sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Hallitreenit

|
Huh. Onpas pitkä aika edellisestä merkinnästä. Mutta eipä täällä meillä ole mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, Murun juoksut ja omistajan koeviikko puraisi jo itsessään ison lohkon kaikista koiramaisista ohjelmista. Näin neljä viikkoa juoksujen alkamisesta oltiin jo viimeviikolla sen verran voitonpuolella noista juoksuista, että saatettiin treffata pari vanhaa koirakaveria Rajasaaressa. Muuten ollaan sitten pääasiassa pidetty ne pidemmät lenkit täällä Sipoon puolella, mikä itseasiassa onkin osoittautunut ihan kivaksi jutuksi. -Muutama uusi lenkkipolku ollaan nyt löydetty parin viimeviikon aikana. (Tottahan tämä vaati muutaman eksymisen keskelle korpia.. Voi olla että tuolla pöllöpäälläkin se suuntavaisto on vahvempi kuin minulla.)

Mutta tähän päivään! Juoksujen loppuminen tarkoitti myös treeneissäkäymisen jatkumista. Alkeiden estekurssi jäi meiltä puolesta välin kesken, mutta jatkoon päästiin mukavantuntuiseen ryhmään hallitreeneihin nyt talvikaudelle. Oli ihan huippukivaa päästä takaisin treenaamaan! Murulta nyt oli osa opeista unohtunut, mutta aika hyvin saatiin heräteltyä niitä käskyjä taas esiin. Jotain uuttakin otettiin. Tehtiin pientä radanpätkää, joka koostui muutamasta hypystä ja putkesta. Ihan hyvinhän tuo suorittaa, ja into on kova. Ongelmat tuntuvat vain löytyvän täältä hihnan päästä.. En ole tainnut ihan sisäistää noita ohjaamisen saloja. Se ei paljoa vaadi, että tuo neitonen kimpaisee täysillä esteen ohi suorittaen sen aina jollain tavalla väärin vain koska itse en pysy perässä tai täysin hokaise kuinka homma sujuu. Mutta kyllä tämä tästä! Pääasia, että meillä on kivaa.
Otettiin jos jonkinlaista vauhdikasta yhdistelmää, joskin koostuen pääasiassa hypyistä ja putkesta. Murukin on hienosti oivaltanut, että putkessahan voi kääntyä ympäri.. Tämä tuotti päänvaivaa, mutta katsotaan josko omalla ajalla käytäisiin tuotakin ojangossa treenaamassa.

Ensiviikolla ei sitten treenejä olekkaan, sillä areenalla lienee jokin tapahtuma juuri silloin. Katsotaan josko me keksittäisiin jostain treeniseuraa ja suunnattaisiin kohti Ojankoa korvaamaan tuo hävitty treenikerta.

Nämä merkinnät näyttää niin kamalan tyhjiltä ilman kuvia. En ollut edes tajunnut kuinka kamalaa on olla ilman kameraa! Nyt muutaman viikon aikana tuo ruskakin on ollut ihan mielettömän hienon näköistä, ja kameratta ulos lähteminen tuntuukin aivan vastenmieliseltä. Helpotusta tähän tuo tieto uudesta kamerasta, johon joskin pääsen käsiksi vasta parin viikon sisällä. Odottavan aika on pitkä..

4 kommenttia:

minka kirjoitti...

Moikka!
Muistatteko meitä? Nyt ehkä joku vuoden hiljaisuuden jälkeen jostain keräsin motivaatioita tännekin. Joten hitaasti mutta varmasti yritetään tulla takaisin, jokseenkin ehkä enemmän blogin puolell =)
Tekin olette aloittaneet agilityn. Varmasti kivaa! Meiän kummatkin koirat tykkää siitä ihan mielettömästi. Toisen kanssa ensvuoden alussa virallisiin, toisen kanssa ei vielä aikoihin, kenttäkauden päätös kisoissa kieltoja, hyllyjä ja virheitä tuli niin paljon että paperi ei riittänyt....=D
Tykkään tästä blogin ulkasta tosi paljon ! Voi kun itsekin olisin yhtä taitava.. Käyn joku päivä kurkkaamassa sivujannekin.

Hyvää syksyn jatkoa !
T: Minka, Ilona ja Elli

Riitta + lassiet kirjoitti...

Höh eikö sulla ole kameraa nyt? Voi harmi, ei saada kunnon kuvia sieltä Aptuksesta ilman Roosan kuvauspalvelua :''D Mut hienoa, että teillä sujuu treenit hyvin! Murusta tulee oikea agiliitäjä. Pitäs kyl jokupvä päästä treenaamaan sinne Ojankoon, Fiiliskään ei ole vähään aikaan ollut kosketuksissa esteisiin.

Roosa kirjoitti...

Minka, tokihan teidät muistetaan! Kiva että olette palailleet tauolta, voisin teidän blogin napata tuonne listalle niin pääsee seurailemaan sitä itsekin. :)
Joo, me aloitettiin nyt syksyn aikana ja ihan huippukivaa on ollut! Kai se on vähän niin, että koirasta kuin koirasta tulee kyllä varsinainen vauhtihirmu kun agilityn makuun pääsee. :D Noo, sitä sattuu, mutta eipähän lannistuta, vai mitä! Mä vielä itse varsin skeptisesti suhtaudun ajatukseen tuon kanssa minkäänlaisesta kisaamisesta. Mutta ken tietää..
Ja kiitos paljon, kiva kun tykkäilet!

Riitta, eheei mulla ole kameraa ollut enää muutamaan viikkoon. Mä turvaudun täysin nyt siihen että Riitan kuvauspalvelu huolehtii meidänkin blogiin parit koiranuinti(rääkkäys)kuvat. ;) Mehän voitais joku päivä yhessä suunnata kohti Ojankoa, pääsis koiruudet siinä sivussa sitten vaik treenien jälkeen kirmaamaan niille kivoille pelloille. Mitäs mieltä, otettaisko tällänen täs joku päivä?

Riitta + lassiet kirjoitti...

Höh Riitan kuvauspalvelu joutui tuottamaan pettymyksen, sillä kämäsen obiskan takia ei mikään Murmelin uintikuva onnistunut :(

Ja joo pitää kyllä tässä jokukerta käydä siellä Ojangossa (sittenku mä saan rahaa matkustamiseen :D). Saan mun kuukausirahan 26.pvä, mut se on keskellä viikkoa ja sitten perjantaina ollaan jo siellä Latvian reissussa. Mutta 7. marraskuuta (sunnuntai) olis meillä sit seuraava vapaa viikonloppupäivä. Edellisenä päivänä ollaan koiranhierontakurssilla niin sillon ei käy ja seuraavana viikonloppuna startataan ekoissa möllitokoissa F:n kanssa. :)

Lähetä kommentti

Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)