Ajantasalla

Alkuvuosi on mennyt niin vauhdikkaasti ja ohjelmantäyteisesti, että olen auttamatta jäänyt vähän jälkeen yrittäessäni saada kaikkea blogiin asti. Summataan siis muutama seikka, jotta oltaisiin taas ajantasalla!

Fyssarilla

Toteutettiin jälleen yksi tälle vuodelle asettamistani tavoitteista ja käytiin Murun kanssa vihdoin fyssarilla. Muruhan hidasteli aivan hirvittävästi koko marras-joulukuun ja vielä tammikuustakin agilityradoilla niin kisoissa kuin treeneissäkin, mutta on sittemmin saanut joko fyssarillakäynnin tai juoksujen loppumisen tai niiden yhteisvaikutuksen seurauksena ihan hirveästi vauhtia ja motivaatiota taas lisää radalle. Koska mitään jumeja ei löytynyt ja fyssari totesi koiran olevan hyvässä (mitä nyt vähän tuhdissa) kunnossa, epäilisin jälkimmäisen seikan olleen painavampi syy vauhdin löytymiseen. Kirjoitin pitkän ja yksityiskohtaisen sepustuksen fyssarikäynnistä jo tammikuussa, mutta eipä se koskaan julkaistavaksi asti päätynyt. Ehkäpä siksi, että nytkin onnistuin pyöräyttämään koko pienoisromaanin muutamaan lauseeseen. Summa summarum - ei jumeja, eikä tarvetta uudelle fyssarikäynnille.

Kirkkonummella kisaamassa


Murusta löytyi komea kuva koirakuvat.fi-galleriasta. Kuva Vuokkoset-areenalta 9/2012. © Jukka Pätynen

Käytiin kuun puolessavälin ottamassa kaksi agilitystarttia Murun kanssa Kirkkonummella Masalan kuplahallissa. Tästäkin aiheesta minulla riitti sanottavaa mutta jutun pituus sai postauksen jäämään luonnosvaiheeseen senkin. Kisapaikka oli aivan kammottava näin hermoheikon koiran omistajan näkökantista, sillä se sisälsi kaikki mahdolliset seikat joita uskaltaisinkaan luetella kuvaillakseni huonointa mahdollista kisapaikkaa juuri Murua ja Murun pelkoja ajatellen. Valahdin varmasti kalpeammaksi kuin lumipenkereet astuessani autosta ulos ja kuullessani kuplahallista kantautuvan metelin. Olin aivan kauhusta kankeana viimeistään kulkiessani haparin askelin hallin pyöröovesta sisään korvien lukittuessa kuplahallia koossa pitävän paineen vuoksi ja kuullessani kaikki ne äänet, jotka kantautuivat hallin päästä ja voimistuivat matkallaan kymmenenä kaikuna korviini. Niille, joille kisapaikka on tuttu, ei varmaankaan tarvitse selittää enempää. Jo pelkkä keinun paukahdus kuului aseen paukahdukselta ja pillin terävä vihellys sai varmaankin kaikkien kisapaikalla olleiden korvavaikut varisemaan aika tehokkaasti huumaavan korkeita desibelejä tuottaneen kisajuonnon lisäksi. Puristin kisakirjaa käsissäni ja mietin tiukkaan, veisinkö sitä ollenkaan ilmoittautumispisteelle. Oltiin ajettu kuitenkin sinne asti, joten otettiin ne meidän startit - koira vain suoraan lämpältä autoon, autosta radalle, radalta jäähkälle ja takaisin autoon. Yllätyksekseni Muru juoksi - häntä koipien välissä ja suupielet vaahdossa - molemmat radat loppuun saakka sen sijaan, että olisi pinkaissut jo lähdöstä pakoon. Niin, Murullahan on tästäkin historiansa.
Ensimmäiseltä radalta vitonen kepeiltä ja seuraavalta nolla piirun verran alle kahdeksan sekunnin aliajalla (!!!), mikä ei kuitenkaan riittänyt sijoille tai näin ollen sertiinkään. Mutta menipä taas ja yllätti, pikkupiski.

Treeneissä aamuin illoin...

Jäitä hattuun, vai mitä? En taida tuntea käsitettä. Ollaan terästäydytty aikamoisesti treenaamaan ja saatu uutta potkua niin Murun kuin Penninkin kanssa! Muru on kuin pikkuinen raketti saatuaan kiljua muutaman minuutin häkissä Pennin treenivuorolla. Se kerää nimittäin aikamoiset kierrokset jo pelkästä ajatuksesta, että siellä radalla on minun kanssani joku muu, kuin hän itse. Tästähän olen ottanut kaiken hyödyn irti ja vallan sytyttänyt Murun treenivireeseen tyystin Pennin avustuksella. Enpä olisi kuuna päivänä uskonut, että Murunkin kohdalla radalla maistuisi lelun riepottaminen paremmin kuin lihapulla. Meillä on nyt aika hyvä flow treenaamisen suhteen, joten yritetään pitää sitä yllä säännöllisillä hallivierailuilla - oli se sitten kahdesti päivässä tai viidesti viikossa..
Myös treenipäivyrin koitan saada ajantasalle - treeneistä lisää siellä.



Paimenet rivissä tokotreenin jälkeen: aussie-Susu, bc-Hoina ja Penni.

Pennun sosiaalistamista

On meidän pentuarki ollut muutakin kuin treenaamista. Ollaan käyty bussi- ratikka- ja metrokierroksilla pitkin Helsinkiä ja onpa Penni kulkenut kisoissakin mukana kuin vanhakin tekijä. Ei paljon kisametelit tai rautatientorin ruuhkat pikkuaussieta hetkauta. Sen mielestä kaikki on kivaa.



Riitta linkitti niin liikuttavat kuvat viimesyksyltä, että pakko jakaa ne tähän loppuun!
Allaolevat kuvat © Riitta Kekkonen.

Penni 7kk

Pikkuinen Penni täyttää tänään seitsemän kuukautta. Seitsemän. Tuntuu, että viimekeväästä olisi kulunut ikuisuus. Ja että vasta vaahtosin pentukuumeestani tauotta säästämättä blogiakaan aiheelta. Jos joku olisi näyttänyt minulle ylläolevan kuvan ja kertonut, että tulisin omistamaan suoraan silmiin kuvasta tuijottavan olennon, en olisi nauranut. Olisin varmaankin parkaissut moisesta julmasta loan heitosta. Sillä vitsihän sen olisi täytynyt olla.
Tuijotan kuvaa ja mietin, kuinka uskomattoman onnekas olen.

Penni on toteutunut unelma. Se on viimeisintä piirrettään myöten kaikkea, mitä olen uskaltanut pennulta toivoa. Täydellinen pari Murulle. Koirat ovat kuin paita ja peppu - tai oikeastaan kuin napapaita ja lökähousut. Tai minishortsit ja jättihuppari. Penni ei ota itseensä, kun Muru on kiukkuinen ja antaa olla, kun se haastaa riitaa. Se on niin fiksu ja samalla käsittämättömän hölmö. Siitä on tullut niin kauhean rakaskin! Kaikki ne vuodet, kun odotin omaa pentuani olivat juuri sen arvoiset.

Oodi koirilleni. Sillä mitä olisinkaan ilman niitä.

Hiljainen helmikuu

Vartokaahan. Vielä me lokikirjaan raportoidaan kisat, treenit, kuulumiset ja kuvat. Mutta ensin me huilitaan. Sillä blogista huolimatta meidän helmikuu on ollut kaikkea muuta kuin hiljainen.

Viittä vaille kolmosissa!

Mikä päivä! Me korkattiin vuoden kisarupeama eilen HSKH:n kisoissa Ojangossa ja katkaistiin yliaikanollien kierre. Tuloksina Henri Luomalan radoilta tuplanolla ihanneaikojen puitteissa, joista toiselta irtosi vieläpä neljäs sija ja toinen LUVA meidän kakkosluokan ainokaisen seuraksi. Ollaan siis sertiä vaille kolmosissa!

Otettiin kaksi starttia, toinen agiradalta ja toinen hyppyradalta. Molemmat reippailla aliajoilla ja ilman ratavirheitä. Kiersin pikatiet ja köröttelin ihan rauhassa kisapaikalle ilman kiirettä, sillä oltiin sen verran ajoissa liikkeellä. Tuntia ennen aikataulujen mukaista rataantutustumista oltiin paikalla ja jäin papereitteni kanssa suustani kiinni tuttuja onnitellessa hienoista radoista. Varttia yli jätin kisakirjat ilmoittautumispisteelle ja sain kuulla, että kisat olivat aikataulua edellä ja rataantutustuminen aloitettaisiin vartin päästä. Hieman oli siinä hätä housussa, kun koira oli autossa lämppäämättä ja olin ottanut vielä Penninkin mukaan siinä ajatuksessa, että aikaa lenkittämiseen olisi ihan riittämiin. Ei muuta kuin koira äkkiä kymmenen minuutin kierrokselle ja oma kenkien vaihto ja suoraan rataantutustumiseen. Ratahan me startattiin heti tokana, joten eipä siinä aikaa jännittämiselle juuri jäänyt. Murulle kyllä sopi aika hienosti, että otin sen suoraan sitten autosta omalle vuorolle. Se ei ehtinyt turhaan jännitellä ja virekin oli aikalailla kohdillaan istuttaessani sen lähtöön. Innostin pikkukoiraa lähdössä ja se murahti tietäen, mistä nyt oli kyse. Kerkesin irroittaa hihnan ja nousta ylös, kun tyyppi ampaisi jo ensimmäiselle esteelle ihan sata lasissa. Moni varmaan suuttuisi koirallensa varastamisesta, mutta minä olin onneni kukkuloilla!

Hyppyradalta sain videon. Harmittaa, ettei agirataa tullut videolle - puhelimesta oli loppunut tila kesken kuvaamisen. Tämäkin rata oli aika helppo ja meni aika vauhdikkaasti sekin! Putket vähän hidastaa Murua, mutta muuten ei ollut mitään moittimista pikkupiskin menossa.


Penni oli tosiaan mukana turistina. Käytiin sovittamassa hienoja pantoja ja mukaan tarttuikin pennulle ikioma puolikurkkari. Se on aivan hirvittävän kova vetämään hihnassa, joten toivon uudesta pannasta olevan edes jonkinlaista apua.. Muuten Penni käyttäytyi ihan superhienosti. Oli ihan intona, kuin oltaisiin omalle treenihallille oltu menossa! Otettiin sivummalla vähän pienen pientä tokoa ja olin ihan äimänä kuinka hienosti koira jaksoi keskittyä. Se oli ihan äärettömän hieno! Uskalsin päästää hihnankin valahtamaan maahan treenin ajaksi. Mukavaa nähdä, että treenaaminen ihan pienestä pitäen muiden pentujen luomassa häiriössä on tuottanut tulosta.

Molempien koirien osalta ihan huippuhieno päivä. Ensi viikonloppuna Murun kanssa metsästämään sitä viimeistä nollaa ja menolippua kolmosiin..

Eräkävijän A ja O

Välillä sitä tulee pohtineeksi, kuinka ihminen tieten tahtoen menee ja hankkii koiran. Puhumattakaan siitä, että hankkisi kaksi. Kolmen, neljän tai viiden koiran omistajien kohdalla on toivo jo menetetty. Hulluutta, sitä se kai on. Koiraihmiset. Takana yksi viikonloppu ja 18 kilometria lumihangessa talsimista. Siihen ei kai kukaan selväjärkinen ryhtyisi etenkään lähes kuusipäiväisen työviikon päätteeksi. Paitsi jos hihnan päässä on koira - tai kaksi.

Maanantaiaamuna töihin meneminen tuntunee huilaamiselta tämän viikonlopun jälkeen. Lauantaina ryvettiin koirien kanssa keskenämme pitkin eräpolkuja ja sunnuntaina otettiin haasteeksi kympin ulkoilupolku. Tai polku ja polku. Ennemminkin kaksi viikkoa vanhat moottorikelkan jäljet ja juuri koirien painoa kannatteleva jäinen hanki. Eväitä ei tietenkään ollut, puhumattakaan vesipullosta. Sorkanjäljet hangessa pelästytti. Pikainen googlehaku keskellä metsää osoitti, että vihaisen hirven tullessa vastaan, tulisi juosta puun tai ison kiven ympäri, motata eläintä kuonoon, rukoilla ja pistää jalkaa vikkelästi toisensa eteen. Samalla Penni keräsi kulinaarisia kokemuksia ja mauskutti hirven- ja jäniksen papanoita suuhunsa minkä ikinä kerkesi.


Tässä videossa ei ole päätä eikä häntää, mutta näettepähän, miltä Penni näyttää kaivaessaan kuoppaa lumihankeen. Ja kuinka sievänä Muru katselee vierestä.
Ihan hyvä viikonloppu, vaikka taidetaan me ensiviikonloppuna ottaa vähän rennommin. Jos nyt kisajännitys jätetään pois laskuista.