sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ja niin vierähtää elokuu

| 10 kommenttia


Ja niin todella vierähtää elokuukin.. Lomaviikkoni kului silmänräpäyksessä ja muutama merkkipäiväkin on jäänyt jakamatta teidän kanssanne. Syksy tekee tuloaan, vaikka muutamasta satunnaisesta hellepäivästä ollaankin saatu nauttia. Minulla ei ole suinkaan mitään syksyä vastaan - olen aina pitänyt sitä suosikkivuodenaikanani. Tämä syksy tulee kuitenkin olemaan kaikintavoin erilainen kahteentoista edelliseen verrattuna, sillä minun osaltani koulunpenkki ei kutsunutkaan enää tänäsyksynä. Olen ollut välivuosilainen jo viimekeväästä, mutta nyt se oikeasti onkin todellista.

Lomaviikkoni tuli ja meni, luonnollisesti koirajutuissa kuluen. Tuntuu, että lomasta olisi ikuisuus, vaikka ensimmäinen viikko arkea onkin vasta takana. Juhlistettiin pisketin merkkipäivää Murun täyttäessä 6-vuotta. Ostin oman auton! Käytiin katsastamassa Talman hiekkakuopat, ulkoiltiin ja treenattiin Ojangossa. Tehtiin pyöräilypiknikkejä kartanolle, jossa seurattiin salaa sivusta kesäteatteria. Muru ihmetteli ja höristeli korviaan. Pinkaisi karkuun minkä kykeni, kun teatterista kantautui pyssyjen pauke. Tehtiin näppärän pikkupiskin kanssa lastenhoitokeikka. Uitiin järvissä ja merissä. Murukin on reipastunut entisestään uimisen suhteen. Se menee kerrassaan kuin vesinokkaeläin vesilelunsa perään.

Jos hiekkaisuus olisi suoraan verrannollinen onnellisuuteen, olisi minun pieni sininen autoni toiminut luotettavana mittarina Talman reissun jäljiltä. Näppärään pikkuautoon mahtuu helposti kolme isoa koiraa ja vähintäänkin yhden ison koiran verran tilaavievä Muru. Onnea on oma auto!




Murun yhdennäköisyys Morson kanssa käy välillä huolestuttavan ilmeiseksi..





Koko kesää - tai edes viikonmittaista lomanpätkää - on mahdotonta saada yhteen blogipostaukseen. Ja hyvä niin. Viimeaikaisista treeneistä voisin yrittää vihdoin saada videomateriaalit teidän nähtäville. Uskon nimittäin, että olen saanut niin omaan ohjaukseenikin uutta otetta, kuin myös puhtia meidän menoon viimeisistä helteisistä huolimatta.

PS. Olen ollut aika huono bloggaaja viimeaikoina, vastaaminen teidän viimeisimpiin kommentteihinnekin on jäänyt. Mutta vartokaahan.. Pian saatte kuulla uutisia. Blogin kuukauden mittaiseen hiljenemiseen on nimittäin ollut syynsä!