Auringonpaistetta sateen lomassa

Tytöt tulevat niin hyvin juttuun keskenään. Ne telmivät hihnoista päästyään ja juoksevat kilpaa pitkin peltoja. Penni pitää Murua tarkkaan silmällä ja ottaa vielä toistaiseksi isommastaan mallia. Hauskaa huomata, miten Penni yrittää matkia Murun hölmöjä tapoja: molemmat haukkaavat suuntäydeltä ruohoa suuhunsa pinkoessaan toistensa perässä tuhatta ja sataa. Muru kulkee iltalenkillä rinta rottingilla Penni perässään ja esittelee oman valtakuntansa ylpeästi pennulle aina uudella tienoolla kävellessämme.
Penni kasvaa silmissä, se on nyt jo ihan eri koira kuin saapuessaan ja alkaa korkeudeltaan jo lähennellä Murun mittoja. Saa nähdä kuinka käy, kun Muru hoksaa silmäteränsä kasvavan ohi.

Tänään heräsin päiväunilta ikkunasta silmiin osuvaan auringonpaisteeseen. Ryntäsin silmiä raotettuani samantien eteiseen ja nakkasin kumisaappaat jalkaan ja koirat hihnaan. Sadesäällä on turha yrittää ottaa kuvia ja harvinaiseksi käynyt pilvetön taivas oli hyödynnettävä! Nakkasin kameran olalle ja lähdettiin tyttöjen kanssa kartanolle.










On upeaa huomata, miten Murukin on tyytyväinen saatuaan itselleen kaverin. Se on yhtä hymyä koko pieni koira. Pikkuhiljaa antaa Pennin lainata rakkaita pehmolelujaan ja kärsivällisesti antaa pennun roikkua korvissa, mutta samalla ojentaa, kun vekara käy vallattomaksi. Muru on niin hieno. En muista koska se olisi viimeksi ollut näin kertakaikkisen tyytyväinen. Tai edes itsekään! Tänään tajusin, kuinka uskomattoman onnekas olenkaan, että minulla on kaksi näin upeaa koiraa.

Kuratassutermiitti

Viikko yhteiselämää jo takana! Ollaan tutustutettu pentua lähiympäristöön tehden lenkkejä pelloilla ja metsissä, harjoiteltu yksinoloa ja sisäsiisteyttä sekä tehty tuttavuutta naapuruston koirien kanssa. Eilen kulutettiin muutama sateinen tunti koirien kanssa pennun sosiaalistamismielessä. Kokosin kevythäkin auton takatilaan, johon se istuu topakasti turvavöin kiinnitettynä. Penni viihtyy omassa tilassaan autoillessa, ja saa unensa ohella treeniä sekä automatkustamisesta, että kevythäkissä olemisessa: hyvin sujuu! Pentu nukkuu vällyjen välissä tyytyväisenä. Menomatkalla jouduin jopa pysäyttämään auton tarkistaakseni oliko hiljaisella pikkupiskillä kaikki hyvin.

Käväistiin äidin työpaikalla, jossa pikkuinen Penni oli todellinen hitti. Se kiersi kohteliaasti häntä viuhuen rapsuttelijalta toiselle ja pääsi moneen syliin maistelemaan hyväuskoisten nenänpäitä. Suhteettoman pitkää häntäänsä heilutteleva täystuho. Muiden mielestä vain niin söpö ja ihana ja kiltti HAH! Penni osoittaa todellisen luontonsa päästessään käsiksi uusiin tennareihin tai lattialistoihin. Aika on todella joko kullannut muistot Murun naskalihampaista, tai sitten Muru on oikeasti ollut ihan älyttömän helppo pentu. En muista sen ikinä tuhonneen mitään, vaikka kuinka miettisin. Vasta aikuisiällä uuteen asuntoon muuttaessamme se oppi jäystämään yksin jäädessään vinot viilot naulakossa roikkuvien takkien helmoihin ja harjoittaa tätä aika ajoin edelleen. Ja nyt meillä on ollut viikon uusi pentu talossa ja seinässä reikä. Toisaalta, tiesin mihin olin ryhtymässä, kun australianpaimenkoiran hankin..

Jatkettiin matkaa Haltialaan, jossa treffattiin Riitta koirineen. Nanni ja Fiilis otti rennosti Pennin vastaan, vaikka pentua jännitti. Tehtiin lenkki mutaisissa peltomaisemissa ja koirat tulivat hienosti keskenään toimeen. Penni on nyt hassun lauman uusin jäsen. Muut näyttivät sille hienosti mallia, ja voi miten paljon uusia kokemuksia pikkupaimen saikaan yhden päivän aikana.


Takastulomatkalla moikattiin maatilan eläimiä.

Nyt te varmaan ajattelette, että olen hylännyt Murun ja jättänyt täysin turrikan valokuvaamatta tällä reissulla. Arvatkaa mitä - olette oikeassa. Alla syy..



Tarvitseeko edes selitellä! Muru näyttää aivan kamalalta kastuessaan. En halua järkyttää teitä enempää!



Ryhmäkuvaan Muru puolestaan kaikessa ystävällisyydessään päätti jättää kohteliaasti osallistumatta. Asteli tiehensä saadessamme pisketit somaan riviin, kuten hänen tapoihinsa kuuluu. Muru on aina ensimmäinen, joka päättää kuvan olleen onnistunut ja ottaa vapauden juosta kohti linssiä namin toivossa. Jopa Penni jäi kakkoseksi. Olen antanut sille kesän aikana aika paljon vapauksia mitä luoksetulemiseen tai paikallaoloon tulee. Ja sen huomaa.



Pönötyskuviin verrattuna ylläolevassa kuvassa Penni näyttää eniten itseltään. Toisaalta, voisin luvata yrittää ikuistaa sen opossumivirneen vielä jonain päivänä. Jo kasvattajan luona isäni tokaisi pennun näyttävän ilmiselvästi opossumilta punaisine nenineen, huulineen ja silmänympäryksineen sen rotkottaessa selällään maassa rapsuteltavana. Soma rivistö naskalihampaita ja sisäänpäin rullautuneet suupielet luovat loppusilauksen. Uskokaa pois.

Jatkellaan yhteiselon alkutaipaleita jännittävissä merkeissä taas, kun hypätään ensimmäisen kerran julkisiin liikennevälineisiin ja treffataan uusia koirakavereita! Murun kanssa puolestaan eletään jännittäviä hetkiä lokakuun puolella, sillä menin ilmoittamaan sen virallisiin kisoihin (!!!!) Purinalle ensiviikon sunnuntaiksi. Apua.

Penni ajatuksistasi

Pentu on nyt toista päivää kotona ja takana on vihdoinkin pennunhakureissu ruotsiin ja takaisin. Kaikki on tähän asti mennyt hyvin ja jotkin asiat paremmin, kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Muru on ottanut pennun vastaan aivan eri tavalla, kuin olin ennustanut ja pentu sopeutui jo ensimmäisenä yönään uuteen kotiinsa ilman sen suurempaa koti-ikävää. Ainiin, sen pennun nimi on Penni!




Taitettiin kotiintulomatka pennun kanssa lentokoneella, jossa pieneen kuljetuslaukkuun viltin väliin kääriytynyt Penni kuorsasi koko matkan. Rentoreiska. Kotona oli matkan jäljiltä niin väsynyttä pentua, kuin uutta omistajaakin, mutta vaikka herätyskello soisi aamulla laittoman aikaisin herättämään töihin, en malttanut mennä nukkumaan kuin vasta puoli kahden maissa yöllä. Pentu tuhisi tiukasti kyljessä kiinni, enkä saanut unta. Seuraava päivä töissä kului tiukasti kelloa tarkkaillen. Onneksi nyt on viikonloppu, ja ehtii koirien kanssa puuhailla koko päivän.



Niin ja siitä Murun tavasta vastaanottaa Penni kotiintuloiltana! Meitä matkaajiahan oli lentokentällä vastassa koko perhe, Muru mukaanlukien. Autossa Muru haisteli ihmeissään kopassaan nukkuvaa pentua. Kotiintultuamme ajattelin, että Murulle olisi vaikeaa ymmärtää pennun tulleen jäädäkseen, mutta auta armias kuinka väärässä sitä saatoinkaan olla. Ja kun luulin omani niin tuntevani. Käytiin iltapissalla molempien kanssa ja kotiin taas palattuamme Muru alkoi jo eteisessä haastaa pentua telmimään. Juoksi ympäri olohuonetta ja pomppi leikkiinkutsuasentoon kerran toisensa jälkeen hölmistyneen pennun eteen. Ei sen kummemmin ole tähänkään mennessä murinoita ollut, ainoastaan Murun lelut ovat tiukka paikka, sillä Penni ei saisi niihin kajota. Mutta hienosti se ymmärtää pennun päälle. Hyvien yöunien jälkeen ne ovat jaksaneet touhuta pihalla keskenään ja ollaan pari kertaa ajeltu kartanolle leikkikentille. Ihan ei vielä Penni Murun vauhdissa pysy, mutta Murun mielestä on niin verrattoman hauskaa juosta kymmenen metrin säteellä pennusta ja kiitää ohi salamannopeasti häntä suorana ja hymy korvissa. Penni yrittää myös pysyä vauhdissa mukana, mutta kompastuu jalkoihinsa tämän tästä. Tulee tasaisen kentän pienet kumpareet kuperkeikoin alas.







Voisin vielä tässä samassa mainita meidän käyneen Murun kanssa eilen niissä Tehis cupin viimeisissä osakilpailuissa. Tällä kertaa otettiin startti kisaavissa, enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, että maltoin jättää vastakotiutuneen pennun pariksi tunniksi ja lähteä Murun kanssa treenaamaan. Muru on niin reipastunut. Meidän pillitreeni on tuottanut tulosta ja uskallan jo ajatella virallisia kisoja. Ajatteluasteelle se tosin vielä toistaiseksi jääkin, katsellaan saanko kerättyä rohkeutta ja ilmoittaa tässä vielä, kun kisatkin alkavat siirtyä halleihin syyskauden myötä. Treenataan sitä pilliä vielä omassa hallissa tovi, katsellaan sitten.

Harjoitellaan nyt elämää triona, jossa ainakin alku on sujunut hienosti. Vielähän tässä hihnoihin sotkeudutaan, mutta eiköhän tässä itsekukin vielä opita.

Pikakuulumiset ennen pennunhakua!

Murun taidonnäytteitä viimeisimmältä Talman uintireissulta viikon takaa

Kaksi päivää pennunhakureissuun. Tähän väliin teen pienen treenikuulumispostauksen, jonka täytän rästiinjääneillä kuvilla. Kamera on nimittäin tuijottanut syyllistävästi hyllyssään pölykerroksensa alta jo pitkään, sillä olen ollut niin huono siirtämään kuvia nettiin asti. Mutta vaikka blogi onkin ollut hieman off-tilassa, ei me suinkaan olla toimettomia oltu. Päinvastoin, kirjoitettavaa riittäisi niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa.. Mutta treeneistä: me ollaan nimittäin - uskokaa tai älkää - päästy Murun kanssa ottamaan kahdet epäviralliset startit!

Pillikammotusta on harjoiteltu kahta kauheammin nyt, kun ohjatuissa treeneissä tuntuu saaneen oikeasti niin paljon uutta oppia ihan omaan käytäntöön asti, ja palo kisoihin korventaa takaraivossa. Kehuskelen nyt avoimesti, kuinka isoja harppauksia tässä ollaan agilityn saralla otettu. Pillitreenit mukaanlukien! Lähdettiin seuranmestaruuskisoihin pillitreenit mielessä, mutta paikanpäällä saatiin huomata, ettei tuomarilla ollutkaan pilliä. Petyin, kunnes hoksasin meidän voivan ottaa startin ja kisanomaisen treenin häiriössä - ja sitähän nimittäin olikin, sillä paikalla oli ihan ennätysmäinen joukko väkeä koirineen. Muru oli aavistuksen epäluuloinen aluksi, mutta heitti luulot pois omalla ratavuorollaan. Pisti juoksuksi oikein urakalla. Itsehän sössin radan jo ottaessani juoksulähdön koiran kanssa jännityksissäni ja haettiin sählähylky koko radalta.. Mutta se tunne, kun näki Murussa häivähdyksen siitä mutkattomasta menijästä, jollainen se on aiemmin kisakaverina ollut oli ihan huumaava! Se mielessä me lähdettiinkin Tehis Cuppien toiseen osakilpailuun Ojankoon, vaikkakin olin varautunut siihen, ettei samanlaista menoa ja meininkiä voisi vielä odottaa kisoissa, joissa olisi pilli mukana. Nakkasin kuitenkin rokotustodistuksen lompakon väliin lähtiessäni. Ihmeitähän tapahtuu, ja harmittaisihan se jos sellaisen jättäisi hyödyntämättä.



Tehis cup- epiksissä pääsin todistamaan kyllä yhden ihmeen! Paikanpäälle saavuttuamme vilkaisin hihnan päässä kuulutusääntä säikkyvää koiraa ja tokaisin Riitalle, että heittäisin pian hanskat tiskiin koko homman kanssa. Mutta siinä kun aikamme Riitan ja Fiiliksen ratavuoroa odoteltiin, alkoi Muru rauhoittua. Vähän ajan kuluttua uskalsin jopa ottaa sen kanssa viereisellä lämppäysradalla muutaman irtoputken ja -hypyn. Ei ollut moksiskaan koko koira. Se kuunteli radan varrella tarkkaan, koska pillinvihellys kajahtaisi ja suun saisi täyteen herkkua. Pönttöpää on oppinut vaatimaan herkkua aina pillinvihellyksen kuullessaan. Oikeasti!
Lyhyestä virsi kaunis: halusin ottaa Murun mielentilasta kaiken treenin irti, ja ilmoitin Murun juuri ennen minien rataantutustumista mölleihin yhdelle startille. Juostiin nolla helpolta radalta ja Muru oli innoissaan! Saatiin me jopa rusetti kolmossijasta. Videolta näkyy, kuinka se jopa nyki perääni, että joko mennään, jättäessäni sen lähtöön istumaan.

Saavutaan pennun kanssa kotiin torstaiyönä, ja heti seuraavana aamuna on aikainen herätys töihin ja töiden jälkeen kokeillaan maltetaanko lähteä vielä ottamaan viimeinen ulkokauden kisatreeni Tehis Cuppien viimeiseen osakilpailuun Ojankoon Murun kanssa. Pentuparka, mikä vastaanotto minun osaltani. Äiti lupasi huolehtia "vauvasta" ja varmaan omii sen itselleen. Vähän jännittää, kuinka Muru suhtautuu pentuun varsinkin, kun mitään "erityistoimenpiteitä" tutustumisen suhteen ei pysty keskellä yötä järjestämään. Pentu tulee taloon ja nukun koirien kanssa varmuuden vuoksi lattialla. Jemmataan Murun lelut ja katsotaan kuinka käy.




Otin pitkästä aikaa kameran iltalenkille mukaan. Kiinnitin nokkaan Lontoon matkaa varten hankkimani 50millisen. Sekin on niin kovin vähän päässyt ulkoilemaan. Sen verran kuitenkin, että reväytin 85millisen myyntiin jokunen viikko sitten tarpeettomana. Ajattelin, että käyttäköön joku, jolla on sille tarvetta! En ole sittemmin katunut, vaikka tykkäsinkin siitä objektiivista. Ihme ja kumma, muovirämpylä-50millisestä pidän kuitenkin enemmän.

Tulipa taas paljon asiaa yhteen pieneen postaukseen. Palataan taas pentukuulumisten merkeissä! Hui!

Pennuntuoksua Ruotsista

Kuva: Sara Andersson
Kyllähän te tämän aavistitte. Syyn blogin hiljaiseloon. Olen yrittänyt pitää suuta supussa ja jalat maassa, mutta vihdoin voin kajauttaa maailmalle suuren uutisen: meille tulee pentu!

Kuvassa tönöttää "The little red one" aka Fätorpet's Rödklöver, 6-viikkoinen australianpaimenkoiranarttu Ruotsista, jonka matka Suomeen taittuu ensi viikolla. Kaivan pölyttyneet lukion ruotsinkirjat esiin ja alan taivutella joitain hyödyllisiä fraaseja matkaa varten. Saatanpa joutua pennullekin tulkkaamaan ensimmäisten viikkojen ajan.

En malta odottaa, että meidän yhteinen matka voi alkaa. Vaikkapa sitten på svenska.