Nyt rill....reenataan!

Tänävuonna meidän juhannusta ei vietettykään perinteisessä mökkimiljöössä, vaan suunnattiin kohti Ojankoa yhdessä Riitan ja Fiiliksen sekä Rebeccan, Williamin ja Sagurin kanssa. Murun colliehaaremi se vaan karttuu!


Sagur, William, Fiilis & Muru.


Agikuvat otti Rebecca, kiitos!


Otettiin pientä rataa, mutta lähinnä hioin Murun kanssa puomin kontakteja ja keppejä. Seuraavaan videoon koottuna parit kepit ja pikkurata.



Tiistaina (22.6.) otettiin myös meidän ekat startit mölleissä.

Ensimmäisellä startilla Muru otti hienon alun koko rataan. A-esteellä kontakti oli hieno sekä hyppysuoran jälkeinen, hieman pahassa kulmassa ollut putkikin meni ilman ongelmaa. Mikä minua yllätti kaikista eniten, oli Murun ihan loistotempaus puomin kontaktilla. Se oli nimittäin hieno! En ihmettelisi, jos videota vähän zoomaillessaan voisi erottaa leukani ammottavan ammollaan ihmetyksestä. Tähän mennessä kaikki oli mennyt hyvin, kunnes viimeisillä esteillä Muru äkkäsi jotain radan laidalta. Tai radalta. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä mikä vainukoira-moodi sille iski päälle yhtäkkiä. Ja sen näköinen oli oikeastaan koirakin. Itse jäädyin, sillä tunsin päivän mittaan hautomieni kauhuskenaarioiden toteutuvan juuri siinä: nyt se Muru sitten pinkoisi sinne pikkuveljen luokse tai nappaisi jonkin kentänlaidalla istuskelleista russeleista suihinsa. Parin sekunnin viiveellä sain kuitenkin kutsuttua Murun luokseni ja rata jatkui virheettömästi loppuun. Tuomari oli kuitenkin nostanut kättä. HYL.
Lopputuloksena HYL, -23,81s. Nollahan se olisi ollut ilman tuota hetkellistä -molemminpuolista- aivottomuuden tilaa, mutta olo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin pettynyt. Tunsin, että mehän oltiin ihan ylitetty itsemme! Murun ratahan oli tuota välikohtausta lukuunottamatta aivan äärimmäisen hieno!
Hieman heikkolaatuinen video radasta tämän linkin takana.

Toisella startilla esteiden suorittaminen ei ollut enää yhtä huolellista, A-kontaktit otettiin, puomilla hädintuskin. Virhe meille kuitenkin tuli putkella oman ohjaukseni vuoksi.. Ihan käsittämättömästi päädyin ohjaamaan koiraa samaan päähän putkea, jonka edessä juuri seistä möllötin. Ei ole siis kauhean vaikeasti arvattavissa, että eihän se Muru sinne mennyt. Askel taaksepäin ja uudelleenohjaus putkeen. 5 virhepistettä. Loppurata menikin sitten puhtaasti. Tästä radasta ei jäänyt ihan niin huippufiilis, pikkuvirheitä toisensa perään, mutta toisaalta, oman vuoron odottelua oli ollut tuohon mennessä kertynyt jo rapiat kolmisen tuntia.
Tästä siis K5, -25,38.

Päivästä kuitenkin jäi tosi hyvä fiilis, tästä on hyvä jatkaa!

Extremeurheilua

Blogi on ollut hiljaisena jo pari viikkoa, vaikka kuvia on otettu miljoona, sata videota odottelee vuoroaan ja touhuiltu on töistä (joista puolet on jo muuten lusittu! -Uusi objektiivi, täältä tullaan!) huolimatta vaikka kuinka. Korjataanpa tämä asia siis.

Me ollaan nautiskeltu ensin hurjista helteistä, treenattu ja uitu. Pistetään nyt kuitenkin painotus sanalle treenattu. Me ollaan käyty kahdessa viikossa nyt kuukauden treenikerrat, ja minusta tuntuu, että hommat etenee! Niin ne vaan tekee.
Viime lauantaina treffattiin Riitan, Nannin ja Fiiliksen kanssa Ojangossa agitreenien merkeissä elohopean hipoessa 35°C:ttä. Kauhean pitkää rupeamaa ei luonnollisesti kerralla saanut suoritettua, kun sekä ohjaajat, että koirakot läkähtyivät. Saatiin me kuitenkin pari hauskaa tuntia kulumaan pientä alkeisrataa ja yksittäisiä esteitä tehtäessä.


Muru, Fiilis & Nanni. Ja Murun pöllöhapsuturkki.


Kiitos Riitalle Murun agikuvien nappaamisesta!


Tänä lauantaina pistettiin uusi lauantaitreenitapa käyntiin ja pistettiin taas treenejä pystyyn, tällä kertaa kokoonpanolla Muru, Fiilis ja tämän veli Ahti.



Umpihulluina meitä ei paljoa sadevaroitukset pidätelleet, vaan painelimme oikotietä Ojankoon aikeina rakentaa rata, jota me oltiin Murun kanssa ohjatuissa treeneissä edellisenä sunnuntaina ottaneet. Tällä kertaa sääolosuhteet suosivat meitä extremeurheilijoita jälleen. Kaatosateet iskivät meidän rakentaessa rataa ja värjötellessämme pienen katoksen alla, oli treenikentästä tullut pelkkää mutavelliä. Se ei meitä tosiharrastajia tietenkään pysäytä! Kuurot jatkuivat, mutta lopulta aurinkokin pilkisti pilvien välistä ja päästiin treenaamaan. Sain ikuistettua parit hassut A-esteen kontaktit ja kepit, superlyhyt video siis seuraavaksi.



Kontaktit sujuu A-esteellä tosi hienosti, mutta ihme ja kumma puomin kontaktit unohtuvat lähes poikkeuksetta. Iloitaan nyt kuitenkin tätä A:n kontaktia -se on nimittäin hieno! Viimeaikojen keinutreenailut on myös yllättäneet positiivisesti. Olin varautunut joutuvani venyttämään kärsivällisyyteni tappiin sen kanssa, sillä Murun paukkuarkuus yhdistettynä keinun paukahtamiseen suoraan tassujen alla oli jotain, jota en innolla ollut odottanut. -Oikeastaan, olen hiljakseni vain jättänyt koko keinun treenaamatta joka ainoissa treeneissä, kun se kentälle on raahattu. En ole halunnut pilata hyvää treenifiilistä järkyttämällä tuota arkajalkaa, mutta onneksi olen ollut pelkoni suhteen väärässä. Keinun paukahtaminen ei hetkauta, vaikka pieni kolahdus kotona ajaa tapauksen sängyn alle piiloon.

Kepitkin ovat ihan yhtäkkiä ottaneet sujuakseen. Aikalailla ilman apuja nuo kepit menevät, ja parhaimmillaan alkaa sujumaan jo aika hyvälläkin vauhdilla. Alkeisradoista meillä oli myös pari videota, mutta oma menoni siinä lätäköiden yli hyppimisten ja huitomisten ansiosta on sen verran koomisen näköistä, että säästetään teidät katsojat siltä. Ensikertaan.

Tänään oli taas seuran treenit, ja tämän päivän perusteella äärettömän hyvissä fiiliksissä rohkaistuin jopa vilkaisemaan mölliagikalenteria.. Ehkä me sitten voitaisiin uskaltautua mölleihin. Ehkä.

Terapiaveikko

Muru on saanut kaverin naapurin hoitokoirasta. Petra, sekarotuinen kaikkienkaveri, on osoittautunut varsin oivaksi lenkkiseuraksi Murulle. Tytöt saavat toisistaan seuraa ja Murukin on vihdoin saanut jonkun, joka jaksaa jahdata sitä lähes loputtomiin. Petra on myös kärsivällisyyden huippu, joten Murun ajoittaiset älä-tule-liian-lähelle-ruokaani-kiukuttelut menevätkin usein kuuroille korville. Petra on Murulle kaivattua terapiaa, sillä tapauksen käyttäytyminen on ollut taas sillä mallilla ettei pahemmin ihmisten ilmoille ole menemistä. Petra komentaa, kun Murun kiukuttelut alkavat käydä kärsivällisyyden päälle, ja Muru -harvinaista kyllä- tajuaa alistua kohtaloonsa ilman sen suurempaa vastarintaa.

Siinä missä Petra on opettanut Murulle käytöstapoja, on Murukin antanut omia vaikutteitaan Petralle. Petra, omistajansa mukaan uimataidoton noutaja, on ottanut mallia Murun mestarillisista uimaliikkeistä ja nyt meillä on järvelle mentäessä kaksi vesipetoa, joilla molemmilla on, noh, varsin omaperäiset keinot noutaa keppi metrin syvyisestä vedestä. Murulle tärkeintähän on, että etutassut yltävät pohjaan, mutta Petralla se tuntuu olevan päinvastoin; kaveri loikkaa veteen, siemaisee litran vettä suuhunsa ja pomppii eteenpäin ottaen takajaloillaan pohjasta vauhtia.



Petra on naapurustossa kuukauden, joten riehukilometrejä tulee kertymään Murun riemuksi vielä varsin monta, kuten myös kuvia.