maanantai 14. maaliskuuta 2011

Takaisin treenikentälle

|
Kuinka voikaan kuukauden treenitauko tuntua näin pitkältä! Vaikka onhan tähän taukoon kaikenlaista mahtunutkin, ollaan löydetty iso lenkkeilypelto (kuulostaa hienolta, löydettiin pelto Sipoosta! Mehän ollaan toki aina lenkkeilty laput silmillä..) ja hihnanpää täytti 18-vuotta. Autokoulu on aloitettu ja kesällä meidänkin kulkeminen on taas asteen helpompaa eikä joka paikkaan kulkemiseen tarvitse aina kuluttaa sitä kahta tuntia. Jokatapauksessa, karanteenielämä on onneksi nyt päättynyt, sillä Murun juoksut loppuivat jo hyvän aikaa sitten. Korkattiin eilen tehotreenikausi käyntiin ja voin oikeastaan todeta, kuinka pieni (ikuisuudelta tosin tuntunut) tauko olikin paikallaan.


Rata kutakuinkin oli tuollainen. Niin ja molemmat kuvat suuremmaksi klikkaamalla, eikös!

Muut ryhmässä olivat ehtineet edetä aika paljon monessakin jutussa meidän tauon aikana. Eilen keskityttiin pienempien pätkien, viilaamisen ja tekniikoiden sijaan pidempään rataan (ylhäällä) kokonaisuudessaan. Muru oli hieno. Se oli selvästi taukonsa aikana strategioinut omassa pienessä päässään comebackinsä. Ainoa vika on (taas!) minussa. Ohjaamiseni on kyllä kehittynyt -huomaan itsekin pikkuhiljaa pääseväni hommasta jyvälle- mutta kehitän jatkuvasti ihmeellisiä maneereja, joista uusimpana älytön tömistely hidastettaessa vauhtia. :D Ihan uskomatonta. Kun ohjaan Murua putkeen, pysähdyn kuin seinään tömistäen ja ihmettelen miksi Murukaan ei tee mitään. Se raukkahan luulee tekevänsä jotain väärin ja jää ihmettelemään putken suulle kasvoillaan kutakunkin "chillaa, kaveri"- ilme.
Tässä kevään aikana pitäisi ensimmäisissä mölleissä käydä pyörähtämässä katsomassa vähän millaista se meno on ja kokeilemassa kuinka suurta häiriötä Muru kestää. Mielenkiinnolla sitä siis odotellessa.

Murulle on myös tiedossa matka hammashoitoon, sillä ikenet ovat alkaneet punoittaa ja hammaskivi kertyä kulma- ja poskihampaisiin. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta näppäränä neitinä onnistuin poistamaan koko tekstin. Palaillaan siihen kuitenkin taas jahka saadaan hampaat hoidettua.

Ja on muuten ihan huippukivaa huomata, että teitä lukijoita on tullut lisää. Kiitosta vaan ihan jokaiselle!

2 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Tsemppiä ohjaamisen harjoitteluun! :D Mullekin tosiaan on tuottanut hankaluuksia hallita kaikki omat raajat ja sen lisäksi vielä kulkusuunta, koira ja muistaa esteet ja vielä kaikenmaailman kuviot mitä pitäisi tehdä...!
Olis kiva muuten nähdä videollakin Murun aksaa! :)

Roosa kirjoitti...

Kiitos! Hahah joo itsekin olen yllätyksekseni huomannut nämä raajojeni hallitsemiset huitoilemisineen ja kompastumisineen mahdottoman paljon hankalammiksi kuin itse muun treenauksen. Vaan kaipa se on vähän jokaisen kohdalla näin alussa ainakin tuttua. :D
En ole saanut ketään videoimaan meidän treeneihin, vaikka videomatskua itsekin kaipaisin näiden tekstien tueksi. Katsotaan josko saisin jollekkin kameran tyrkättyä!

Lähetä kommentti

Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)