan!), niin laitetaan tähän loppuun vielä harvinaislaatuiset otokset tunturileijonasta, jota toistaiseksi tavataan ainoastaan Sipoon jylhillä metsäkallioilla. Tämä lajin ainoana edustajana pidetty yksilö sattui sipoolaishiihtäjän kauhuksi ladulla vastaan. Hiihtäjästä ei sen koommin ole tehty havaintoja. Vain monot jäivät. Nämä kuvat ovat ensimmäisiä todisteita Isojalan kaltaisena mysteerinä pidetystä lajista.

(Ainiin, edellisen kuvahommelin poistuessa kotisivujen mukana, sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa uuden. Kuten ennenkin, kuvat aukeaa suuremmiksi jälleen niitä kliksutellessa. Ehkä tästä vähän motivaatiota jonkinlaiseen kuvapostaukseen..)

Mäntsälä, oi Mäntsälä..

2011-01-08T10:35:00.000+02:00

Otin uudenvuodenlupaukseni aktiivisemmasta harrastamisesta tosissaan, jonka seurauksena pakattiin tavarat ja lähdettiin loppiaisaamuna aikaisin kohti Helsinkiä ja juna-asemaa, jonka suuntana olisi Mäntsälä. Vietettiin pitkästä aikaa yksi mätsärintäyteinen päivä.

Pölyiseen parkkihalliin oli kokoontunut paljon porukkaa. Rähjääntyneen ja ilmeisen kiukkuisen Murun ilmotin sekarotuisten kehään, josta tämä nappasi lopulta PUN1-sijan. Hyvä hyvä Puupi, mutta täytyy myöntää ettei voitto tuntunut kovin ansaitulta. Kehässä kyllä meni ihan hyvin, vähin sähläyksin, mutta pienen epävarmuuden maustamana. Ongelma nyt oli siellä kehän ulkopuolella, etenkin kun palkinnot (kassillinen koiranherkkuja..) tuotiin omalle paikalle voiton jälkeen. Itselläni meinasi palaa käämit jo useampaan otteeseen, kun tämä otti ahneen vahtimisvaihteen päälle; aivan törkeää äksyilyä ja mörinää kaikille jotka sattuivat metrinkään säteelle tämän aarteista. Mietin jo siinä vaiheessa että lahjoitan kiukkuisen palkintoporsaan ensimmäiselle vastaantulevalle ja poistun itse paikalta vähin äänin. Onneksi se oli kuitenkin ohimenevää, ja lopulta unohtui turha kiukkuilu. Mutta kyllä se silti söi fiilistä paikanpäällä, ja jäi koko hommasta vähän huono maku.
Oikeastaan itselleni tuli sellainen tunne, ettei mätsärit tosiaankaan ole enää se meidän juttu. Seisominen pölyisessä parkkihallissa kauheassa metelissä kiukkuisen koiran kanssa -joka ilmaisi myös selvästi kuinka ei-mieluista koko homma oli- odottaen omaa vuoroaan tuntitolkulla, tuntuu oikeastaan aika käsittämättömältä koko agilityhomman jälkeen.

Reilu puolen vuoden tauko mätsäilyssä päättyi, mutten usko tahdin tästä enää kiihtyvän tällä saralla. Tämä kokemus taas vain vahvisti sitä, kuinka erilainen Murukin on agiradalla; se on täynnä energiaa, iloinen, keskittynyt ja ennenkaikkea hyvinkäyttäytyvä koira. Ihan eri koira kuin Mäntsälässä.

Ei reissu kuitenkaan ihan kurja ollut, ei tosiaankaan. -(Vaikkakin piste i:n päälle oli, kun sain reissusta vieläpä oksennustaudin tuliaisina.) Meillä oli aivan huippuhyvää seuraa ja tuttuja olikin mielettömän kiva tavata pitkästä aikaa!

Sellainen reissu, mutta tulipa tehtyä.

2011

2011-01-02T18:18:00.000+02:00

Joulu tuli ja meni, ja ennenkuin huomasinkaan, kolkutti uusivuosikin jo ovella. Me Murun kanssa paettiin uudenvuoden (kamalia ja pelottavia) karkeloita raketteineen mökille, kauas korpeen. Herkkähipiäinen pikkukoira kun olisi voinut kerrassaan säikähtää tänne meillekkin asti ulottuvia valoja ja pauketta..
Mökillä vietettiin rauhaisa uusivuosi, sisälle telkeytyneenä keskelle pimeää metsää. Taidettiin me pari-kolme rakettia kuulla jostain kaukaa kantautuvan, mutta tähtisädetikut toimittivat meillä rakettien virkaa tänävuonna. Hurjaa siis!

Tehtiin myös hurja kymmenisen kilometrin taivallus ympäri mökkimetsien. Eihän siinä mitään, mutta emmehän me fiksut kaupunkilaiset tajunneet ottaa huomioon sitä, että valoisaa aikaa oli tiedossa vain parin tunnin verran jo lähtiessä, eikä tosiaankaan minkäänlaisesta ulkovalaistuksesta ollut puhettakaan. Hämärtyessä oltiin lenkin puolivälissä, ja loppumatka päädyttiin tarpomaan aivan keskellä pimeää korpea näkyvyyden ollessa sellaista viiden metrin luokkaa. Myönnän, että siinä pelotti itse kutakin varsinkin kun edelliskesän karhu- ja susihavainnot muistuivat mieleen. Helpotus oli suuri, kun päästiinkin elossa takaisin lämpimään mökkiin.. Voi koiraparkaa minne sen aina mukaan raahaankaan. :D

Treenivuosi 2011 korkattiin tänään oikein onnistuneilla agitreeneillä. Murulla oli taas vauhtia ja meininkiä. Puhtia tosin on joskus hieman liikaakin, mutta pienen tyynnyttelyn seurauksena keskittymiskyky löytyy kyllä varsin nopeasti. Muru nauttii aivan silminnähden, mikä tekee treeneistä ihan mielettömän antoisia! Ollaan me tässä sähläyksen ohella edistyttykin, varsin hurjastikin jos näin uskaltaisin sanoa. Kontaktit alkaa jo porautua pienen neidin mieleen, ja esteillekkin irrotaan jo varsin hyvin. Kepitkin alkaa näyttää jo suorittamiselta, vaikkakin aivan alkutaipaleella vielä siinä mennäänkin. Huippua!
Tuleva kevät-talvi tulee olemaan aika tehokasta treenaamista, sillä peruuntuneita treenikertoja ei pitäisi kovasti olla ja aikaa meille on kullekkin kerralle varattu kaksi tuntia. Agilitylisenssi onkin lähdössä tilaukseen, ja harrastaminenhan alkaa tuntua ihan viralliselta kaikkien alkusähläyksien jälkeen!

Vuosi 2010 piti sisällään monia koiramaisia hetkiä, mutta uudenvuodenlupauksenani voisin vannoa, että vuosi 2011 tulee olemaan rikkaampi koiraharrastuspuolella.
Tavoitteeksi voitaisiin asettaa myös seuraavanlaisia asioita;

-Edistytään agilityssä varmin askelin, ja katsotaan minne harrastus meidät vie tulevan vuoden aikana.
-Yritetään myös käydä pyörähtämässä muutamassa koiratapahtumassa, vaikka ihan vain vanhoja tuttuja moikkaamassa, ettei meitä ihan unohdeta!
-Käyttäytymisen puolella olisi kiva nähdä muutosta tuossa rähjäämisessä.. Vaan se saattaa jäädä haaveeksi, jos tuolta itse tapaukselta kysytään.

Mutta, katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan!

Jouluja!

2010-12-24T18:36:00.000+02:00

Meidänkin puolesta haluan toivottaa kaikille tasapuolisesti oikein iloisen lystikästä joulua ja riemuisaa uuttavuotta!
Vaikkakin harrastuspuolella meidän aktiivisuus on kuluneen vuoden aikana ollut lähes yhtä paljon miinuksen puolella kuin lämpötila ulkosalla, haluaisin kuitenkin kiittää kaikista koiramaisista hetkistä kaikkia harrastajia, joiden kanssa on laatuaikaa tullut vietettyä.

Meillä joulua vietellään rauhallisissa merkeissä, syöden jouluruokaa koko loppuvuoden edestä. Nautitaan lomapäivistä ja tehdään pitkiä lenkkejä metsäpoluille, jos hiihtäjät meidän sallivat niin tehdä. Nauttikaahan tekin siis yhtälailla, ja viettäkäähän oikein iloista joulua!

Huomenta

2010-11-30T09:48:00.001+02:00

Ei meillä muuta. :D

Onnenpäivä

2010-11-28T16:59:00.000+02:00

Nyt, vihdoin! Kaiken tämän hermojaraastavan odottamisen jälkeen pääsin noutamaan pakettia, jonka sisällä oli toteutunut unelma. - EOS 7D.

Uusi runko kotiutui siis vihdoin! Viikonlopun mittaisen hypistelyn ja lukemattomien riemunkiljahdusten jälkeen voin vain todeta millaisen aarteen nyt omistan. Yhteiselo alkaa hiljalleen ja Murunkin blogin tekstit värittynevät pitkästä aikaa kuvin ja videoin.

Murullakin oli onnenpäivä, kun Lulu saapui kyläilemään. Tyttöset ei olleetkaan pitkästä aikaa nähneet, ja meno oli sen mukaista kun hölmöys pääsi metsässä irti.

Kokosin pienen videonpätkän tytöistä hajanaisista videoklipeistä jotka syntyivät kameran käyttöä harjoitellessa.

Saa nähdä mitä elo uudessa kameraleirissä tuo tullessaan, ainakin ensivaikutelma uuden rungon kyvyistä on saanut minut vähintäänkin vaikuttuneeksi.

(Par)rakas pieni agiliitäjä

2010-10-31T19:32:00.000+02:00

Tänään oli taas treenailun aika. Aloitettiin ottamalla puomia, rengasta ja putkea siinä itsekseen. Huomasin jo heti alkuun, että tänään tämä parrakas pieni tapaukseni oli sitä mieltä, että juoksisi mieluummin kerralla kaikki esteet läpi, ja lopuksi vaikkapa mieluusti pistäisi poskeensa muut ryhmän koirakot. Tämä mielentila oli kuitenkin selvästi vain ohimenevää, ja sutjakkaan terhakkaasti Muru työskenteli radalla pienen alkuvimmansa jälkeen. Mikälie senkin tunteita oli taas mennyt loukkaamaan kun maailmalle niin kiukutteli.

Mutta hyvin ne treenit meni, todella hyvin. Vaikkakin on meillä paljon työnsarkaa vielä lukemattomissa asioissa, mutta alkaa tämä minun silmissä jo pikkuhiljaa sujua! Treeneissä ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että ollaan pikkuhiljaa päästy yhdistämään muutamia esteitä muodostaen pienen radan. Tätä ollaan jo parilla edelliskerralla menty, mutta nyt meni oikein hyvin, vaikkakin ohjaamisen suhteen tuntuu itselläni olevan vielä mahdottoman paljon oppimista.

Tässä pienen pienet esteyhdistelmät joita mentiin.

Ongelmia meillä on lähinnä noiden käännösten suhteen, mutta kaikenkaikkiaan saatiin muutama oikein hieno ja vauhdikas suoritus aikaiseksi. Onneksi edelliskerralla Murun luomat putkiongelmat olivat unohtuneet, eikä putkissa enää käännytty ympäri tai yritetty hyppiä putken päälle.
Lopuksi otettuun vauhtirataan yhdistettiin hyppyä, putkea ja pussia. Meni ihan ongelmitta jokaisella suorituskerralla, vaikkei pussia oltu kovinkaan paljoa treenailtu aiemmin.

Nyt treenejä ei sitten olekkaan taas kolmeen viikkoon, sillä halli on varattuna muille koiraohjelmille kahtena tulevana sunnuntaina. Kaikenkaikkiaan marraskuussa tulee olemaan vain yhdet ainoat treenit. Pitkä ja kurja odotus taas seuraaviin treeneihin, mutta eipä tässä auta kuin keksiä jokin keino korvata nuo hävityt treenikerrat.

Ei kai minun loppuun auta muuta sanoa, kuin että olen taas ihan mahdottoman ylpeä tuosta (par)rakkaasta pienestä agiliitäjästäni.

Perjantaina pelastusliivit..

2010-10-15T20:41:00.000+03:00

Tänään koitti aika käyttää Fiiliksen keväällä voittama koirakylpylälahjakortti. Tällä kertaa mukana altaassa polskivat Emma, Fiilis sekä Apri .

Altaaseen päästyään Muru pisti uiden ihan mahdotonta vauhtia, ainakin verraten edellisten kahden kerran räpiköinteihin. Nyt räpiköintiä ei ollut juuri yhtään, ja tyttö meni kuin vanha tekijä. Se meni jopa kerran veteen ihan itse, ilman apua!
Kaikenkaikkiaan oikein hienosti meni, tuostahan kuoriutui oikea vesipeto.

(Laittakaahan äänet pois, videon taustalta kuuluu kamalan kova taustahäly.)

Yhden ainoan käpösen videon sain kuvattua kännykällä, mutta on siinäkin tarpeeksi todistamaan tuota kerrassaan mullistavaa uintisuoritusta. :D

Uimisen päätteeksi käväistiin suolahuoneessa, kuuluihan se lahjakortin etuihin. Edelliskerralta ei suolahuoneesta ollut jäänyt kovin hyvä maku suuhun. Kirjaimellisesti. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut lainkaan niin kamalaa, ihan kivaa oikeastaan.

Kiitos päivästä Nea, Riitta & Noora koirineen!

Kuvasta kiitos Riitalle!

Hallitreenit

2010-10-10T17:22:00.000+03:00

Huh. Onpas pitkä aika edellisestä merkinnästä. Mutta eipä täällä meillä ole mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, Murun juoksut ja omistajan koeviikko puraisi jo itsessään ison lohkon kaikista koiramaisista ohjelmista. Näin neljä viikkoa juoksujen alkamisesta oltiin jo viimeviikolla sen verran voitonpuolella noista juoksuista, että saatettiin treffata pari vanhaa koirakaveria Rajasaaressa. Muuten ollaan sitten pääasiassa pidetty ne pidemmät lenkit täällä Sipoon puolella, mikä itseasiassa onkin osoittautunut ihan kivaksi jutuksi. -Muutama uusi lenkkipolku ollaan nyt löydetty parin viimeviikon aikana. (Tottahan tämä vaati muutaman eksymisen keskelle korpia.. Voi olla että tuolla pöllöpäälläkin se suuntavaisto on vahvempi kuin minulla.)

Mutta tähän päivään! Juoksujen loppuminen tarkoitti myös treeneissäkäymisen jatkumista. Alkeiden estekurssi jäi meiltä puolesta välin kesken, mutta jatkoon päästiin mukavantuntuiseen ryhmään hallitreeneihin nyt talvikaudelle. Oli ihan huippukivaa päästä takaisin treenaamaan! Murulta nyt oli osa opeista unohtunut, mutta aika hyvin saatiin heräteltyä niitä käskyjä taas esiin. Jotain uuttakin otettiin. Tehtiin pientä radanpätkää, joka koostui muutamasta hypystä ja putkesta. Ihan hyvinhän tuo suorittaa, ja into on kova. Ongelmat tuntuvat vain löytyvän täältä hihnan päästä.. En ole tainnut ihan sisäistää noita ohjaamisen saloja. Se ei paljoa vaadi, että tuo neitonen kimpaisee täysillä esteen ohi suorittaen sen aina jollain tavalla väärin vain koska itse en pysy perässä tai täysin hokaise kuinka homma sujuu. Mutta kyllä tämä tästä! Pääasia, että meillä on kivaa.
Otettiin jos jonkinlaista vauhdikasta yhdistelmää, joskin koostuen pääasiassa hypyistä ja putkesta. Murukin on hienosti oivaltanut, että putkessahan voi kääntyä ympäri.. Tämä tuotti päänvaivaa, mutta katsotaan josko omalla ajalla käytäisiin tuotakin ojangossa treenaamassa.

Ensiviikolla ei sitten treenejä olekkaan, sillä areenalla lienee jokin tapahtuma juuri silloin. Katsotaan josko me keksittäisiin jostain treeniseuraa ja suunnattaisiin kohti Ojankoa korvaamaan tuo hävitty treenikerta.

Nämä merkinnät näyttää niin kamalan tyhjiltä ilman kuvia. En ollut edes tajunnut kuinka kamalaa on olla ilman kameraa! Nyt muutaman viikon aikana tuo ruskakin on ollut ihan mielettömän hienon näköistä, ja kameratta ulos lähteminen tuntuukin aivan vastenmieliseltä. Helpotusta tähän tuo tieto uudesta kamerasta, johon joskin pääsen käsiksi vasta parin viikon sisällä. Odottavan aika on pitkä..

Uusi ulkoasu

2010-09-18T19:00:00.000+03:00

Sainpahan nyt kesäulkoasun vaihdettua syksyisempään! Voi kun pääsisi jo laittamaan uudempiakin kuvia näiden tekstien joukkoon.. Kameraa odotellessa.

Me vietellään uskomattoman tylsistyttävää arkea. Kohta tosin uskomattoman tylsistyttävä arki muuttuu järkyttävän stressaavan kamalaksi koeviikoksi, ja luvassa on Murun päänmenoksi vielä vähemmän suunnitelmia. Koiraparka.

Mutta, mitäs pidätte?

Agility + juoksut = uskomaton turhautuminen

2010-09-12T12:46:00.000+03:00

Jep. Tänäaamuna heräsin ennen herätyskellon soimista valmiina ampaisemaan keittiöön pakkaamaan herkkuja laukun täyteen treenejä varten. Ja niitä treenejähän oltiin taas odotettu! Mutta mitä kävikään, kun nousin ylös ja huomasin Murun sotkeneen sängyn jalkopään lakanat. Juoksut. Mikä ajoitus.

Tässä tulee nyt sitten todennäköisesti jäämään yhtä sun toistakin koiramaista menoa väliin. Jos on omaan laskupäähäni ja Murun juoksuihin luottaminen, voi olla että meiltä tulee jäämään kaksi tai kolmekin kertaa välistä. Eihän se sinänsä, mutta kurssiakaan ei ole tässä enää jäljellä kuin kolme kertaa.
Se meni sitten taas siinä. Kuten aiemmin sanoin, tässä meidän agiharrastamisessa on joku luonnonlaki meitä vastassa.

Onneksi käytiin Nean ja Dustyn kanssa torstaina Ojangossa ottamassa pienet treenit. Jotenkin kyllä tiesin, että ne olisivat viimeiset treenit ennen juoksujen alkamista, mutta kaipa salaa toivoin, että sunnuntain ryhmätreeneihin ehdittäisiin vielä.
Nyt Muru viettää vain iloista hormonihyrräelämää, ja omistajalla tulee varmasti olemaan hermot tiukilla. Vaikka onhan se ihan suloinen, kun erityisen raukkana nyt käpertyy kainaloon. Eihän se Murun vika ole.

Mutta jotain kivaa! Sain kamerani ja objektiivit myytyä , ja vihdoin voin laittaa uuden tilaukseen. En malta odottaa.

Potentiaalia

2010-09-05T14:38:00.000+03:00

Höh, mä olen niin taitava, että tallensin edellisen merkinnän luonnoksiin sen sijaan että olisin sen julkaissut. No, ensimmäisen agitreenin merkintä on täällä.

Mutta siis, tähän päivään! En voi oikeastaan sanoa mitään muuta, kuin että Muru on ihan superhuippu ja olen siitä niin ylpeä etten melkein tunnista tuota koirakkoa omakseni.
Tänään mentiin edelliskerrallaltakin jo tuttuja esteitä, mutta lisäksi otettiin nyt myös pussi, muuri ja rengas. Ei mitään ongelmaa, kertaakaan. Jokaisen esteen kohdalla heti ensiyrittämällä tyttö tajuaa jo mitä haetaan takaa. Palkkauskin onnistuu jo namialustan kanssa. Ja vaikka juttu onkin ihan superkivaa Murun mielestä, niin silti se ei ala käydä ylikierroksilla, vaan jaksaa kuitenkin keskittyä ja totella. En ymmärrä miten se yhtäkkiä pysyy noin hyvin hallinnassa irtiollessaan, ei kertaakaan osoittanut mitään huomioita muihin koiriin. (Paitsi sen kerran, kun eräs setänen toi koiransa liian likelle tämän nameja kun kentän ulkopuolella oltiin. Mutta eihän näiltä voi välttyäkkään, Muru on kuitenkin Muru. -Tempperamenttinsa kanssa.)

Tunnin lopuksi oli tosi kiva kuulla ohjaajalta, että Murussa on potentiaalia. Olen toki muiltakin sitä kuullut, mutta nyt oikeasti uskoinkin. Kyllä siinä on.
Kaikki meni niin hienosti, ja tavallaan odotankin jo milloin pudotaan täältä pilvistä alas. Mutta, ongelmat ratkaistaan kun niitä tulee. -Onneksi meillä on niin hyvä ryhmä ohjaajineen, sekä motivoitunut koirakko hihnan päässä.

Saatetaan poiketa vielä ojangossa ensiviikon aikana ottamassa pienet varovaiset treenit tuon kanssa, kun nyt lupakin saatiin pieneen itsenäiseen harjotteluun.
Tämä viikon odottelu vaan alkaa tuntua pidemmältä ja pidemmältä mitä enemmän hommassa edistytään..

chämppiönpiski

2010-08-30T21:35:00.001+03:00

Mulla on ihan superkoira! Ensimmäiset agitreenit takana, ja oli ihan mielettömän kivaa, sekä mun, että Murun mielestä. On hyvin -erittäin- harvinaista, että Muru innostuu näin yhdessä puuhaamisesta. -Tämä on se Murun juttu!

Ryhmä oli nyt ensimmäisen tunnin ajan valtavan suuri; 17 koirakkoa omistajineen. Kenttä ei ole erityisen suuri, joten olin alussa kieltämättä hieman kauhuissani mitä Murun irtipäästämisestä seuraisi. Paikalle piti kuitenkin saapua puolituntia ennen kurssin alkamista, sillä koiria piti lämmitellä. Käytettiinkin Murun kanssa se puolituntisemme metsälenkillä laskettelurinteen ympäristössä. Halusin Murun mahdollisimman rauhalliseen mielentilaan ennen kokoontumista kentänlaidalle muiden koirien luo. -Siitä ei seuraisi mitään hyvää, jos tuo tapaus osoittaisi minkäänlaista ylivilkkautta muiden koirien läsnäollessa..

Mentiin kentälle, ja porukka jaettiin pieniin ja isoihin koiriin. Pienet saivat treenailla kentällä ensimmäisenä. Käytiin alustavasti läpi puomi, hypyt, putki ja kepit. Harjoiteltiin rauhallisesti pareittain läpi muutamat esteet, ja Muru oli niin innoissaan hommasta! Päästin sen (hieman kauhuissani) irti, mutta minkäänlaista mielenkiintoa se ei muihin koiriin osoittanut! Kaikenkaikkiaan olin todella ylpeä Murusta, ja innolla odotan seuraavaa tuntia.
Sitä odotellessa tehdään pienenpientä kotitreeniä, jotta pysyy opit muistissa seuraavaa kertaa varten.

ME PÄÄSTIIN!

2010-08-28T21:32:00.000+03:00

Me päästiin me päästiin me päästiin sinne agin alkeisiin! Vihdoin!

Tässä kävi sen verran hassusti, että viikon odotettuani vastausta ilmoittautumisestani, laitoin viestiä jälleen takaisin ja kyselin oliko ryhmät jo muodostettu. (=oltiinko taas jääty ilman paikkaa.) Tänään vilkaisin s-postiani, ja huomasin kaksi saapunutta viestiä.

Ensimmäisessä vastauksessa sanottiin, että ilmoittautumiseni ei ollut koskaan tullut perille, eikä näin ollen meitä kurssiinkaan oltu kirjattu. Selvä, taaskaan ei päästy. Meidän agilitytaipaleen alkamisen estämiseksi oli selvästi olemassa jokin suurikin luonnonlaki..
Avasin kuitenkin seuraavankin viestin, jossa yllätyksekseni oli sama lähettäjä; ilmoittautumiseni olikin tullut perille, mutta päätynyt roskakoriin, 'jonne se jostain bittimaailman kummallisuudesta oli suoraan joutunut.' Heidän tarvitsi tietää vain puhelinnumeroni, ja meidän paikkamme kurssilla olisi taattu.
Luin viestin moneen kertaan ja tavailin sanoja päässäni. -Me päästiin! Vihdoin me päästiin!

Treenit alkavat huomenna kahdeltatoista. Apua. Ei saatu yhtään varoitusaikaa. Mitä jos Muru ei osaakkaan käyttäytyä alkuunkaan? Mitä jos sitä ei yhtään kiinnosta yhteistyö, ja meidät heitetäänkin kurssilta jo ennenaikojaan? Tai mitä jos se aloittaa juoksunsa eikä päästäkkään kuin ensimmäiselle kerralle! Okei, on oikeastaan onni, ettei saatu lisää odottamisaikaa. Näitähän kysymyksiä olisin pyöritellyt päässäni jo päivien ajan, ja agilitykentälle tallustaisi huomenna (jos mahdollista) vieläkin hermostuneempi parivaljakko kurssin ensimmäisille treeneille.

Pakkaan tavarat jo valmiiksi, ja pistän ainakin kymmenen herätyskelloa aamuksi herättämään. Vaikka itseni tuntien herään jo useamman kerran aamun aikana tarkistamaan kelloa, josko pitäisikin jo herätä. Tai sitten en hermostuksissani nuku ollenkaan.

Saa nähdä.

(Kuten huomaa, ei uusimmissa blogimerkinnöissä nyt ole ollut kuvia. Ulkoinen kovalevy on rikki, jossa siis kaikki kuvaset aina vuodelta 2006 on täysin tavoittamattomissa.
Myös kamera on menossa myyntiin, mikä tarkoittaa sitä, etten halua tuhota sitä nyt, ja vältän sen käyttämistä. Ja ainiin, tilallehan on tulossa uusi..)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

2010-08-21T23:37:00.000+03:00

Murun kanssa ei olla pitkään aikaan mitään puuhailtu, ja nyt päätin korvata ensimmäisen arkiviikon vähäiset aktiviteetit järjestämällä jotain kivaa. Neiti ei olekkaan pitkään aikaan päässyt muiden koirien kanssa riekkumaan, sillä koirakavereita täällä Sipoossa meillä on hyvin vähänlaisesti. Sovittiinkin Riitan kanssa, että lähdettäisiin kiertelemään Haltialan maisemia koirien kanssa.

Ja kyllähän siitä Murusta huomasikin, ettei se ollut koirien kanssa tekemisiin pahemmin päässyt. Se uhkui energiaa ja pisti ranttaliksi juosten Fiiliksen kanssa kilpaa pitkin peltoja. Pöllöpää meinasi jäädä jalkoihin, onhan Fiilis kasvanut jo aikapäiviä sitten Murusta ohi. Ei se silti menoa hidastanut vaikka välillä vähän kompasteltiin ja törmäiltiin puihin!

Oli kiva käydä taas pitkästä aikaa Haltialassa. (Kiitos taas Riitalle koirineen!)
-Vielä kivempaa kuitenkin on, että illalla jalkoihin käpertyy aivan väsynyt koira.

Tässä olen myös jo pitkän aikaa etsinyt sopivaa agilityn alkeiskurssia meille. Keväällä paikkaa ei irronnut HSKH:lta, mutta seurasta ilmoitettiin alkeiskurssien käynnistyvän jälleen syksyllä. Elokuu tuli, ja odotin ja odotin josko kursseista jotain alkaisi sivuille ilmestyä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Treenit jatkoryhmillä olivat jo alkaneet, ja aloin käydä kärsimättömäksi. Kun kärsivällisyys oli loppunut, laitoin s-postia yhteyshenkilölle, mutta minkäänlaista vastausta ei takaisin tullut.
-Selvä, paikkaa tuskin olisi odotettavissa HSKH:lta. Ei vieläkään päästäisi edes aloittamaan.

Turhautuneena päätin etsiä treenipaikkaa seuran ulkopuolelta. Monessa paikassa ilmoittautumiset syksyn kursseille olivat jo loppuneet. Taasko tässä kävisi niin, ettei meille vieläkään löytyisi minkäänlaista paikkaa?
Kun mitään ei löytynyt mistään, päädyin laittamaan PORSKille (Porvoonseudun Koiraharrastajat) s-postia, josko he mahdollisesti järjestäisivät syksylle kursseja. Sain seuraavana iltana postia takaisin; ilmoittautumisia otettaisiin vastaan vielä tämä viikko.
Toivottavasti en tule kovin monia yöunia enää tässä menettämään, vaan meille jo maanantaiksi ilmotettaisiin kuinka tulee nyt koko homman kanssa käymään. Peukaloja pystyyn, että nyt vihdoin nappaisi!

Vielä on kesää jäljellä..

2010-08-08T21:21:00.000+03:00

..vai onko sittenkään? Kauhistus iski, kun palattiin Murun kanssa reilun viikonmittaiselta mökkireissulta. Aivan kuin syksy olisi alkanut täällä jo ennen aikojaan. Tutut kesäiset metsäpolut ja niitä ympäröivät heinikot olivat muuttuneet ruskeiksi, muutama koivu siellä täällä oli jo alkanut muuttaa väriään keltaiseksi. Koivunlehtiä lenkkipolulla. Siinä se sitten iski. -Loma on lähes loppu, syksy alkaa ja sen mukana taas arki ja kiire.
Hyi.

Kesä meni niin nopeasti, eihän me ehditty tehdä mitään. Nyt kun oikein mietin, niin suunnittelemani koirakesä kaikkine ohjelmineen ei ollutkaan toteutunut ollenkaan. Eihän me ehditty tehdä mitään Murun kanssa, ei yhtäkään mätsäriä, ei koiramiittejä merellä, ei koirakavereita tai harrastuksia ollenkaan.. Mihin se kesä oikein meni!
Vannoin keväällä etten uhraisi kallisarvoista kymmenviikkoista lomaani töissä, mutta miten kävikään. Reilut viisi viikkoa hurahti töissä, ja loppuloma olikin vain kulunut salakavalasti itsekseen. Yhdeksän viikkoa.
Vaikka onhan sitä kesää vielä. Viikko.

Kesän viimeinen mökkireissu on takana. Muru viettikin koiramaista eloa, niin laiskotellen kuin hurjasti seikkaillenkin, Lulun kanssa pitkin pihaa viipottaen sillä aikaa kun itse olin töissä milloin missäkin. Lulu ja Muru on varsinainen parivaljakko, erottamaton kaksikko. Paita ja peppu. Yhtenäkin iltana ne keksivät taas ihmeellisen koiramaisen tempun; neidit pääsivät livahtamaan ovesta ulos, ja juoksivat oikopäätä pienelle purollemme. Lulu loikkasi oikotietä mutaiseen veteen sotkien valkoisen turkkinsa aivan mustaksi, samalla kun Muru onnistui jollain ihmeen ilveellä kalastamaan pienen kalan matalasta vedestä tuoden sen rantaan. Muruhan alkaa pyörimään kalan päällä, ilmeisen hyvillään sen turkilleen antamasta kalamaisesta aromista. Luluhan ryhtyy Murun seuraksi samantien. Kalan kohtalo oli hieman erikoislaatuinen.. Harva pikkukala tulee kahden pikkukoiran liiskaamaksi.
Koko juttu tuntui aivan suunnitellulta, niin tarkoin tytöt sen suorittivat.

HSKH:n tokoilmoittautumiset olivat alkaneet tänään. Aloin tutkailla asiaa, ja etsiä sopivaa ryhmää, kun epäilys iski. Ei se toko oikeastaan niin Murua tunnu kiinnostavan. (..Epätoivoiset alkeelliset kotitreenit, joista ei ole oikein minkäänlaista näyttöä olemassakaan.) Miellyttämishalu tuntuu olevan nollilla, samoin kiinnostus ja yleensäkin motivaatio koko hommaan. En tiedä kiinnostaisiko se minua itseäkään oikeastaan, jos Muru ei tunnu olevan täysin hommassa mukana. Katsoin kuitenkin ryhmät läpi todetakseni, ettei sopivalta tuntuneet ryhmät tulisi mitenkään onnistumaan syksyn lukujärjestykseni kanssa.
Ehkä kadun vielä (ei, kadun vielä melko Varmasti), etten nyt laittanut ajoissa ilmoittautumisia menemään, ja tapellut kurssieni kanssa sovittaakseni mahdolliset treenit syksyn aikatauluihin. Keväällä agilityryhmät olivat täyttyneet alle tunti ilmoittautumisajan alkamisen jälkeen, eli olisi ehkä myöhäistäkin nyt jo.
Paikka agin alkeissa tuntuu siis vielä pakollisemmalta nyt, kun toko on poissuljettuna.

Pitkistä metsälenkeistä, punkkipannattomuudesta ja ei-niin-vähäisistä heinikoiden välttelyistä huolimatta, kesän punkkisaldo jäi Murun osalta kahteen.
Suklaavarasteluidenkin saldo jäi puolikkaaseen suklaalevyyn. (Muru tuntee selvästi terveellisen ruokavalion merkityksen..)

Ja näitä ennätyshelteitä ajatellen, syksy on oikeastaan vuodenajoista kivoin. Ei liian kuuma, muttei liian kylmäkään. Koiraharrastuskausi alkaa jälleen, ja ehkä meitäkin (vihdoin?) onnistaa syksyn agilityn saralla. Silti odottelen sitä kauhulla, kesän loppumista ja syksyn alkamista.

Toteemieläinsankari

2010-08-03T22:40:00.000+03:00

Muru 4-vuotta! Ei voi olla totta. Vastahan se oli kaksi. Vastahan se tuli meille, paksu, hurja pikkupentu, jonka naskalihampaita sai olla jatkuvasti varomassa. Pesukarhun näköinen pikkupiski, josta kasvoi suuren egon omaava pikkuneiti, joka ilahduttaa jo pelkällä persoonallisella olemuksellaan.
4-vuotta!

Blogi sai uuden ilmeen!

2010-07-06T17:54:00.000+03:00

Sain vihdoin vaihdettua kesäisen ilmeen myös blogin puolelle. Sain myös kuvasysteemin toimimaan, joka aiemmassakin blogissa oli. Pienet kuvat aukeavat siis jälleen suuremmiksi klikattaessa. Teinkin sen mätsäämään ulkoasun kanssa, ja sama pieni piirrosmuru löytyy myös kuvasysteemistä. :-)

Totuuksia

2010-07-01T15:18:00.000+03:00

Meitä ei kukaan haastanut, vaan ihan itse päätin kokoavani sata faktaa. Saan sitten muutaman tunnin päästää syyttää vain ja ainoastaan itseäni siis..

Tästä se alkaa.

1. Muru rähisee. Nytkin.
2. Se näkee ja kuulee mitä muut eivät. Nytkin se murisee sohvalla kelliessään pihan äänille.
3. ..Se ei ole sieltä älykkäimmästä päästä.
4. Muru on mittelspitzin ja kääpiösnautserin sekoitus, minkä varmaat tiesit.
5. ..vaikka moni luulisi siinä olevan borderterrieriä käppänän sijaan.
6. Muru nukkuu sängyssä omistajan jalkopäässä tai kainalossa, vaikkei varmaan saisi.
7. Muru rakastaa uimista.
8. ..vaikkei osaakkaan uida.
9. Muru on perso suklaalle, ja on sitä muutamaan otteeseen varastellut.
10. Murun yksi kestosuosikki lempinimistä on lepakkoterrieri.
11. -Ai, miksi? Muru näyttää erehdyttävästi lepakolta korviensa kanssa maatessaan selällään maassa. Varokaa vain, saattaisitte pelästyä.
12. Murulla on hirveästi löysää nahkaa, mikä takaa sen, että siitä saa otteen mistä tahansa.

13. Ollaan käyty Murun kanssa jo pitkään mätsäreissä.
14. Ja pyritty aloittamaan ohjatuissa tokoa, muttei olla päästy ryhmiin, koska ne täyttyvät niin nopeasti.
15. Ollaan pyritty aloittamaan myös agility. Ei päästy keväällä alkeisiin jälleenkään samaisesta syystä, ja toivotaan, että syksyllä kävisi paremmin.
16. Murussa olisi ihan oikeasti ainesta agikoiraksi.
17. Murun karva on puolikarkeaa. Se on nypittävä, mutta sillä on kuitenkin tiheä pohjavilla.
18. Muru näyttää aivan pöllöltä (-kirjaimellisesti), kun sitä hetkeen ei ole nypitty.

Kyllä, se on ihan oikeasti ollut joskus tuon näköinen..

19. Muru on arka, eikä se oikein pidä vieraista ihmisistä alkuun.
20. Se haukkuu ja kiljuu jos vieras ihminen yrittää taloon sisälle. Se on yksi Murun häpeällisimmistä tavoista. Sitä ei saa hiljenemään. Oikeasti.
21. Tultiin juuri kahden tunnin metsä-uinti-lenkiltä.
22. Muru osoitti kaunista tapaansa taas järvellä ollessamme, kun kaksi ruotsalaista (asutaan Sipoossa..) miestä pikkupikkushortseissaan tuli juomaan järvivettä. Ne pelästyivät vedestä sinkoavaa vesipetoa ja juoksivat kovempaa takaisin pururadalle kuin olivat järvelle saapuneet.
23. Mun on pakko myöntää, että vaikka mua hävetti kamalasti, niin kyllä salaa jossain takaraivossani nauroin ääneti..
24. Muru on kamalan dominoiva. Sen on näytettävä kaapin paikka uusille tuttavuuksille heti kättelyssä.
25. Ei se kuitenkaan ketään syö.
26. Ja kun asia on selvitetty, se haastaa varmasti jo uutta kaveriaan leikkimään.
27. Murun paras kaveri on varmaankin joko Taco-russeli tai Lulu-westie.

28. Yleisesti ottaen se tulee kuitenkin paremmin toimeen urosten seurassa. Se on itsekkin aika machoilija neidiksi.
29. Murua luullaan ihmeen usein pennuksi jostain käsittämättömästä syystä.
30. ..Eräs vastaantulija vannoi kerran sen olevan sakemanninpentu.

31. Muru on persoonallinen, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin.
32. En tiedä, onko se kaunis vai olenko itse vain omistajana sokeutunut jo katsomaan sitä. Mietin sitä usein!
33. Ei sillä ole merkitystä tietenkään, onko se kaunis vai ei. Se on kuitenkin varmaa, ettei toista samanlaista tule ihan heti vastaan..
34. Murulla on tapana "piilottaa" ruokakippoaan sen ollessa täynnä. Etenkin jos siellä on jotain ihan superherkkua. Se huitoo nokallaan vimmatusti ilmaa kohti kippoa, kuitenkin koskematta siihen. Kai se kuvittelee sen ilman olevan multaa tai jotain, ja leikkii vain itsekseen ajatuksella.
35. Loppuenlopuksi se on vain hölmö aistiensa varassa elävä pöllöaivo.
36. Se ei varmasti pärjäisi luonnossa. -Kuka sen ottaisi kainaloon nukkumaan yön tullessa?
37. Muru rakastaa lelujaan. Ehdottomat lempparit on The Pinkkipossu, joka esiintyy tässä blogin ulkoasussakin, sekä hänen oma vinkulelukokoelmansa.

38. On aikoja, jolloin se hoivaa vinkulelujaan pesässään..
39. ..Ja on aikoja, jolloin se repii ja tappaa niitä, ja lopuksi hautaa ne takapihalle äidin kukkaistutuksiin.
40. Murun suosikkileikki on hippa toisen koiran kanssa.
41. Sitä harvoin, juuri koskaan, ei kaverikoira saa kiinni. Muru tekee äkkipysähdyksiä, kieppauksia ja u-käännöksiä kesken vauhdin. Joskus jopa loikkaa kaverinsa ylitse.
42. Muru on taitava, ja erittäin kokenut poseeraaja.
43. Sillä on muutama vakioilme, joita se selvästi käyttää tietyissä tilanteissa luodakseen oikein taiteellisen säväyksen ottamiini kuviin..
44. Kameran toisella puolella on omasta mielestäni hauskempaa.
45. Rakastan valokuvaamista.
46. Kuvausvälineinäni on sony a300, kittiputki, halpistele sigma 70-300mm sekä kiinteät 50mm f/1.8 ja 85mm f/1.4, joka on suosikkini.

Muru gone retro

47. Seuraavaksi hankin uuden rungon. Vaihdan merkkiä, sillä en pidä sonystani.
48. Olen perfektionisti. Se on sekä hyvä, että huono puoli minussa. Välillä se koituu hyödykseni, mutta useimmiten se on vain rasittavaa.
49. Tuhlaan lähes aina kaiken palkkani kameravehkeisiin!
50. Ollaan puolessavälissä! (..ensimmäinen aivokatko.)

51. Me ollaan Murun kanssa hyvin samanlaisia. Itsepäisen omapäisiä, välillä hyvin kiukkuisia, mutta useimmiten tosi positiivisin silmin elämään suhtautuvia. Aika hölmöjä myös.
52. Muru pelkää kärpäsiä.
53. Olen koukussa typeriin farmipeleihin facebookissa.
54. Muru kuorsaa.
55. Murulta on poistettu pentuna kulmahammas nukutuksessa eläinlääkärissä, sillä se ei ollut lähteäkseen.
56. Pennuista puheenollen, omistajalla on kamala pentukuume.
57. Muru on mestari suukottelija! Sen saa tuntea kaikki jotka Muru hyväksyy kavereikseen. (Eli oikeastaan kaikki, jotka uskaltavat edelleen tulla Murua moikkaamaan vielä alkusekamelskarähinän jälkeen.)
58. Muru on karannut kerran elämässään.
59. Se oli päässyt aukinaisesta terassin ovesta ulos, ja pinkaissut metikköön. Siskoni oli kuullut kaukaista koiranhaukkumista, ja tunnistanut sen hetken päästä Muruksi. (Murulla on oikeasti tosi outo haukkuäänikin. Oikeastaan se kiljuu.)
60. Muru löytyi koulun läheisyydestä, josta joku mukava täti oli Murun bongannut. Sitähän se Muru siellä haukkui. Siskoni sai koiran kiinni, ja kertoi minulle asiasta vasta myöhemmin.
61. Muru omaa aikamoiset saalistusvietit.. Ties mistä nekin perinyt.
62. Siksi sitä ei voi päästää kontaktiin Oivan (siskoni risteytyskani) kanssa lähes ollenkaan.
63. Olin kuvitellut, että Murusta ja kanista tulisi parhaat ystävät. Sen sijaan Murusta löytyi aivan uusia piirteitä.
64. Toinen koirani tulisi olemaan lyhytkarvainen pyreineittenpaimenkoira. Ainakin toiveajatteluissani.
65. Myös käppänä olisi hauska. Muru ainakin tykkäisi.
66. Muru mörisee hiljaa yksittäisille vastaantulijoille, mutta kaupungin vilinässä se viis veisaa ympärillä olevista ihmisistä.
67. Meidän perheeseen elukoiden lisäksi kuuluu minä, pikkusiskoni ja pikkuveljeni, sekä isä ja äiti.
68. Siskoni on apina.
69. Myös veljeni on apina.

70. Muru syö lähes mitä vaan sille antaakaan. Banaania, omenaa, rusinoita, viinirypäleitä..
71. Muru osaa aika paljon erilaisia temppuja.
72. Joihin kuuluu tietysti perinteinen "hyppää".
73. Murulle hyppääminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin monille muille koirille, ehei. Sanoinko jo, että Muru tekee kaiken niin omalla, murumaisella tyylillään?
74. .. Se nimittäin tekee oikeasti voltin taaksepäin. ~~Pitäisi kuvata se videolle, ei sitä oikeasti kukaan muuten usko.~~

Pahoittelen videon laatua ja ääntäni.. :D Kamalaa sähläystä, mutta kyllä tuosta jotenkin näkee!

75. Enkä ole opettanut sitä tekemään juuri niin. Se on selvästi Murun tarkoin pohdittu näkemys perinteisestä tempusta.
76. Murussa on filosofin vikaa. Välillä se selvästi jää pohtimaan jotain käsittämättömiä koiramaisia ajatuksiaan, eikä sitä voi kun vain itse sivusta ihmetellä.
77. Välillä kävelen jääkaapille todetakseni, ettei siellä ole mitään. Toistan sen muutamaan kertaan.
78. Joskus myös kävelen huoneeseen, ja ihmettelen mitä olin sieltä hakemassakaan.
79. ...Välillä ajattelen koirien elämän olevan juuri sellaista. Hajamielistä.
80. Murussa on monia häiritseviä piirteitä.
81. Se on kuitenkin kaikkine ominaisuuksineen maailmanparhain ja hölmöin koira.

82. Minun on myönnettävä, etten tiedä kuinka monta ruusuketta Murulla on. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin.
83. Nyt kun mietin, niin en kyllä oikeasti muista edes kuinka monta pokaalia siellä hyllyssä on..
84. Kävin laskemassa. Pokaaleja on 32.
85. Ne on kaikki mätsäreistä, vaikka toivoisin niiden olevan ennemminkin lajeista kuten toko tai agility..
86. Murusta ei kyllä oikeasti ole tokokoiraksi, vaikka elättelenkin toivoa. Murulle mielekkäämpiä juttuja on juuri ne vauhdikkaammat extremejutut.
87. Jos Muru olisi ihminen.. hui, en oikeasti halua ajatella Murua ihmisenä.
88. On ihan hyvä juttu etteivät koirat osaa puhua..
89. ...Mitähän Murukin sanoisi aina niille, joille se haukkuu niskakarvat pystyssä..?
90. Viimeisiä viedään! Muru rakastaa Dentastixeja!
91. Muru juoksee järjetöntä rallia ympäri kämppää, pitkin seiniä ja kalusteita, päästessään kylpyhuoneesta suihkun jälkeen.
92. Murulla käytetään valjaita pannan sijaan. Pannassa Muru näyttää rakkikoiralta, ainakin äidin mukaan.
93. Muru pysyy hyvin irti lenkillä, ja se saakin vaeltaa metsissä lähes jokaisella lenkillä vapaana.
94. Luoksetulokäskynä perinteisesti käytetty "tule!" toimii Murulla kyllä, mutta jos koira täytyy heti saada kiinni, kannattaa huutaa "heippa!". Neiti tulee luokse kuin ohjus..
95. 1+1=2
96. Koirien nimipäiväkalenterin mukaan, Murun nimipäivä on 9.10.
97. Mietin faktojen sijaan vain mitä kuvia tähän merkintään lisäisin. Inhoan merkintöjä joissa ei ole kuvia.
98. Murulle teki hyvää muutto Helsingistä Sipooseen. -Rappukäytävän äänet ovat kadonneet, eikä ohittavien junien ääniäkään kuulu enää jatkuvaan tahtiin. Tyttö on rauhoittunut, eikä jatkuvasti ole kovan stressin alla, jota en oikeasti ollut edes huomannut vielä Helsingissä asuessamme.
99. Muru on kiistatta sohvalöhöilijöiden kruunaamaton kuningatar..
100. ..Sekä kulmakuntien kauhu! (Ainakin jos pikkupikkushortseissaan juosseilta ruotsalaisilta kysytään..)

Hatunnostot sille, joka jaksoi lukea! En tiedä oletko nyt sitten yhtään viisaampi, tai tunnetko käyttäneesi aikasi nyt hyvin luettuasi tämän, mutta tiedätpähän nyt enemmän Murusta ja ehkä vähän jotain myös siitä hihnanpäässä roikkuvasta kaverista.

Aptus!

2010-06-30T22:03:00.000+03:00

Nyt se on sitten käynti koirakylpylässä suoritettu. Muru pärskytti menemään minkä kintuistaan lähti, ja meno olikin sen näköistä. Vaikka itse seisoin altaan reunalla kannustamassa, olin puolentunnin uima-aikamme jälkeen läpimärkä. Murun meno on aina vähän.. oudon näköistä. Tuo neiti vaan tekee kaiken niin omalla, persoonallisen murumaisella tyylillään.

Vähän kiukkuutta oli ilmassa taas, ja mieltäänhän tuo vielä altaanreunallakin osoitti. (Ties mille oli suuttunut, ainakin pelkkä Fiiliksen iloinen tervehdys sai Murun pasmat sekaisin.) Altaaseen heittäminen uittajan toimesta sai kyllä tytön nöyrtymään, ja keskittyminen kohdistui pinnallapysymiseen. (..Joka näytti kyllä oikeastaan pikemminkin hengissäselviytymiskamppailulta. -Raukka.)

Hienosti se kuitenkin meni, ihan reipashan tuo oli. Turkinkuivaaminen tosin oli pelottavaa, kuivattimet taitavat pitää liian kovaa ääntä. Kaikista mieluisin homma taisi tytölle olla suolahuoneessa käynti, josta itse (ja voin varmaan sanoa myös Nean ja Riitankin puolesta..) en ollut niin riemastunut. Suolahuone oli pieni huone, jonka seinät olivat jotain valkoista mineraalipitoista kiveä. Seinässä olevasta puhaltimesta puhaltui huoneeseen kosteahkoa suolaista ilmaa. Siis kun vähän suuta avasi puhuakseen, maistui pian jo siltä kuin olisi nielaissut suolavettä. Ei ollut mikään miellyttävin kokemus, mutta kokemuspa tuokin.

Muru, Fiilis ja Emma
Oli kyllä tosi hauska parituntinen taas pitkästä aikaa, ja pian taas uusiksi! Kiitos jälleen kovasti seurasta Riitta&Fiilis sekä Nea&Emma!
Emman ja Fiiliksen taidonnäytteet Täällä.

Mökkeilyä

2010-06-21T15:04:00.000+03:00

Vietettiin juuri kaksi viikkoa mökillä. Murun kaverina jälleen mökkiteillä viipotti Lulu-westie. Kaverukset tulee niin mielettömän hyvin juttuun keskenään, että pientä alakuloisuutta on ilmassa nyt kun ollaan taas kotiin palattu. -Mutta, asialle on tulossa muutos, sillä ohjelmaa on taas tulossa Murun päänmenoksi!

Sain otettua itseäni niskasta kiinni ja nypittyä tuon neidin turkin oikein todenteolla. Nyt on tyttö sievä taas, ja varmaan helpompikin olla kun taakka keveni. Oli se turkki kyllä järkyttävän näköinenkin jo.
Mökillä ollessamme sain jotain muutakin aikaiseksi! Varasin lopultakin ajan Aptukseen, jossa Muru pääsee taas hiomaan niitä kuuluisia uintiliikkeitään. Matkaan lähtee tuttu porukka, enkä oikein malttaisi odottaakkaan. Keskiviikkona 30.6. klo 17:00-18:30 on meidän allasvaraus, ja siihen kuuluukin myös suolahuoneessa käynti. Semmoisesta en ollut aikaisemmin kuullutkaan, joten mielenkiinnolla odotetaan.

Kaksi viikkoa on pitkä aika olla mökillä, etenkin kun nettiyhteydet ovat niin onnettomat, ettei voi edes sadepäiviä koneen äärellä pahemmin vietellä. Ja niitä sadepäiviä tosiaan oli. Monta. Kuvasatoa tuli kuitenkin niinä harvoina kauniina päivinä, jotka nyt siirtyvät Murun gallerian puolelle.

Uusien kuvien, ja varmaankin tuon pitkän konetauon ansiosta iskikin oikea kunnon into sivujen päivittämiseen! Teinkin samantien pari leiskaa, joista jommankumman laitan sivujen ilmettä piristämään näin kesän kunniaksi.

PUN1&BIS2!

2010-05-29T17:17:00.000+03:00

Oltiin tänään siis perinteisessä hyväntekeväisyysmätsärissä Sahaajankadulla. Treffattiin Nean&Emman ja Riitan&Fiiliksen kanssa Siilitien metriksellä ja hypättiin bussilla kohti kenttää. Aamulla satoi, ja oltiin ihan varmoja, että vielä kun alkaa ukkostaa niin ei tule kehäilystä yhtikäs mitään. Vaan kuinkas kävikään! Aurinko alkoi pilkottaa pilvien välistä heti ilmoittautumisajan loputtua, ja sade alkoi uudelleenkin vasta mätsärin päätyttyä.

Murun tosiaan ilmoitin sekarotuisiin jo heti alkuun. Kymmenen koirakkoa oli kehään ilmoittautunut, ja kehä alkaisi junnujen ja veteraanien jälkeen. Paikanpäällä nähtiin sitten loput petsieläiset, ja kokoonnuttiin kaikki yhteen odottelemaan vuorojamme. Ja nopeastihan se vuoro taas koitti.
Sekarotuisia oli epätasalukuinen määrä, joten parikehän sijasta Muru sai kaksi kilpakumppania. Muru nappasi punaisen.
Nauhakehässä neiti sijoittui PUN1, saatiin vaikka ja mitä! Järjestäjät olivat hyvin, erittäin, avokätisesti palkintoja jakamassa. Muru sai kassillisen niin vinkulelua, namipusseja, kuin pokaalin ja ruusukkeenkin. Ja minkä perässä me juuri oltiin mätsäriin sateesta huolimatta lähdettykin; saatiin juuri ne meidän toivomamme lahjakortit koirakylpylä Aptukseen! Jes! Vuosihan siitä on jo vierähtänyt kun viimeksi siellä ollaan oltu, ja kauan on jo puhuttu uudesta uimakoulureissusta. Nyt on sitten menolippu Hyvinkäälle taas, puoliallas uimaopettajineen ja kaikkineen!

Moni muukin siellä pärjäsi, meitä porukkaa oli siellä niin paljon, etten edes uskalla lähteä luettelemaan kaikkien sijoituksia. Petsie-edustus loisti! Juuri ennen meidän kehävuoroa Fiilis nappasi itselleen pentujen PUN1-sijan.

BIS-kehää ei tarvinnut jäädä odottelemaan, vaan melko suoraan päästiin isoon kehään. Tuomarit kävivät kukin vuorollaan koiria moikkaamassa, ja Muru taas esiintyi ihan hienosti, pienestä tihkusateesta huolimatta. Tuomarit valitsi neljä jatkoonpääsijää, joihin Muru ja Fiiliskin lukeutuivat. Lopulta sijoittuneita alettiin kokoamaan, ja huomattiin Riitan kanssa että jopas, meidän koirathan on täällä enää jäljellä! Fiilis nappasi BIS1-tittelin itselleen ansaitusti upealla esiintymisellään, ja Muru hienosti toisena! Ja joko sanoin niistä avokätisistä palkinnoista?
Pokaali, ruusuke, ruokasäkki, leluja, nameja.. Risteilylahjakortti! Ihan mielettömät palkinnot saatiin mukaan!

Kokonaisuudessaan siis varsin loistopäivä! Jos nyt ei olisi koeviikko, niin en varmaan olisi edes aamulla jaksanut tuonne sateeseen lähteä. Pakkohan se on jotain "tärkeämpää" aina keksiä lukemisen sijaan.

Kiitos kaikille suuresti seurasta, oli tosi kiva päivä!
Ottamiani kuvia löytyy täältä!

© Tania Torvinen

Kyllä se nyt vaan on niin..

2010-05-15T18:53:00.000+03:00

..että se kesä on tullut!

Aivan mielettömät kesähelteet. Muru debytoi uimamestarin elkein kesän rantakauden avatuksi. -Neiti osoitti jälleen päätähuimaavat uintitaitonsa sukeltaessaan pinnan alle pieneksi hetkeksi. Ei ollut ensimmäinen sukelluskerta, ja tässähän alkaa tyttö olemaan jo mestari!

Uskomatonta, miten toinen voi olla niin toivoton tapaus, sillä ei tunnu olevan minkäänlaista pinnallapysymisvaistoa. Pääasia kuitenkin, että omasta uintityylistään huolimatta tämä osaa ottaa ilon irti ja rakastaa uimista!

Match show koneenkentällä

2010-05-11T21:33:00.000+03:00

On kyllä nyt todella mätsärintäyteinen kevät! Eipä kauaakaan edellisistä mätsäreistä, kun jo tänään suunnattiin nokka kohti Munkkiniemeä HSKP terrierijaoksen järjestämään mätsäriin.

Muru oli tänään sekarotuisissa kolmas. Kehässä ei jaettukkaan osallistuneita sinisiin ja punaisiin, mikä hieman paikanpäällä ihmetytti. Mutta hienostihan tuo suoriutui, mä vaan turhaan hermoilin siellä kehässä. (Outoa, pitkään aikaan ei ole kehään meneminen jännittänyt, mutta nyt jännitti! Saattoi olla sen sunnuntaisen toikkaroinnin syytä..)

Kuva © Tania Torvinen
Neiti sai hienon sinisen ruusukkeen ja Royal Canin Dental Care- ruokasäkin, jota tytölle muutenkin on jo aiemmin syötetty. Hyvä juttu siispä.
Oli tosi kiva nähdä kaikkia tuttuja taas paikanpäällä! Ilma oli niin upea, että varsin paljon tuttuja oli paikalle ilmestynytkin.

Kiitokset päivästä, kaikki!

Ja mun ottamia kuvia löytyy täältä. Jos oman koiran kuvista bongaat, niin kuvan voi kopioida omaan käyttöönsä. :)

Mätsärimäistä

2010-05-10T15:16:00.001+03:00

Tosiaan, on päivittäminen jäänyt aivan todella vähäiseksi viimeaikoina. Viimeisimmältä kahdelta kuukaudelta ei ole tullut nyt minkäänlaista postausta, vaikka kaikenlaista ollaankin touhuttu. Hmph.
Ja tästä nyt näin heti alkuun varoitus; jos epäilette että terveytenne ei kestä meidän armottoman säheltämisen ja toikkaroimisen täyteisen sunnuntaipäivän raportin lukemista, niin olkaa hyvät, pysähtykää jo tähän. :D

Mutta tähän päivään! Murun kevätjuoksut loppuivat puolisentoista viikkoa sitten, ja voin turvallisin mielin ja hyvällä omatunnolla viedä neitiä ihmisten ilmoille. Lauantaina ja sunnuntaina olikin tiedossa varsin koiramaista ohjelmaa.

Lauantaina käytiin Border Agility Team ry:n järjestämässä mätsärissä. Oli nyt sitten vuoden ensimmäinen ulkomätsäri, ja kauden avaushan onnistui mainiosti!
Otin pikkuveljeni mukaan, sillä tiedossa oli myös Lapsi&koira-kehä. Ensin kuitenkin pyörähdettiin sekarotuisten kehässä.
Saatiin mielettömästi kivaa kommenttia siitä, kuinka Muru näyttää jo pelkän ruumiinrakenteen ja olemuksensa puolesta varsinaiselta agilitylupaukselta! Sehän mulla tässä on tähtäimenä ollutkin, että alkeisiin päästäisiin. Nyt ei paikkaa tullut hakemisesta huolimatta, mutta eipä auta kuin hakea taas elokuussa alkaviin ryhmiin. Ja mitä kehuja! Järjestäjät kävivät monesti kehän laidalta Murua moikkaamassa, ja ilmoittivat Murun olevan heidän suosikkikoirakkonsa. :D
Kehässä meitä vastassa oli komeaakin komeampi Ändi, joka kyllä ehdottomasti ja kirkkaasti ansaitsi punaisen nauhansa. -Tuomari siis ojensi meille sinisen, mutta vallan hyvin mielin saatoin kehästä poistua; niin vuolaan hyvää kommenttia sieltä tuli!
Ja aika jännä muuten miten hirveän tiiviisti se siinä mun jaloissa liikkui kehän ympäri käveltäessä. Salaa oon elätellyt sitä toivoa että joskus päästään tokoilemaankin vielä, (..nyt kun takapakkia on tullut jo kaks kertaa, eikä koskaan päästä mihinkään treeniryhmään. Uskomattoman turhauttavaa.) ja siis salaa on pientä alkeenpoikasta kotioloissa opeteltu. Lieneekö toi sitten seurausta siitä, mutta jouduin kyllä siitä näyttelyhihnasta nykimään, että ottaisi Vähän edes etäisyyttä musta että päästään sujuvasti liikkumaan. :D Tosi kummallista.
Tai sitten toi nälkäinen otus paloi niin halusta syödä sen kanan mun kädestä, ettei se edes ymmärtänyt minne suuntaan liikutaan kun niin intensiivisesti siinä tapitti.

Sinisten kehässä Muru vei ensimmäisen paikan. Saatiin palkinnoksi pokaali, ruusuke sekä kassillinen koiranherkkuja ja 3kg koiranruokaa. Tuomarina toimi kasvattaja Sinikka Rahikainen.
Lapsi&koira-kehässä Vertti yllätti ja nappasi tytön kanssa ensimmäisen sijan! Poikaa jännitti, mutta voin kyllä sanoa, että siinä kehän laidalla ollessani jännitykseni oli jotain aivan järkyttävää. Kävin läpi kaikki maailman vaihtoehdot; entä jos Muru karkaa mun luokse, tai nykäisee pojan nuri?
Niin ei kuitenkaan käynyt! Taashan tuo osoitti mallikasta olemustaan, hienosti toimi pojan kanssa, joskin välillä vilkuili mua päin. (Oli muuten aika tehokasta piiloutua kameran taakse, silloin Murukin jätti mut heti rauhaan..)Muru on aivan järkyttävästi mun perään, mutta ilmeisesti Vertin ja Murun yhteisellä harjottelulla ennen kehää olikin vaikutusta suoritukseen.
Poika sai palkinnoksi kassillisen koiranherkkuja ja purkkaa, sekä upean pokaalin!
Kiitos Chartulle seurasta ja kuvaamisesta :)

Hmm.. sunnuntaista. Siitä en välttämättä niinkään haluaisi puhuakkaan; se oli jotain AIVAN järkyttävää, ei voi muuta sanoa. :D Aivan päinvastainen päivä verrattuna edelliseen.

Sunnuntaina oli siis petsiemätsäri. Tänävuonna en ollut mukana järkkäämässä, vaikka viime vuonna olinkin. Olin kuitenkin lupautunut muutaman kuvan tapahtumasta ottamaan ja samalla ajattelin pyörähtää Murun kanssa kehässä. Päivälle oli luvattu sadetta, mutta eihän se meitä koiraihmisiä pysäytä.
Paikanpäälle tultuamme oli järkkääjillä kova meno päällä; jotain puuttui tuolta, jokin piti hoitaa siellä ja jotain löytyi täältä. Ajattelin, että lähdetäänpäs me nyt Murun kanssa tästä hälinästä kiertämään lenkki puiston ympäri.
Kun tultiin takaisin, huomasin, että järjestäjillä (jotka ovat siis tietysti petsiekavereita, ei mitään ihan epätuttuja mulle, muutenhan tää kuulostais ihan tyhmältä :D) oli siellä ongelma; yksi kehäsihteeri ja tuomari oli jättäneet tulematta. Tuomarin virka paikattiin, mutta edelleen oltiin yhtä kehäsihteeriä vailla. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo lupautunut hommaan sillä ehdolla, että Murua joku katsoisi sillä välin. Ja sehän kuulosti ihan hyvältä suunnitelmalta; pitihän nyt kavereita auttaa pulassa, ja eihän mulla menisi kehätkään päällekkäin. Murukin saataisiin hienosti Ada-whippetin kevythäkkiin.
Tiesin että Muru tulisi mun perään huutamaan, mutta se ongelma tuntui pieneltä verrattuna siihen säätöön mikä niillä järjestäjillä siellä oli. Laitettaisiin vaan Muru häkkiin jonnekkin syrjemmälle, jossa joku sitä aina kävisi välillä rauhoittelemassa.

Mulle annettiin nopeasti pikapikaohjeet, sain laput ja nauhat käteen, ja juoksin kehään jossa tuomari jo odotteli. Isojen pentujen kehä alkoi.
Kaikki meni ihan hyvin, totta kai pientä alkusähellystä lukuunottamatta. Päästiin nopeasti kaikki 15-koirakkoa läpi ja aloitettiin sinisten kehää, kunnes yhtäkkiä joku huutaa kehän laidalta:

"Hei kehäsihteeri! Sun koiras juoksee tuolla"

Muru oli päässyt häkistä ulos! Siellä se juoksi kentän toisella laidalla, joku taisi yrittää saada sitä kiinnikin. Huusin, ja se tuli luokse kuin salama loikkien ja silmät jälleennäkemisestä paistaen. Nappasin sen syliin ja heitin ensimmäiselle kehän laidassa seisovalle petsieläiseksi tunnistamalleni henkilölle ja menin takaisin kehään muina miehinä. Ja sitten se alkoi; armoton kiljuminen ja rääkyminen mun perääni! Muru ihan oikeasti luuli että nyt mä olin sen hylännyt siihen kehän laitaan. Voin vannoa, että ikinä mun elämässä mua ei ole hävettänyt niin paljon!

Loppuenlopuksi hoidettiin tuomarin kanssa se kehä loppuun Murun kiljumisen säestyksellä. Olin ilmoittanut Murun sekarotuisiin, ja kehä alkaisi kohta. Tein kuitenkin varsin nopeasti päätöksen, että minähän en tähän kehään enää astu. En todellakaan kehtaisi enää! Murun kiihtynyt olemus varmisti sen, ja kävin hakemassa ilmorahat takaisin. Liuettiin nopeasti paikalta pois, Muru ilmeisen tyytyväisenä kun sai mun mukana tulla. Se ei päästänyt mua silmistään koko illankaan aikana, vaikka oltiin jo kotona.

Tästä saattaa kestää hetki toipuminen. Yksi asia on varma: musta ei enää koskaan kukaan tee kehäsihteeriä.

Uusi blogi!

2010-05-09T13:35:00.000+03:00

Murunlauma.net on käynyt läpi valtaisan uudistuksen kevään kunniaksi, ja pitkään pyörinyt ajatus blogin luomisesta kävi ajankohtaiseksi. -Nyt se on siis täällä; Murun ikioma blogi bloggerissa.

Lisäsin vanhan blogin tekstit myös tänne, vaikkakin tietysti päivämäärä ja muut tiedot muuttuivat siirrettäessä. Mutta, pääasia että kaikki on nyt koottu yhteen, vai mitä?
Tätä vanhemmat blogijulkaisut ovat siis aiemmasta blogista.

Pientä remonttia vielä, ja pian saadaan jo ensimmäiset kuulumiset koottua!

Pakkasta.. ja pentukuumetta

2010-02-25T15:13:00.000+02:00

HUH! Nyt on jäänyt päivittäminen niin vähäiseksi että ihan kauhistuttaa.
Laiskoja ollaan oltu, niin lenkkeilyjen kuin harrastuksienkin puolella. (Laiskuuden voi kyllä täysin laittaa koulun piikkiin, vai mitä?)
Nyt kuitenkin hiihtoloman kunniaksi ollaankin jo pariin otteeseen käyty oikein kunnolla reippailemassa.

Kahteen kertaan ollaan Rajasaaressa käyty koirakavereita miittaamassa nyt lyhyen loman aikana. Ensin sunnuntaina, jolloin mukana oli Aake, Jekku, Emma ja Nanni omistajineen. Oli tosi hauskaa, ja koirat taisi olla samaa mieltä. Muru ainakin paineli täysillä hangissa meren jäällä, ja aina perässään lauma koiria. Toinen ei ole niin pitkään aikaan päässytkään, ja kun ei täällä meillä ole edes koirapuistoa, niin meidän erakkohan paineli kaikki energiansa muiden koirien riehuttamiseen.

Aikamme saarta kierreltyämme lähdettiin sitten kohti bussipysäkkiä; nyt lähdettiin katsomaan Riitan uutta pentua, Fiilistä! Ja miten suloinen tapaus meitä siellä perillä odottikaan. Vallaton pikkuneiti tuli ystävällisesti ovelta moikkaamaan vieraita. Pakko myöntää, että itseäni jännitti aivan kamalasti tuoda Murua sisään, tämä kun on tällainen reviiriräyhääjä, ties vaikka olisi löytänyt sieltä jonkin kivan lelun ja ruvennut sitä puolustamaan muka omanaan.. Mutta ei! Muruhan oli oikein kiltisti, en voinut uskoa silmiäni kun näin kuinka kiltisti osasi neiti ollakkaan! Teet juotiin ja lämmiteltiin, ja nyt olikin aika lähteä taas rauttiksen kautta kotia kohti.
Riitta lähti Fiiliksen kanssa saattamaan meitä, sillä Fiilis kaipailee pentuna vielä paljon uusia kokemuksia, ja bussimatka koirakaverien seurassa tekeekin hyvää. Pieni matkapahoinvointi toiselle iski, mutta muuten matka menikin oikein hyvin.

Kamala pentukuume päällä, ollut jo jonkin aikaa. Ajatukset pennusta kerkesi jo hieman joulun alla hautautua, mutta tuollaisten Fiiliksen kaltaisten pentujen näkeminen herätti taas nuo kamalat oireet. Voi järkytys kuinka monetkaan pentueet ja kasvattajat onkaan tullut taas kahlailtua läpi! Ei tästä tule mitään, eikä todellakaan ole parantuakseen.

Eilenkin käväistiin toisen kerran rajiksessa, ja mukana olikin isompikin poppoo tällä kertaa. Nyt ei Muru niin kovin tarmokkaasti jaksanut riehua, yrittihän se, mutta tuntui jäävän jalkoihin vaikka sitkeä kaveri onkin. Mölyt piti varsin hienosti mahassaan, ja kaikkiaan jäi hyvä mieli tästäkin reissusta. Ehkä tällä erakoitumisella täällä metsän keskellä onkin jonkinlainen positiivinen vaikutus tuohon tytön käyttäytymiseen..hmm.

Ei muuta kuin kiitokset vain kaikille jälleen kerran aivan huippureissuista. :-)
Ja tästä sitten taas selailemaan niitä loputtomia ja loputtomia pentuhaaveita kasvattajien sivuille. Tästä ei hyvää seuraa.

Haltiala!

2010-01-04T15:10:00.000+02:00

Nyt kun ollaan toivottu edellispäivän mätsäristä, oli ihanaa päästä kunnolla lenkkeilemään Haltialaan, tällä kertaa kunnon talvimaisemissa!
Oltiin taas tutulla kokoonpanolla, mutta tällä kertaa Nean laumasta mukaan lähtivät Söde-tanskis ja tämän poika Seppo. Niitä ei oltu aiemmin Murun kanssa nähtykkään, ja oli tosiaan vaikea saada silmiään irti noista mahtavan kokoisista otuksista. Seppokin oli jo niin iso!

Oltiin Murun kanssa tultu Itäkeskuksen Mustin & Mirrin kautta, sillä neidillä ei kunnollista talvivaatetusta ole ollutkaan. Lenkki on kuitenkin useammin venynyt pidemmäksi, joten käytiin kipaisemassa hakemassa jotain lämmintä tytölle päälle että pärjäisi jokseenkin pitkän lenkin pakkasessa. Kunnollista talvitakkia ei silmiin pistänyt ja aikaa ollen rajallisesti napattiin mukaan hieno villaneule, joka kyllä lämmittää aivan mainiosti. Se myös istuu tytölle kuin valettu, ja vaikka usein tämä luimisteleekin vaatetuksessa, oli neuleen kanssa ilmeisesti helppo oleskella. Nappasi Muru mukaansa myös vaaleanpunaisen pehmopossun, ja ylpeänähän tuo kuljetti sitä sitten mukana suussaan ympäri Itäkeskuksen vilinää! :-D Oli siinä naurussa pitelemistä, niin Murumaista!

Haltialassa käytiin lenkki kiertämässä ja oli taas hauskaa. Kuviakin tuli kiitettävästi, vaikka ärsyttävä lumisumu näkyykin jokaisessa otoksessa.
Muru ei nyt kuitenkaan taas ollut niin kovin ihanalla tuulella lenkkimaastoon päästyämme, ja hampaat vilahti useammankin kerran rähinän säestyksellä kun joku tuli liian lähelle. Mutta se ei onneksi muiden menoa haitannut!

Emmi, Nanni, Muru, Söde & Seppo
Kiitokset päivästä kuuluu siis Nealle ja Riitalle koirineen!

Tapaus, joka oli ensimmäinen laatuaan

2010-01-03T15:02:00.000+02:00

Käväistiinpä siis pitkästä aikaa jälleen mätsäilemässä kivalla porukalla Espoon Kilossa järjestetyssä mätsärissä, ja ei voi kyllä muuta sanoa kuin että huh huh.

Herättiin aamulla ajoissa ja hypättiin bussiin kohti Helsinkiä, sillä rauttiksella oli tarkoitus muiden petsieläisten kanssa miitata ja hypätä samaan junaan. Oltiin -kerrankin- ajoissa paikalla ja siellä jo pieni ja äänekäs lauma odottikin meitä. Suunnattiin kohti laituria josta junamme lähtisi, ja odoteltiin aikamme siinä kun junaa ei näkynyt. Yhtäkkiä huomattiin edessäolevalta laiturilta lähtevän junan, jonka kirjaintunnus muuttui jatkuvasti. Aikataululle syttyi ilmoitus, jonka mukaan 9:42 L-juna oli lähtenyt liikkeelle. Hölmönä jäätiin tuijottamaan junaa, jonka kirjaintunnus jäi lopulta L-kirjaimen kohdalle. Vaan eipä siinä enää mitään ehtinyt, perävalot vaan vilkkuivat kun me jäimme laiturille ihmettelemään.
Puolisentunnin odottelun jälkeen päästiin kuin päästiinkin sitten junaan. Meillä kävi tuuri, sillä mätsärin ajankohtaa oltiin muutettu tuntia myöhemmäksi, ja päästiin loppuenlopuksi perille paikanpäälle vaikka junasta "myöhästyttiinkin".

Mätsäripaikalle löydettiin varsin hyvin, vaikkei kukaan siellä aiemmin ollut julkisilla liikkunutkaan. Mätsäripaikkana oli siis Tiltun koirakoulu. Kun paikalle saavuttiin, huomattiin kuinka moni muukin omistaja koirineen oli päättänyt viettää iloisen sunnuntaipäivän mätsärissä; paikka oli täysin kaoottinen jo heti sisäänkäynnille saavuttuamme. Ahtaassa tilassa jonotimme kuitenkin ilmottautumispisteelle asti, jolloin ensimmäisen kerran näimme tilan jossa kehät olivat. Epäilys iski, ja mietin oliko sittenkään järkevää ilmoittautua; kehiä oli vain kaksi, ja nekin olivat Hyvin pieniä. Tila oli niin ahdas, ettei sinne tosiaan mahtunut sen kummemmin ympärilleen katsomaan. Ihmisiä oli koiriensa kanssa asettautunut kehän ympärille niin ahtaasti, että osa koirista joutui olemaan kehän sisäpuolella, kun ulkopuolelle ei kerrassaan mahtunut. Piti tosiaan hieraista silmiään kerran jos toisenkin ja miettiä kahteen kertaan oltiinko tänne nyt tosiaan tultu toiselta paikkakunnalta aamuvarhain -20:n asteen pakkasissa turhaan. Päätettiin sitten kuitenkin ilmottautua, tänne asti oltiin kuitenkin tultu ja muutkin petsieläiset olivat tulleet tänne jäädäkseen koko päiväksi. Sillä tosiaan, koko päivähän siinä tulisi menemään jo pelkästään odotellessa.

Halliin emme aluksi mahtuneet ja jäätiin viileämmälle käytävälle jonne tavaratkin jätettiin. Joku kuitenkin bongasi petsieläisporukan mätsäritilan nurkasta kehien takaa. Raivattiin siis tiemme muiden luokse loikkien kehien läpi, koirien ja tavaroiden yli ja ihmisten ohi. Saatiin kuin saatiikin lopulta paikka tavaroille, niin mahdottomalta kuin se aluksi tuntuikin. Odotus alkoi kun pentujen ja pienien kehät aloitettiin.

Jonkin ajan kuluttua sekarotuisia alettiin kokoamaan yhteen. Mietin jo hetken olisivatko järjestäjät laittaneet ulos kolmannen kehän. Järjestäjät ohjasivat meitä kuitenkin pieneen takahuoneeseen, jonka keskellä oli teipillä maahan teipattu matto. Kävi ilmi, että juuri tuo 1,5mx1,5m matto olikin meidän kehä, ja tuossa huoneessa tapahtuisi arvostelu. MITÄ? En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa kun tilanne lopulta selvisi minullekkin. Ihan tosissaan. Kehä alkoi ja ensimmäiset tuskaisen oloiset omistajat yrittivät saada isoja koiriaan kehässä liikkeelle. Eihän siinä yhtäkään ravausaskelta saanut vähääkään isompi koira ja kävi kyllä sääliksi, sillä tilanne ei tosiaan ollut reilu kaikille osallistujille.
Oma vuorokin tuli ja epäröiden astuimme kehään. En osannut ottaa tilannetta tosissaan enää tässä vaiheessa, ja Murunkin esiintyminen oli aivan toissijaista kun ei tilannetta ilmeisimmin tajunnut neiti itsekkään. Siinä kävelimme pienet kierrokset minkä nyt huoneessa mahtui ja seisotettiin koirat liukkaalla matolla, jossa Murun jalat liukuivat eikä tästäkään tullut yhtään mitään. Sininen nauha tuli, joka oli täysin odotettavissa. Näin olisin tuomarina itsekin päättänyt.

Olimme viimeinen pari neljästätoista sekarotuisesta ja aloitimmekin sinisten kehän jo samantien. Ei sitä tilannetta oikeasti usko ilman että sen itse näkee, kun seitsemän erikokoista koiraa omistajineen yrittää kukin esiintyä edukseen kehässä jonka koko oli aivan naurettava. Tuomari otti kultakin liikkeet, vaikka se oli aivan turhaa. Eihän se keneltäkään onnistunut, ja miten olisikaan voinut?
Tuomari palkitsi ensimmäiset kolme sijoittunutta, ja toivoin hiljaa mielessäni ensimmäisen sijan tullen ettei meitä palkittaisi ollenkaan, jotta päästäisiin paikalta hiljaa pois joutumatta jäämään odottamaan enää kaikkien muidenkin kehien loppua. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin!

Ensimmäinen sija rapsahti kuitenkin Murulle ja BIS-kehää jäätiin odottamaan. Onneksi muutkin petsieläiset olivat jäämässä loppuun asti. Muutkin pärjäsivät hienosti, ja petsie-edustus oli taas häikäisevä!

BIS-kehässä meidät kuitenkin käteltiin ensimmäisten joukossa ulos, ja vihdoin päästiin taas kotia kohti. Niin kamala kuin mätsäri oli järjestykseltään ollutkin, (ihan oikeasti, ensimmäinen laatuaan..) oli seura kuitenkin jälleen kerran aivan huippua! Oli kiva nähdä pitkästä aikaa tuttuja ihmisiä koirineen.
Suurkiitos teille siis siitä, että teitte päivästä loistavan vaikka mätsäri olikin jotain aivan muuta!

Kuvat ovat BIS-kehästä, jossa kehänä toimi yhdistetyt pikkukehät.

Kiitos kuvista Riitta K.!