(Par)rakas pieni agiliitäjä

Tänään oli taas treenailun aika. Aloitettiin ottamalla puomia, rengasta ja putkea siinä itsekseen. Huomasin jo heti alkuun, että tänään tämä parrakas pieni tapaukseni oli sitä mieltä, että juoksisi mieluummin kerralla kaikki esteet läpi, ja lopuksi vaikkapa mieluusti pistäisi poskeensa muut ryhmän koirakot. Tämä mielentila oli kuitenkin selvästi vain ohimenevää, ja sutjakkaan terhakkaasti Muru työskenteli radalla pienen alkuvimmansa jälkeen. Mikälie senkin tunteita oli taas mennyt loukkaamaan kun maailmalle niin kiukutteli.

Mutta hyvin ne treenit meni, todella hyvin. Vaikkakin on meillä paljon työnsarkaa vielä lukemattomissa asioissa, mutta alkaa tämä minun silmissä jo pikkuhiljaa sujua! Treeneissä ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että ollaan pikkuhiljaa päästy yhdistämään muutamia esteitä muodostaen pienen radan. Tätä ollaan jo parilla edelliskerralla menty, mutta nyt meni oikein hyvin, vaikkakin ohjaamisen suhteen tuntuu itselläni olevan vielä mahdottoman paljon oppimista.

Tässä pienen pienet esteyhdistelmät joita mentiin.



Ongelmia meillä on lähinnä noiden käännösten suhteen, mutta kaikenkaikkiaan saatiin muutama oikein hieno ja vauhdikas suoritus aikaiseksi. Onneksi edelliskerralla Murun luomat putkiongelmat olivat unohtuneet, eikä putkissa enää käännytty ympäri tai yritetty hyppiä putken päälle.
Lopuksi otettuun vauhtirataan yhdistettiin hyppyä, putkea ja pussia. Meni ihan ongelmitta jokaisella suorituskerralla, vaikkei pussia oltu kovinkaan paljoa treenailtu aiemmin.

Nyt treenejä ei sitten olekkaan taas kolmeen viikkoon, sillä halli on varattuna muille koiraohjelmille kahtena tulevana sunnuntaina. Kaikenkaikkiaan marraskuussa tulee olemaan vain yhdet ainoat treenit. Pitkä ja kurja odotus taas seuraaviin treeneihin, mutta eipä tässä auta kuin keksiä jokin keino korvata nuo hävityt treenikerrat.

Ei kai minun loppuun auta muuta sanoa, kuin että olen taas ihan mahdottoman ylpeä tuosta (par)rakkaasta pienestä agiliitäjästäni.