Putkikummitus

Tällä kertaa en taida enää uskaltaa sanoa meidän treenikauden nyt vihdoin oikein kunnolla lähtevän käyntiin. Edelliskerroilla kun moisen päästin suustani alkoi Murulla juoksut joita seurasi kolmen viikon treenitauko. Viimeisimmän möläytyksen jälkeen Muru alkoi oireilemaan suutaan, jota puolestaan seurasi reilu kahden viikon lääkeputki antibiootteineen ja kipulääkkeineen. Joten pidetään nyt suu supussa treenikauden-avaus-riemuiluista ja toivotaan, että meidän taukoilut oli tämän kevään osalta tässä.

Tänään me kuitenkin päästiin treeneihin. Ja treenikassistahan löytyi vallan riemukas yllätys! Edellistreenien -joista aikaahan on kulunut tässä edellämainittujen seikkojen vuoksi melkoisen kauan- palkkanakit olivat jääneet laukunpohjalle. Tänään palkkailin Murua varsin avokätisesti treeneissä ja metsälenkillä treenien jälkeen, jottei moista yllätystä sattuisi taas seuraavaan kertaan, joka toivottavasti on meilläkin nyt esteettä kahden viikon päästä. -Ensiviikollahan on vappu, ja meidän treeniryhmän osalta treenit peruttu. Taukoa tauon perään-linjalla jatketaan siis!

Mutta niistä tämänpäivän treeneistä. Nyt kun mietin, niin meidän treenailut on ollut oikeastaan aika ruusuilla tanssimista; kaikki on ollut tosikivaa ja pikkuvirheet ja mokailut ovat olleet lähinnä hauskoja. Meidän ensimmäinen vastoinkäyminen tuli kuitenkin tänään putkikummituksen muodossa. Hiljattain jostain kumman syystä esteille -ja erityisesti putkeen- irtoamiset ovat tuntuneet hyvinkin hankalilta. Murulla on selvästi jokin maximietäisyys jonka se minusta voi radalla pitää, ennenkuin on palattava takaisin jalkojeni juureen. Tuon välimatkan kasvattaminen onkin vaikeaa! Tähän asti olen tottunut -ja totuttanut samalla koirakon- siihen, että saatan lähes kädestäpitäen Murun putkensuulle. Nyt sinne putkeen itsenäisesti hakeutuminen on ylitsepääsemättömän hankalaa, ja Muru heittää homman ihan pelleilyksi. Tänään putkessa kurkki pientä koiraa kiusallaan pelotteleva mörkö. Putkeen ei menty.
Murun äkkipikainen (painotus sanalle pikainen) luonne ei kestä kovinkaan useaa toistoa ennenkuin homma selvästi alkaa käydä kärsivällisyyden päälle, mikä luo tiettyä haastavuutta etenkin tähän kyseiseen ongelmaan.. Ehkä me siis otetaan lyhyt askel taaksepäin ja kärsivällisesti yritetään kasvattaa Murun jo valmiiksi itsevarmaa olemusta sen verran, että esteelle uskalletaan hakeutua varmemmin.

Mutta hyvinhän se tänään meni, kuten aina aiemminkin on mennyt. Ensimmäistä kertaa sain nyt kuitenkin pienen pähkinän purtavaksi. Erityisesti tänään tunsin kyllä olevani ylpeä siitä mihin saakka me ollaan jo päästy! Vaikka ollaankin ottamassa vasta ensiaskeliamme tämän lajin parissa, tuntuu, että ollaan kuljettu aivan hurjan pitkä matka siitä mistä lähdettiin. Luottamus on kasvanut ihan hirmuisasti, mutta samalla huomaan auktoriteettini Murua kohtaan matkan varrella myös kasvaneen. Minun sanani on jo lähes laki, vaikkakin tietyllä tasolla itsepäinen ja joskus röyhkeästikin rajojaan testaava itse temperamenttisuus uskaltaakin yrittää sanoa vastaan. Koiramaiset vaistot myös valtaavat ajoittain pienen koiran pään. Verrattuna kuitenkin siihen hölmöilevään pöllöpäähän, jota ei uskaltanut päästää lähestulkoon missään irti, tuntuu Muru olevan lähes täysin eri koira. Vallattomuuksiin lyöttäytyvä kaveri toki keksii aina omat temppunsa ja täydellisyydestä ollaan kaukana. Meno on kuitenkin nyt paljon mukavampaa, kun meillä on omat pelisäännöt ja yhteinen ymmärrys.
Ehkä me vielä yhteistuumin onnistutaan karkoittamaan ne möröt ja kummitukset.

Kesä arkistojen uumenissa

Ikuisuudeksi venynyt kevääntulo, loskakelit ja sitkeät yöpakkaset saa kesän odottelijan epätoivon partaalle. Herättelin varovaisesti viimesyksynä koomaan mennyttä kovalevyäni, joka pitää sisällään kaikki kuvat vuodesta 2006. Taistelun jälkeen sain sen luovuttamaan muutaman kuvan viimekesältä, ja voi mitä löysinkään! Muutama vanha suosikkikuva sekä pari ennenjulkaisematonta saa nyt ilahduttaa näin loskakelien keskellä kärsimätöntä kesänodottelijaa. Tulisit jo. Missä viivyt, kesä! Voi sitä onnea kun pääsee hätistelemään hyttysiä niskastaan ja poimimaan punkkeja koiran korvanjuuresta. Tai pelästymään käärmeitä laiturilta. Olen suunnitellut vaikka mitä tulevalle kesälle, mutta kaikista eniten odotan niitä päiviä, jolloin ei tarvitse seurata suunnitelmia tai edes muistaa kellonaikaa saatika päivämäärää, ja jolloin voi vaan lähteä ulos huolehtimatta kerrospukeutumisesta villasukkineen ja kaulaliinoineen. Pitkät päivät ja omat treenit Ojangossa! Uimista koirarannalla, viikonloppuja mökillä.






Pahoittelen, jos tietokoneenne huutavat hallelujaa kuvien määrän vuoksi. :D
Täytyy sanoa, että jos jotain entisestä kuvauskokoonpanostani kaipaan, niin sitä upeaa 85/1.4 objektiivia. Tosin näin talven harmaiden kuvien jälkeen en malta odottaa, mitä oikeasti tuo tämänhetkinen kalusto tarjoaa ja pystyykö nykyinen objektiivi samaan. Kesätyöt on taattu, joten uuden objektiivin hankinta on ainakin ehdottomasti kesän ostoslistalla sijalla yksi. Taas yksi syy odottaa kesää entistä malttamattomampana!

Pieni, harva, pepsodenthymy

Murun hammaslääkärireissu on nyt saatu purkkiin. Suu on hoidettu! Ienkasvain ja hammaskivet poistettiin Murun ollessa nukutettuna. Ientulehdus saatiin nutistettua antibioottikuurilla. Yllättäen kaksi keskimmäistä alahammasta olivat menneet niin huonoiksi, että ne olisivat kuulemma haitanneet syömistä. Kaksi hammasta siis poistettiin. Päivän saldona yksi hermoraunio omistaja, yksi uupunut pieni -hieman harvahampaisempi- potilas ja tyhjä pankkitili.

En olisi hennonnut jättää Murua edes senkään jälkeen kun rauhoituspiikki oli selvästi jo saanut otteensa sitkeästi sinnittelevästä neidistä. On se vaan kamalan hurjaa katsoa kun toinen vaipuu uneen kesken hännänheilutuksen, ja kun lihakset aina hännänpäästä kasvolihaksia myöten nykivät. Ehkä olen vain herkkä (todistettu fakta kyllä sekin..), mutten voinut olla ajattelematta sitä, että voiko jotain käydä vikaan ja herääkö Muru vielä. Eihän se operaatio valtava ollut, mutten voinut olla varmistelematta että koirakko aivan varmasti hengittää. Tuossa toipilas silti nyt köllöttää kainalossa vällyjen välissä. Hengissä selvittiin.

Muru oli kuulemma -hyvin luonteensa mukaisesti- pitänyt vahtia vastaanoton takahuoneessa heräillessään. Aina kun vastaanoton ovi oli kilahtanut, oli neiti nostanut päätään kesken unen ja ilmoittanut olemassaolostaan niin kuuluvasti kuin suinkin kykeni. "Tulkaa jo hakemaan pois!"

Loppujen lopuksi saatiin matkaan viidenpäivän kipulääkkeet sekä kymmenen päivän antibioottikuuri. Jatketaan sunnuntain treenittömän päivän linjalla, ja pidetään nyt hengähdystaukoa treenaamisesta kunnes antibioottikuuri on saatu alta pois. Meidän treenaaminen on nyt tämän kevään ollut pelkkää taukoilua, mutta eihän meillä kiire ole. Kaikista tärkeintä on nyt, että Muru tervehtyy, sillä onhan se kipeä ollut. Nyt vasta ymmärtää miten suu on oikeasti vaivannut sitä.
Oma pieni, harvahampainen, Muru. Maailman paras toipilas.

Hampaat ennen - Hampaat nyt