sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Viikon suosikkikuvat

|
Kuvien määrä vain nousee. Ja saa noustakin, sillä ostin juuri vihdoin ja viimein uuden kovalevyn edellisen, rikkoutuneen, tilalle. Voin nyt surutta latoa kuvia mielin määrin talteen. Sain kameran muistikortinkin tyhjennettyä kokonaan ensimmäistä kertaa sitten helmikuun.
Kameraa on näin ollen ulkoilutettu ahkerasti niin lenkeillä kuin treeneissäkin. Perjantain treeneihin lähdin bussilla kantaen kainalossani ei-niin-kevyttä kevythäkkiä ja olallani tiiliskiven painoista kameraani. Jäin muutamaa pysäkkiä vieläpä liian aikaisin, ja paikanpäällä vannotin, etten enää kulkisi matkaa bussilla ja että seuraavista rahoistani ostaisin jonkin halvan pikkuauton. Pikkuautoa ei ole vielä tullut, vaikkakin jo ensimmäinen on käyty koeajamassa. Sen teilasin, koska täällä maaseudulla pikkuautoja käytetään ilmeisesti myöskin lannoitekuljetuksiin.






Murun turkki on erityisen hieno tässä kuvassa, eikö!

On ollut kaikkea muuta kuin tarkoituksenmukaista pitkittää blogin päivittämistä ja löysätä kirjoittelurutiinia. Tähän on kuitenkin ollut syynsä, sillä lähestyvät ylioppilasjuhlat ovat varmistaneet parin kuluneen viikon olleen melko hektisiä. Lakki odottaa päiväänsä laatikossaan hyllyn päällä ja vasta tulleet tulokset riemastuttivat kokelaan mieltä. Pääsykokeet ovat jääneet kaukaiseen unholaan — jos siis voisi sanoa, että olisin niille edes ajatustakaan viitsinyt uhrata. Joku voisi nimittää minua laiskaksi. Eikä ehkä ihan syyttä.

Muru aloitti juoksunsa kuluneella viikolla — taas. Tammikuussahan se lopetti edelliset. En viitsi vuodattaa juoksujen aiheuttamasta hampaiden kiristyksestä, sillä kantani Murun leikkaamattomuuteen lienee selkeä. Vannotan jokaisten juoksujen alkaessa juuri näiden jäävän viimeisiksi, eivätkä nämäkään juoksut tee poikkeusta. Asiaa lieventää kuitenkin se, että kesäkaudella saadaan jatkaa ohjattujen treenien parissa juoksuista huolimatta. Eivätkä juoksupöksytkään tunnu haittaavan Murun menoa radalla.

Perjantain treeneissä otin siis muutamia kuvia kanssatreenaajista.




Lisää kuvia treenaajista täällä.

Mitä meidän kisasuunnitelmat lakkauttaneeseen pilliongelmaan tulee, olen viheltänyt armottomasti kotona pilliin yrittäen ehdollistaa Murua äänen positiivisiin — makkaranmakuisiin — seurauksiin asettaen perhe- ja naapurisuhteet pienoiselle koetukselle. En tiedä onko sen suurempaa edistymistä kuitenkaan havaittavissa, sillä kotona Muru on alunalkaenkin suhtautunut ääneen huomattavasti tyynemmin kuin kisatilanteessa. Olen kuitenkin siinä vaiheessa, että voin ottaa pillin mukaan lenkille ja silloin tällöin yllättäen viheltää siihen minkä keuhkoista lähtee, jolloin koira on pikemminkin hölmistynyt, kuin pelästynyt. Tarkoituksena olisi tuoda pikkuhiljaa pilli treenikentälle mukaan yhdistäen ääni itse agilityyn.
Ollessani seuran järjestämissä agilitykisoissa töissä tulin huomanneeksi, kuinka eri tavoin kilpailujen tuomarit käyttävätkään sitä pirullista vekotinta. Joku puhaltaa varovaisesti, lähes huomaamatta pilliin lähtömerkiksi, kun taas toinen vihellyttää niin antaumuksella, ettei kenellekään jää epäselväksi seuraavan kilpailijan vuoron alkaneen. Eräs tuomari vihelsi hylätyn suorituksen merkiksi kaksi terävää vihellystä kesken suorituksen, pillin roikkuessa suupielessä jo valmiiksi merkinantoa odottamassa.

En halua hoppuilla asian suhteen, vaikkakaan en ole heittänyt pyyhettä kehään jo ensisyksyn kisoja ajatellen. Antaa kaiken tulla kuitenkin aikanaan, sillä tärkeintä on nyt saada yksi ongelma seuraavan tieltä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua kun on ihanan kesäsiä kuvia!!! :) Millä ohjelmalla sä näitä muokkailet?

Huiskuhantamme kirjoitti...

wautsi kun on taas niin mahtavia kuvia!

Roosa kirjoitti...

Kiitos!

Adobe photoshop lightroom 3 on mulla käytössä. :)

Sarianne kirjoitti...

Hyvä, että pillitreenit edistyvät! :) Tuossa vikassa kuvassa Muru on hirmu ryhdikkään näköinen! Vissiin näki jotain horisontissa? :D

Roosa kirjoitti...

Horisontissa taitaa itseasiassa olla toinen koirakko!

Kiitos haasteesta. :)

Eve kirjoitti...

Oot saanu sun kuviin ihanan pehmeesti ton valon :D tosi nättejä kuvia (:

Roosa kirjoitti...

Kiitos! En tykkää kuvata suorassa auringonpaisteessa, vaan yleensä lähdenkin mieluummin kuvaamaan vasta iltasella. :)

Lähetä kommentti

Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)