chämppiönpiski

Mulla on ihan superkoira! Ensimmäiset agitreenit takana, ja oli ihan mielettömän kivaa, sekä mun, että Murun mielestä. On hyvin -erittäin- harvinaista, että Muru innostuu näin yhdessä puuhaamisesta. -Tämä on se Murun juttu!

Ryhmä oli nyt ensimmäisen tunnin ajan valtavan suuri; 17 koirakkoa omistajineen. Kenttä ei ole erityisen suuri, joten olin alussa kieltämättä hieman kauhuissani mitä Murun irtipäästämisestä seuraisi. Paikalle piti kuitenkin saapua puolituntia ennen kurssin alkamista, sillä koiria piti lämmitellä. Käytettiinkin Murun kanssa se puolituntisemme metsälenkillä laskettelurinteen ympäristössä. Halusin Murun mahdollisimman rauhalliseen mielentilaan ennen kokoontumista kentänlaidalle muiden koirien luo. -Siitä ei seuraisi mitään hyvää, jos tuo tapaus osoittaisi minkäänlaista ylivilkkautta muiden koirien läsnäollessa..

Mentiin kentälle, ja porukka jaettiin pieniin ja isoihin koiriin. Pienet saivat treenailla kentällä ensimmäisenä. Käytiin alustavasti läpi puomi, hypyt, putki ja kepit. Harjoiteltiin rauhallisesti pareittain läpi muutamat esteet, ja Muru oli niin innoissaan hommasta! Päästin sen (hieman kauhuissani) irti, mutta minkäänlaista mielenkiintoa se ei muihin koiriin osoittanut! Kaikenkaikkiaan olin todella ylpeä Murusta, ja innolla odotan seuraavaa tuntia.
Sitä odotellessa tehdään pienenpientä kotitreeniä, jotta pysyy opit muistissa seuraavaa kertaa varten.

ME PÄÄSTIIN!

Me päästiin me päästiin me päästiin sinne agin alkeisiin! Vihdoin!

Tässä kävi sen verran hassusti, että viikon odotettuani vastausta ilmoittautumisestani, laitoin viestiä jälleen takaisin ja kyselin oliko ryhmät jo muodostettu. (=oltiinko taas jääty ilman paikkaa.) Tänään vilkaisin s-postiani, ja huomasin kaksi saapunutta viestiä.

Ensimmäisessä vastauksessa sanottiin, että ilmoittautumiseni ei ollut koskaan tullut perille, eikä näin ollen meitä kurssiinkaan oltu kirjattu. Selvä, taaskaan ei päästy. Meidän agilitytaipaleen alkamisen estämiseksi oli selvästi olemassa jokin suurikin luonnonlaki..
Avasin kuitenkin seuraavankin viestin, jossa yllätyksekseni oli sama lähettäjä; ilmoittautumiseni olikin tullut perille, mutta päätynyt roskakoriin, 'jonne se jostain bittimaailman kummallisuudesta oli suoraan joutunut.' Heidän tarvitsi tietää vain puhelinnumeroni, ja meidän paikkamme kurssilla olisi taattu.
Luin viestin moneen kertaan ja tavailin sanoja päässäni. -Me päästiin! Vihdoin me päästiin!

Treenit alkavat huomenna kahdeltatoista. Apua. Ei saatu yhtään varoitusaikaa. Mitä jos Muru ei osaakkaan käyttäytyä alkuunkaan? Mitä jos sitä ei yhtään kiinnosta yhteistyö, ja meidät heitetäänkin kurssilta jo ennenaikojaan? Tai mitä jos se aloittaa juoksunsa eikä päästäkkään kuin ensimmäiselle kerralle! Okei, on oikeastaan onni, ettei saatu lisää odottamisaikaa. Näitähän kysymyksiä olisin pyöritellyt päässäni jo päivien ajan, ja agilitykentälle tallustaisi huomenna (jos mahdollista) vieläkin hermostuneempi parivaljakko kurssin ensimmäisille treeneille.

Pakkaan tavarat jo valmiiksi, ja pistän ainakin kymmenen herätyskelloa aamuksi herättämään. Vaikka itseni tuntien herään jo useamman kerran aamun aikana tarkistamaan kelloa, josko pitäisikin jo herätä. Tai sitten en hermostuksissani nuku ollenkaan.

Saa nähdä.

(Kuten huomaa, ei uusimmissa blogimerkinnöissä nyt ole ollut kuvia. Ulkoinen kovalevy on rikki, jossa siis kaikki kuvaset aina vuodelta 2006 on täysin tavoittamattomissa.
Myös kamera on menossa myyntiin, mikä tarkoittaa sitä, etten halua tuhota sitä nyt, ja vältän sen käyttämistä. Ja ainiin, tilallehan on tulossa uusi..)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Murun kanssa ei olla pitkään aikaan mitään puuhailtu, ja nyt päätin korvata ensimmäisen arkiviikon vähäiset aktiviteetit järjestämällä jotain kivaa. Neiti ei olekkaan pitkään aikaan päässyt muiden koirien kanssa riekkumaan, sillä koirakavereita täällä Sipoossa meillä on hyvin vähänlaisesti. Sovittiinkin Riitan kanssa, että lähdettäisiin kiertelemään Haltialan maisemia koirien kanssa.

Ja kyllähän siitä Murusta huomasikin, ettei se ollut koirien kanssa tekemisiin pahemmin päässyt. Se uhkui energiaa ja pisti ranttaliksi juosten Fiiliksen kanssa kilpaa pitkin peltoja. Pöllöpää meinasi jäädä jalkoihin, onhan Fiilis kasvanut jo aikapäiviä sitten Murusta ohi. Ei se silti menoa hidastanut vaikka välillä vähän kompasteltiin ja törmäiltiin puihin!

Oli kiva käydä taas pitkästä aikaa Haltialassa. (Kiitos taas Riitalle koirineen!)
-Vielä kivempaa kuitenkin on, että illalla jalkoihin käpertyy aivan väsynyt koira.

Tässä olen myös jo pitkän aikaa etsinyt sopivaa agilityn alkeiskurssia meille. Keväällä paikkaa ei irronnut HSKH:lta, mutta seurasta ilmoitettiin alkeiskurssien käynnistyvän jälleen syksyllä. Elokuu tuli, ja odotin ja odotin josko kursseista jotain alkaisi sivuille ilmestyä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. Treenit jatkoryhmillä olivat jo alkaneet, ja aloin käydä kärsimättömäksi. Kun kärsivällisyys oli loppunut, laitoin s-postia yhteyshenkilölle, mutta minkäänlaista vastausta ei takaisin tullut.
-Selvä, paikkaa tuskin olisi odotettavissa HSKH:lta. Ei vieläkään päästäisi edes aloittamaan.

Turhautuneena päätin etsiä treenipaikkaa seuran ulkopuolelta. Monessa paikassa ilmoittautumiset syksyn kursseille olivat jo loppuneet. Taasko tässä kävisi niin, ettei meille vieläkään löytyisi minkäänlaista paikkaa?
Kun mitään ei löytynyt mistään, päädyin laittamaan PORSKille (Porvoonseudun Koiraharrastajat) s-postia, josko he mahdollisesti järjestäisivät syksylle kursseja. Sain seuraavana iltana postia takaisin; ilmoittautumisia otettaisiin vastaan vielä tämä viikko.
Toivottavasti en tule kovin monia yöunia enää tässä menettämään, vaan meille jo maanantaiksi ilmotettaisiin kuinka tulee nyt koko homman kanssa käymään. Peukaloja pystyyn, että nyt vihdoin nappaisi!

Vielä on kesää jäljellä..

..vai onko sittenkään? Kauhistus iski, kun palattiin Murun kanssa reilun viikonmittaiselta mökkireissulta. Aivan kuin syksy olisi alkanut täällä jo ennen aikojaan. Tutut kesäiset metsäpolut ja niitä ympäröivät heinikot olivat muuttuneet ruskeiksi, muutama koivu siellä täällä oli jo alkanut muuttaa väriään keltaiseksi. Koivunlehtiä lenkkipolulla. Siinä se sitten iski. -Loma on lähes loppu, syksy alkaa ja sen mukana taas arki ja kiire.
Hyi.

Kesä meni niin nopeasti, eihän me ehditty tehdä mitään. Nyt kun oikein mietin, niin suunnittelemani koirakesä kaikkine ohjelmineen ei ollutkaan toteutunut ollenkaan. Eihän me ehditty tehdä mitään Murun kanssa, ei yhtäkään mätsäriä, ei koiramiittejä merellä, ei koirakavereita tai harrastuksia ollenkaan.. Mihin se kesä oikein meni!
Vannoin keväällä etten uhraisi kallisarvoista kymmenviikkoista lomaani töissä, mutta miten kävikään. Reilut viisi viikkoa hurahti töissä, ja loppuloma olikin vain kulunut salakavalasti itsekseen. Yhdeksän viikkoa.
Vaikka onhan sitä kesää vielä. Viikko.



Kesän viimeinen mökkireissu on takana. Muru viettikin koiramaista eloa, niin laiskotellen kuin hurjasti seikkaillenkin, Lulun kanssa pitkin pihaa viipottaen sillä aikaa kun itse olin töissä milloin missäkin. Lulu ja Muru on varsinainen parivaljakko, erottamaton kaksikko. Paita ja peppu. Yhtenäkin iltana ne keksivät taas ihmeellisen koiramaisen tempun; neidit pääsivät livahtamaan ovesta ulos, ja juoksivat oikopäätä pienelle purollemme. Lulu loikkasi oikotietä mutaiseen veteen sotkien valkoisen turkkinsa aivan mustaksi, samalla kun Muru onnistui jollain ihmeen ilveellä kalastamaan pienen kalan matalasta vedestä tuoden sen rantaan. Muruhan alkaa pyörimään kalan päällä, ilmeisen hyvillään sen turkilleen antamasta kalamaisesta aromista. Luluhan ryhtyy Murun seuraksi samantien. Kalan kohtalo oli hieman erikoislaatuinen.. Harva pikkukala tulee kahden pikkukoiran liiskaamaksi.
Koko juttu tuntui aivan suunnitellulta, niin tarkoin tytöt sen suorittivat.



HSKH:n tokoilmoittautumiset olivat alkaneet tänään. Aloin tutkailla asiaa, ja etsiä sopivaa ryhmää, kun epäilys iski. Ei se toko oikeastaan niin Murua tunnu kiinnostavan. (..Epätoivoiset alkeelliset kotitreenit, joista ei ole oikein minkäänlaista näyttöä olemassakaan.) Miellyttämishalu tuntuu olevan nollilla, samoin kiinnostus ja yleensäkin motivaatio koko hommaan. En tiedä kiinnostaisiko se minua itseäkään oikeastaan, jos Muru ei tunnu olevan täysin hommassa mukana. Katsoin kuitenkin ryhmät läpi todetakseni, ettei sopivalta tuntuneet ryhmät tulisi mitenkään onnistumaan syksyn lukujärjestykseni kanssa.
Ehkä kadun vielä (ei, kadun vielä melko Varmasti), etten nyt laittanut ajoissa ilmoittautumisia menemään, ja tapellut kurssieni kanssa sovittaakseni mahdolliset treenit syksyn aikatauluihin. Keväällä agilityryhmät olivat täyttyneet alle tunti ilmoittautumisajan alkamisen jälkeen, eli olisi ehkä myöhäistäkin nyt jo.
Paikka agin alkeissa tuntuu siis vielä pakollisemmalta nyt, kun toko on poissuljettuna.

Pitkistä metsälenkeistä, punkkipannattomuudesta ja ei-niin-vähäisistä heinikoiden välttelyistä huolimatta, kesän punkkisaldo jäi Murun osalta kahteen.
Suklaavarasteluidenkin saldo jäi puolikkaaseen suklaalevyyn. (Muru tuntee selvästi terveellisen ruokavalion merkityksen..)



Ja näitä ennätyshelteitä ajatellen, syksy on oikeastaan vuodenajoista kivoin. Ei liian kuuma, muttei liian kylmäkään. Koiraharrastuskausi alkaa jälleen, ja ehkä meitäkin (vihdoin?) onnistaa syksyn agilityn saralla. Silti odottelen sitä kauhulla, kesän loppumista ja syksyn alkamista.

Toteemieläinsankari

Muru 4-vuotta! Ei voi olla totta. Vastahan se oli kaksi. Vastahan se tuli meille, paksu, hurja pikkupentu, jonka naskalihampaita sai olla jatkuvasti varomassa. Pesukarhun näköinen pikkupiski, josta kasvoi suuren egon omaava pikkuneiti, joka ilahduttaa jo pelkällä persoonallisella olemuksellaan.
4-vuotta!