Σ

Avataan vähän otsikkoa: tiistai tuli, ja Sigma saapui iloisesti Hollannin, Saksan ja Tanskan kautta kurvaillen kotiovelle asti toimitettuna! Ensituntumat ryökäleestä lähdin selvittämään heti ulkosalle Murun kanssa, mutta ehdin vain muutaman testiotoksen sillä ottamaan, ennen kuin alkoi sataa kaatamalla.
Mutta havaintoja! Se on painava. Huh, tuota raakinetta tarpeeksi kauan raahustamalla olallaan ei pian välttämättä enää ihan riitä haban halkaisijaksi Hulk Hoganin veroiset muskelit. Tarkennus tuntuu aika nopsakkaalta, vaikkei sekään nyt ihan täysin äksönkuvaustuntumaan päässyt. Muru oli vähän lahna lenkillä, enkä maanitteluista huolimatta saanut juuri ainuttakaan iloista laukka-askelta kaverista irti. Viileä tsippailu oli päivän sana.
"Makroakin" kokeilin, ja totesin turhakkeen ihan riittäväksi minun harvoihin mukataiteellisiin ötökkäotoksiin. Harmi, ettei seuraavat räpsyt nyt ihan osoita koko pötkylän potentiaalia, täytyy käydä ulkoiluttamassa sitä paremmalla ajalla ja säällä!





Ja jotten tätäkin postausta omisi täysin omiin lörpötyksiini, -niin, tämähän on olevinaan koiran treeniblogi, tai jotain sinne päin- mainittakoon, että käväistiin maanantaina Nean ja Dustyn sekä Riitan ja Fiiliksen anssa Ojangossa ottamassa pienet juoksupöksyt-päällä-treenit, jonka jälkeen jatkettiin vielä Riitan kanssa Jakomäen hiekkakuopille koiria uittamaan. Treenauskokeilun lopputuloksena kolmesti housuihinsa pissinyt Muru ja pieni omatunnonkolke takaraivossa juoksukoiran viemisestä koko kentälle -edes pöksyt visusti jalassa, vaikka voitonpuolella juoksujen suhteen jo ollaankin. Treenit meni yllättävän hyvin, mutta taidetaan suosiolla odottaa viimeisetkin juoksupäivät ennen seuraavia treenejä, ihan jo senkin takia, ettei kukaan anna minun kuulla kunniaani ja ota oikeutta omiin käsiinsä lahtaamalla minut.
(Tässä voisin vielä epätoivoisesti muistuttaa niistä Hulk Hogan-muskeleista.)

Tule jo, tiistai

Objektiivi kolahtaa paikalliseen postiin kuljetusyrityksen mukaan tiistaina, pöytäkone on herännyt eloon kaikkine tiedostoineen. Aurinkokin paistaa!

Anna loman jatkua lokakuuhun

Minun heinäkuun lomasuunnitelmat: viidet ohjatut treenit -juuri heinäkuussa viisi sunnuntaita! Mikä todennäköisyys?-, Ojankoa, koirakavereita, epiksetkin!

Vain yksi asia ei kuulunut suunnitelmiini: juoksut.

Muutama kirosana.

Niin se vain menee, ei parane tehdä turhan suuria suunnitelmia. Sanotaanko näin, ettei Murun hormonihyrräajoitus olisi voinut olla huonompi. (Tai epätäsmällisempi! Eihän niiden vielä pitänyt edes olla..) Eihän niitä juoksuja koskaan kovin innolla odoteta, mutta miksi juuri nyt, kun minulla loppui vihdoin työt, ajokorttikin toivon mukaan viikon päästä taskussa ja aikaa treenaamiseen ja muuhun nyt vihdoin olisi. Palkka polttelee taskussa ja vielä kovemmin päässä ajatus uudesta objektiivista. Sen sijaan järkevä aivopuoliskoni pistäisi rahat sivuun ja leikkauttaisi koiran jahka sekin palaisi entiseen mielentilaansa. Vaan eipä minua koskaan kovin järkeväksi ole luonnehdittukaan. Painoin niska hiessä töitä saadakseni juuri sen objektiivin, koiran leikkauttaminen ei nyt ihan ensimmäisenä motivaationa takaraivossa paukuttanut herätessäni aamuviideltä töihin tai kastellessani kukkia vesisateessa. Etenkään, kun ne juoksut eivät olleet juolahtaneet mieleenkään, ennen kuin huomasin asian tuntia ennen mölleihin lähtöä. -No, eipä lähdetty. Kuten kovin moneen muuhunkaan juttuun ainakaan kuukauteen.

Miljoona seikkaa puoltaisi järkevää aivopuoliskoani. Kumpaa kuunnella, sitä vai pientä turhautunutta materialistia minussa?

Materialisti sanoo, että eihän ne juoksut loppujen lopuksi ole kuin kaksi kertaa vuodessa.
Järkevä aivopuolisko puolestaan muistuttaa argumenttinaan reilusta kahdesta kuukaudesta täyseristystä vuodessa juoksujen vuoksi. Leikkaus saattaisi vähentää machoilua. Ei enää juoksukäyttäytymistä. Ei epätoivottuja pentuja tai edes pelkoa niistä. Ei kohtutulehdusriskiä. Ei enää valeraskauksia.

Sen tiedän, että jos jälkimmäisen aatoksiin kallistun, joudun ottamaan pienen tuhlaajapojan -kyllä, nimeän ajatusteni ja pääni osa-alueita.. huolestuttavaa- niskasta kiinni ja kaikin voimin estää pennosten kulumisen kaikkeen muuhun tarpeelliseen, kuin leikkauttamiseen. Pari kuukautta saattaa kuitenkin olla liian pitkä aika vältellä kauppakeskuksia ja nettipuljuja.
Ja lopulta huomaan, ettei nyt tullut sitten kumpaakaan: ei objektiivia, muttei liioin leikkaustakaan. Sen sijaan kaappi pullistelee jos jonkinmoista heräteostosta.

Kumpaa kuunnella..

Tässä ajatusta pompotellessani päädyin juuri nerokkaaseen ratkaisuun, jolla molemmat -koirasta en tiedä, mutta minä ja aivopuoliskoni- saadaan tyytyväisiksi: kokoan leikkaussumman kasaan parissa-kolmessa kuukaudessa Murun mielenterveyden palatessa lähes "normaaliin" pisteeseensä, ja tilaan objektiivin jo nyt. Kyllä!

Nämä jääköön viimeisiksi juoksuiksi.

Paljon vähemmän kirosanoja.

Miljoona

Ei, ei lottovoittoa, vaan postaus, joka on tyystin omistettu itsehillinnän puutteelle ja kameran sarjakuvauksen ylistykselle. Ja kesälle. Ehkä myös vähän Murun Baywatch-menolle. Miljoona kuvaa ja oodi sarjakuvaukselle!











Psst. Ulkoasua muokattu,kertokaahan jos ilmenee jotain outoa nyt koodiin kajoamisen vuoksi!

Ja 52 lukijaa.. Miten? Kiitos!

Tekniikan hylkäämät

Taidan vakavasti harkita hylkääväni uskollisen ystäväni, jonka kanssa yhteiselo viimeaikoina on ollut lähinnä pelkkää taistelua. Enkä nyt siis puhu koirasta. Uskollinen pöytäkone irtisanoi itsensä imaisten kaikki kuvat mukanaan. Toivottavasti sen elvyttäminen toimisi edes niin, että saisin napattua viimevuosien kuvat talteen. Varmuuskopiointihan kun on yliarvostettua..
Viimepäivien kuvasadon olen suosiolla siirtänyt kannettavalle, jonka näyttöön ei ole kuvankäsittelyssä luottaminen.
Tähän tilanteeseen keksisin miljoona ja seitsemänsataatuhatta lohduttavaa pientä kapistusta. Vaikka tietokoneparka vetelee viimeisiään, huomaan taipuvani kokoajan enemmän ja enemmän uuden objektiivin suuntaan. Ei ehkä pelasta vanhoja kuviani, mutta saattaa säästää mielenterveyteni.
Konetaisteluturhautumisten lomassa on kuitenkin tullut räpsittyä muutama lohdutusräpsy ja -video. Video olkoon tosin toistaiseksi heikkolaatuinen, lataan sen uudestaan jahka jaksan lähteä senkin kanssa neljättä kertaa taistoon.









Ei tainnut ollakaan pelkkä tekniikka joka hihnanpään nyt on hylännyt: itsehillintäkin lienee paennut tästä päästä ja näin ollen kuvamääräkin on sen mukainen. Taisin lyödä juuri jonkun ennätyksen. Lupaan säästää teitä lukijoita ja antaa lopuille kuville ihan oman postauksensa. :D