Uimamestarin elkein

Hölläilyn sijaan me pyhitettiin perjantai uimiselle: testattiin uudehko Helsingin koirauimala ja täytyy sanoa, että oli varsin miellyttävä kokemus! Hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitsevaan uimalaan on meiltä kahdenkymmenen minuutin matka, ja voin kyllä varsin tyhjentävästi todeta, ettei meiltä ole minnekään kahdenkymmenen minuutin matkaa. Olen jo tottunut varaamaan julkisilla kulkemiseen täältä susirajan toiselta puolen vähintäänkin tunnin suuntaansa, joten yllätyin, kuinka mutkattomasti päästiin perille vain yhdellä bussilla.

Muru yllätti puolestaan menemällä itse muutaman kerran pallon perässä altaaseen uimaan. Useimmiten se kuitenkin jäi rampille odottelemaan tassut tukevasti pohjassa, josko joku antaisi sille vähän vauhtia ja tyrkkäisi veteen. Muru oli vedessä lievästi ilmaistuna järkyttyneen näköinen, vaikkakin polski menemään tuoden pallon samantien heitettäväksi uudelleen veteen. Sitä ei siis ole rääkätty, vaikka voisin itsekin moisen päätelmän kuvien perusteella tehdä.. Uimaopettaja kehui Murun uintitekniikkaa, ja kyllä minäkin huomasin eron niistä ensimmäisten uimalakertojen räpiköinneistä. Ihmeellistä, olin aivan varma, ettei Murulle voisi kertakaikkiaan kehittyä minkäänlaista vaistoa uimiseen.

Tästä voisi kehkeytyä ihan mukava kevyt harrastus agilityn ohelle. Voisi tehdä tavaksi yrittää käydä kerran kuukaudessa tai parissa. Uiminen ei ole ainoastaan hauskaa, vaan myös varsin tehokasta liikuntaa!

Tervetuloa, kevätkausi

Olen tullut laajentaneeksi meidän tuttuja lenkkimaisemia seuratessani moottorikelkkojen tekemiä uria kartanon pellolla. Vasta kun todella ymmärsin kulkevani koira kannoillani moottorikelkkojen suurväylää, huomasin meidän kulkeneen aika pitkän matkan. Käännyttiin, kun moottorikelkka päristi pienen koiran tassuja tutisuttavaa vauhtia ohi, ja tajusin meidän kävelleen miltein puolitiehen Nikkilään, jonne meiltä on kymmenen kilometrin matka. Murun tassut keräsivät lunta, ja säälistä nostin sen välillä syliin. Käänsin kameralaukun roikkumaan kaulasta vatsan puolelle, ja pistin koiran istumaan siihen. Olisipa siitäkin kuva! Muru oli tyytyväinen vapaamatkustaja.

Pakkaset todella ovat rantautuneet eteläänkin. Vaikka auringonpaisteessa ja kirpeässä pakkassäässä onkin mukavaa lenkkeillä vuorautuneena lämpimiin kerrastoihin, säälin jalkojaan kylmästä nostelevaa Murua, jonka vauhtia hidastaa jääkokkareet tassuissa. Taavin esittelemän talven tossumuodin inspiroimana väsäsin kaikella rakkaudella omallenikin pienet pakkastossut estämään sitkeiden jääkalikoiden kiinnittymistä varpaisiin. Ja kun sanon pienet todella tarkoitan sitä. Muistan saaneeni yläasteaikoinani stipendin käsityötaidoistani, mutta todella rohkenin epäillä muistikuvaani sovittaessani tekeleitäni koiran jalkoihin. Pysyivätpähän koiran jaloissa, ja tuntui Murukin olevan tyytyväinen testatessaan kuinka lujaa niillä uusilla tossuilla oikein pääseekään. Muistutukseksi itselleni voisin kuitenkin todeta, ettei tossuja kannata ryhtyä pukemaan koiran jalkoihin puettuaan ensin itselleen kiitettävän kerroksen talvivaatetusta. Tarpeeksi paksut kerrastot hankaloittavat raajojen taipumista. Tulee myös vähän kuuma. Kirjaimellisesti höyrysin, jahka pääsin ulko-ovesta koiran kanssa.

Jos nyt lyhyesti vielä mainitsen harrastuspuolestakin. Murun kilpailulisenssi on tilauksen alla, ja tänään päästiin vihdoin takaisin treeneihinkin. Suunnitelmat kisojen starttaamisesta ottavat takapakkia, sillä tässä nyt takana ollut lähes seitsemän viikon tauko vaatinee pientä muistuttelua ennen debytointia kisakentillä. Kävin tässä juuri läpi Murun lisenssirumban FIX-rekisteröintineen ja mikrosirutuksineen.



Ja muuten. Tiesin mikrosirutukseen käytettävän neulan olevan suuri, mutta se kidutusväline, jonka tunnistusmerkitsijä kaivoi laukustaan, oli suunnaton! Vaati vieläpä kolme tökkäystä niskaan, ennen kuin piikki todella upposi ja mikrosiru saatiin paikalleen. Pitelin Murua sylissäni kuristaen sen päätä aloillaan ja olin varma, että ne viimeisetkin luottamuksen rippeet, joita Murulla on vieraita ihmisiä kohtaan, kaikkoaisivat sinä kauniina sekuntina, jona Muru tuntisi sen hervottoman piikin nahoissaan. Koiraparka. Mitähän sekin tuosta välikohtauksesta tuumasi.. Onneksi oli unohtanut koko ilkeän tädin neuloineen heti ulko-ovesta pakkaseen astuttuaan. Siitä en taas ole niin varma, jäikö siru todella niskaan siinä hässäkässä. Uusiksi ei nyt ihan heti oteta, oli mikä oli.
Uskallan nyt toivottaa kevätkauden lämpimästi tervetulleeksi ilmaisten selkeästi lunta olevan riittämiin vielä ainakin kesäkuulle. Agilityn kannalta tulevalta keväältä odotan paljon: tahdon jo kisaamaan!

Kulunut viikko kuvin

Lukion oppimäärä lähes suoritettu: oppitunteja lusittu reilut 1500 kappaletta, joista viimeisin kului torstaina yhtä hitaasti kuin edeltäneetkin. (Luku)loma alkaa virallisesti viikon päästä! Oikeasti allekirjoittaneen kuuluisi nyt olla ainakin yrittämässä valmistautua äidinkielen preleihin ja kirjoittamassa rästiin joutuneita esseitä, mutta sen sijaan teki mieli tehdä pieni kooste kuluneesta viikosta, jonka aikana olen kantanut kameraa olallani varsin ahkerasti aurinkoisten päivien ansiosta.




Aurinko paistoi täälläkin!



Tiistaina ja sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Haltialassa. Ainoa keino välttyä hiihtäjien jos-katse-voisi-tappaa-ilmeiltä oli tehdä omat polut vyötäröön ulottuvassa umpihangessa. Muru oli väsynyttä koiraa päästyään kotiin.

Viisi postausta tälle kuulle, taisin juuri rikkoa edellisvuoden ennätyksen. Luulen kyllä postaustahdin aina vain tihentyvän, mitä intensiivisemmäksi pänttäämisen kuuluisi edetä. Mutta itseni tuntien se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että keksin jotain tärkeämpää lukemisen sijaan. Ainahan sitä ehtii huomenna aloittaa.

Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

Pari viimeisintä pakkaspäivää ovat olleet mukava keskeytys loskakeleihin. Jopa aurinkokin on pilkahtanut pilvien raosta. Tehtiin Murun kanssa pitkästä aikaa lenkki kartanolle, viimeksi taidettiin kulkea sinne pyöräillen. Joulupyhinä oven edestä lukittuna varastettu rakas pyörä koiranulkoilutustankoineen on toivottavasti saanut kodin, jossa sitä arvostetaan yhtälailla kuin sitä arvostettiin täällä. Vanha pyörä, jossa ei ollut edes vaihteita. Rahallinen arvo ruostuneine ruuveineen ja heiluvine ohjaustankoineen varmaan viidenkympin luokkaa. En käsitä, miten kukaan olisi sen halunnut viedä. Murretun lukon jättivät.

Meidän treenit on tauolla Murun juoksujen takia vielä pari viikkoa, tänään meidän piti startata virallisissa. Vaan eipä se juuri haittaa, ensinnäkään en ollut - onneksi - ehtinyt ilmoittautua ja toisekseen oikeastaan tuntuukin siltä, että juoksut tulivat oikeaan saumaan, ihme kyllä. En kyllä tiedä, miksi.

Tänään vasta tajusin, että lukion viimeiset kurssit tulevat suoritetuksi alle kuukauden sisällä. En pysty käsittämään, miten viimeiset kolme vuotta ovat hujahtaneet niin nopeasti! Pelottavaa ajatella, miten äkkiä sitä jälleen istuu siellä tutussa liikuntasalissa ylppärikokeiden ääressä. En malta odottaa, mitä kevät tuo kirjoitusten jälkeen. Tai tuleva vuosi, jonka salaa toivoisin olevan välivuosi opiskeluista. Välivuoden varalle olisikin suuria suunnitelmia: takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että ainakin teoriassa monen vuoden haaveilut toisesta koirasta voisivat toteutua. Miksei? - lista lyhenee, vaikkakin toisaalta tulevasta on vielä niin vähänlaisesti tietoa. Ties vaikka sitä saisikin opiskelupaikan sieltä opinahjosta, jonne en-kuitenkaan-pääse-mutta-haen-silti-asenteella nyt keväällä hakee.
Taidetaan elää jännittäviä aikoja. Kaikessa tässä hiljaiselossa.