Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

Pari viimeisintä pakkaspäivää ovat olleet mukava keskeytys loskakeleihin. Jopa aurinkokin on pilkahtanut pilvien raosta. Tehtiin Murun kanssa pitkästä aikaa lenkki kartanolle, viimeksi taidettiin kulkea sinne pyöräillen. Joulupyhinä oven edestä lukittuna varastettu rakas pyörä koiranulkoilutustankoineen on toivottavasti saanut kodin, jossa sitä arvostetaan yhtälailla kuin sitä arvostettiin täällä. Vanha pyörä, jossa ei ollut edes vaihteita. Rahallinen arvo ruostuneine ruuveineen ja heiluvine ohjaustankoineen varmaan viidenkympin luokkaa. En käsitä, miten kukaan olisi sen halunnut viedä. Murretun lukon jättivät.

Meidän treenit on tauolla Murun juoksujen takia vielä pari viikkoa, tänään meidän piti startata virallisissa. Vaan eipä se juuri haittaa, ensinnäkään en ollut - onneksi - ehtinyt ilmoittautua ja toisekseen oikeastaan tuntuukin siltä, että juoksut tulivat oikeaan saumaan, ihme kyllä. En kyllä tiedä, miksi.

Tänään vasta tajusin, että lukion viimeiset kurssit tulevat suoritetuksi alle kuukauden sisällä. En pysty käsittämään, miten viimeiset kolme vuotta ovat hujahtaneet niin nopeasti! Pelottavaa ajatella, miten äkkiä sitä jälleen istuu siellä tutussa liikuntasalissa ylppärikokeiden ääressä. En malta odottaa, mitä kevät tuo kirjoitusten jälkeen. Tai tuleva vuosi, jonka salaa toivoisin olevan välivuosi opiskeluista. Välivuoden varalle olisikin suuria suunnitelmia: takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että ainakin teoriassa monen vuoden haaveilut toisesta koirasta voisivat toteutua. Miksei? - lista lyhenee, vaikkakin toisaalta tulevasta on vielä niin vähänlaisesti tietoa. Ties vaikka sitä saisikin opiskelupaikan sieltä opinahjosta, jonne en-kuitenkaan-pääse-mutta-haen-silti-asenteella nyt keväällä hakee.
Taidetaan elää jännittäviä aikoja. Kaikessa tässä hiljaiselossa.