Kulunut viikko kuvin

Lukion oppimäärä lähes suoritettu: oppitunteja lusittu reilut 1500 kappaletta, joista viimeisin kului torstaina yhtä hitaasti kuin edeltäneetkin. (Luku)loma alkaa virallisesti viikon päästä! Oikeasti allekirjoittaneen kuuluisi nyt olla ainakin yrittämässä valmistautua äidinkielen preleihin ja kirjoittamassa rästiin joutuneita esseitä, mutta sen sijaan teki mieli tehdä pieni kooste kuluneesta viikosta, jonka aikana olen kantanut kameraa olallani varsin ahkerasti aurinkoisten päivien ansiosta.




Aurinko paistoi täälläkin!



Tiistaina ja sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Haltialassa. Ainoa keino välttyä hiihtäjien jos-katse-voisi-tappaa-ilmeiltä oli tehdä omat polut vyötäröön ulottuvassa umpihangessa. Muru oli väsynyttä koiraa päästyään kotiin.

Viisi postausta tälle kuulle, taisin juuri rikkoa edellisvuoden ennätyksen. Luulen kyllä postaustahdin aina vain tihentyvän, mitä intensiivisemmäksi pänttäämisen kuuluisi edetä. Mutta itseni tuntien se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että keksin jotain tärkeämpää lukemisen sijaan. Ainahan sitä ehtii huomenna aloittaa.

Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

Pari viimeisintä pakkaspäivää ovat olleet mukava keskeytys loskakeleihin. Jopa aurinkokin on pilkahtanut pilvien raosta. Tehtiin Murun kanssa pitkästä aikaa lenkki kartanolle, viimeksi taidettiin kulkea sinne pyöräillen. Joulupyhinä oven edestä lukittuna varastettu rakas pyörä koiranulkoilutustankoineen on toivottavasti saanut kodin, jossa sitä arvostetaan yhtälailla kuin sitä arvostettiin täällä. Vanha pyörä, jossa ei ollut edes vaihteita. Rahallinen arvo ruostuneine ruuveineen ja heiluvine ohjaustankoineen varmaan viidenkympin luokkaa. En käsitä, miten kukaan olisi sen halunnut viedä. Murretun lukon jättivät.

Meidän treenit on tauolla Murun juoksujen takia vielä pari viikkoa, tänään meidän piti startata virallisissa. Vaan eipä se juuri haittaa, ensinnäkään en ollut - onneksi - ehtinyt ilmoittautua ja toisekseen oikeastaan tuntuukin siltä, että juoksut tulivat oikeaan saumaan, ihme kyllä. En kyllä tiedä, miksi.

Tänään vasta tajusin, että lukion viimeiset kurssit tulevat suoritetuksi alle kuukauden sisällä. En pysty käsittämään, miten viimeiset kolme vuotta ovat hujahtaneet niin nopeasti! Pelottavaa ajatella, miten äkkiä sitä jälleen istuu siellä tutussa liikuntasalissa ylppärikokeiden ääressä. En malta odottaa, mitä kevät tuo kirjoitusten jälkeen. Tai tuleva vuosi, jonka salaa toivoisin olevan välivuosi opiskeluista. Välivuoden varalle olisikin suuria suunnitelmia: takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että ainakin teoriassa monen vuoden haaveilut toisesta koirasta voisivat toteutua. Miksei? - lista lyhenee, vaikkakin toisaalta tulevasta on vielä niin vähänlaisesti tietoa. Ties vaikka sitä saisikin opiskelupaikan sieltä opinahjosta, jonne en-kuitenkaan-pääse-mutta-haen-silti-asenteella nyt keväällä hakee.
Taidetaan elää jännittäviä aikoja. Kaikessa tässä hiljaiselossa.

Uusi ulkoasu

Tänään piti olla se päivä, kun aukaisen pölyttyneet matematiikan ja ruotsin kirjat aloittaakseni ylppärilukemiset. En ole kovin hyvä pänttäämään, mutta sen sijaan vahvuuksiini kuuluu taitava velvollisuuksien välttely, aikaansaamattomuus sekä verukkeiden keksiminen. Joista puheenollen vaihdoin blogiinkin uuden ulkoasun. Päivittelin myös muita osioita, esimerkiksi suosikkiblogit siirtyivät sivupaneelista linkin taakse. Toivottavasti toimii, ja raportoikaahan, jos ei!

Pieni punainen narupallo

Muru sai joululahjaksi pallon. Se ei kuitenkaan ollut mikä tahansa pallo.



Punaisen pallon päässä oli nimittäin vinkeästi heilahteleva naru.



Palloa saattoi kuljettaa pallo suussa tai narustapitäen. Nerokasta, eikö?



Kun palloa ravisteli, se saattoi kumauttaa pientä koiraa uhmakkaasti otsaan.



Pientä punaista narupalloa saattoi repiä ja riehtoa. Narua oli hauska vetää pallon lävitse puolelta toiselle, ja pienen koiran ihmetykseksi naru ei koskaan kuitenkaan karannut pallosta.



Kerrassaan nerokas keksintö. Naru ja pallo yhdessä.

Yksi huono puoli pallossa oli. Se tykkäsi nimittäin pitkistä kaartevista ilmalennoista, ja fysiikan lakeja uhmaten se sinkoutui arvaamattomiin suuntiin heittäjänsä käsistä. Se koituikin pallon kohtaloksi. Mitäkö sille kävi? Se lennähti vauhdikkaasti tiheälatvaisen katajan oksaan, mistä kukaan ei sitä saanut kiipeämällä tai tikapuidenkaan avulla enää alas.

Jätin Murun pitämään seuraa mummilleni valkeisiin maalaismaisemiin. Huomenna koti-ikävään sairastunut pieni koira matkaa jälleen kohti kotia. Ja arvatkaapa mikä sitä odottaa?

Pieni punainen narupallo somassa paketissa. Aivan kuin jouluna.