Ei ihan mennyt putkeen, ei

© Riitta K.
Takana hienot treenit viikonlopulta ja niiden rohkaisemana tänään sitten myöskin I-HAH:n järjestämät epikset Kivikossa. Saavuttiin paikanpäälle autolla kurvaillen, numeropalvelun eksymisihmettelyn kohteeksi joutunut tyyppi luurin päässä. Navigaattori ei taaskaan toiminut, typerä vehje. Numeropalvelun kaverikaan ei tosin osannut sen koommin kertoa missä oltiin, vaikka oltiinhan me koordinaateiksi heitetty Kivikko ja kadonnut agilitykenttä.
Ilmoittautumisjonoon lykkäydyttyämme hoksasin rataantutustumisen alkaneen, ja ennenkuin kerkesin yhdistämään mikä oli mennyt pieleen, kuulutettiinkin jo kovaan ääneen möllien rataantutustumisen päättyneen. Muutamalla loikalla kävin ilmoittamassa olemassaoloni ilmoittautumisjonossa, ja pian sainkin estradin yksin itselleni - V.I.P-rataantutustuminen, vain minä ja yleisöni. Näkymättömät spottivalot kärvensivät takaraivoa. Noin minuutin mittaisen -ulkopuolisen silmissä varmaankin nykytanssia muistuttaneen- näytökseni jälkeen palasin ilmoittautumisjonoon ja lopulta myös radan laidalle pieni kiroileva siili hihnan päässä räyhäten kaikille ja kaikelle. Loistavaa..

Pienet lämmittelyt ja meidän vuoro koittikin, otettiin kaksi starttia, joista ensimmäiseltä hylky ennen ensimmäistäkään estettä. -Ei, ei haahuilua tai karkaamista. Panta -unohdin ottaa sen pois. Vaan tuhoon oli tuomittu koko yritys ilman pantaepisodiakin, sillä jo ensimmäisessä putkensuussa pientä koiraparkaa odotti mörkö. Eeppisen ohjaamiseni seurauksesta Muru taisi ehtiä maalailemaan pienessä päässään putkikummituksen irvistelemään putkensuulle. Ei mennyt putkeen, ei. Eikä mennyt seuraavaankaan. Voin häpeäkseni todeta meidän menon varmasti näyttäneen jopa meidän sähläysasteikolla aikamoisia lukemia..
Olettaisin, että myös toiselta startilta pistesaldo pongahti hylkylukemiin. Tuloslappusia ei haettu, vaikka mielessähän se kävi matkalla autolle. Olisi ne ehkä voinut mukaan napata. Jokatapauksessa, tällä(kään) radalla niihin samaisiin putkiin ei menty, mikä varmasti johtui omasta huitomisestani -eräässä kohtaa olin ohjaavinani Murua putkelle osoittaen kätevästi ylös, ja oltiin kumpikin hölmöinä tuijoteltu osoittamaani suuntaan. -
Muru hauskuutti yleisöä lopulta menemällä putkeen, mutta kääntymällä siellä sitten kahdesti ympäri kuikuilemaan epätietoisen näköisenä kolosestaan, selvästi epäröiden kummasta päästä sitä nyt tultiinkaan ulos.

Harmitus ei ole suuri, vaikka pienempihän se olisi jos virhepisteet olisivat rapisseet vaikkapa kontakteilta, vääriltä esteiltä tai tippuneilta rimoilta. Tai jos rata olisi ollut edes vähän vaikeammanlaatuista sorttia. Mutta ei, putkiongelmahan se vaan nostaa taas rumaa päätään, juuri kun luulin meidän peitonneen sen vähintäänkin iäksi. Riitan sanoin, eipä siinä auta, kuin helpottaa hommaa taantumalla taas sinne suoraa-putkea-toisen-perään-tasolle. Syytän karmaa tästä putkipäivästä. Juuri kun kerkesin taas möläyttämään viimeaikaisista ihan hienoista putkiin irtoamisista. Tai sitten -hieman epämieluisampi vaihtoehto- karmalla ei ole ongelman kanssa mitään tekemistä, vaan lienee aika tutkailla taas sitä omaa käsittämätöntä ohjaamista. Toisaalta, vaikeaahan se on saada koiraa irtoamaan putkelle, kun koiraa ei selvästikkään ole sille taajuudelle viritelty.. Otan autuaasti viisaammilta neuvoja vastaan.

Noh, eipä siinä, täytyyhän näitäkin päiviä harrastukseen mahtua, sillä mitä olisikaan onnistumiset ilman epäonnistumisia. Ja eihän sitä aina ehdi olla ystävällinen ja seurallinen, ei kertakaikkiaan ehdi, muumeja lainatakseni. Vaikka ennemminkin olisi lainauksen paikka nyt lyhyesti ja ytimekkäästi kiroilevalle siilelle: prrrrrkl..