Pentukuumetta ja päivitysvelkaa

Taitaa olla taas päivitysvelkaa. Päivittämättömyydestä on muodostumassa oravanpyörä, sillä aina kun kerrottavaa olisi, täytyisi asia pohjustaa jollain tapahtuneella, joka ei ole blogiin päivittämättömyydestä johtuen tullut yleiseen tietoisuuteen. On hölmöä kirjoittaa pienromaania yrittäessään sopertaa vaikkapa edistymisestä ja edistymättömyydestä harrastusrintamalla. Yritän korjata asian. Aloitetaan latomalla tönökuvia kuluneelta kuukaudelta.






Toukokuussa..

- Vesi oli kylmää, mutta talviturkin heittämisessä ei aikailtu - turvallinen kallio katosi Murun tassujen alta ja uimaretki päättyi äkkisukellukseen hyisessä vedessä.
- Kymmenen kilometrin metsätaivalluksen suorittaminen yhdessä Riitan sekä Nannin ja Fiiliksen kanssa jäi vasta eksymisasteelle..
- Kesän ensimmäinen kyy
- Punkkisaldo: nolla
- Pyöräilykilometrejä takana iloinen summa
- Juoksut ja lyhykäinen treenitauko

Edistymisestä ja edistymättömyydestä mainittakoon toukokuulle kertynyt pienehkö treenitauko, joka johtui ylioppilasjuhlakiireestä ja epäonnesta - viimeisimmät treenit nimittäin peruuntuivat, kun meidän treenikenttämme oli vallannut lukuisten rekkojen ja niiden kuljettajien suma. Rekkamania keskellä koulutuskenttää. Juoksujen loputtua uskaltaa taas pikkuhiljaa suunnata kohti Ojankoa, jonne ollaan parina iltana körötelty ottamaan pienet keppi- ja kontaktitreenit. Edistyminen ja edistymättömyys pähkinänkuoressa: pilliongelmaa on yritetty ratkoa neuroottisella pillinviheltelyllä ja valo alkaa tunnelin päässä jo sokaista pimeään tottuneita silmiä. Olin jo tuomassa pilliä edellisiin treeneihin, jotka edellämainitusta syystä pääsivät peruuntumaan. Muru alkaa nähdä aiemmin niin vilunväreitä ja kauhunhetkiä nostattaneen äänen jo positiivisena asiana - aina kun kuuluu meteliä, on luvassa herkkuja. Olen käyttänyt pilliä jo kuin naksutinta ja Murullehan pikkuhiljaa valkenee jutun juoni. Kun se lenkillä tulee kutsusta luokse, on luvassa pillinvihellys ja herkkupala. Olenpa ottanut pillin käyttöön myös opettaessani Murua pujottelemaan jalkojen välistä. Pää on kuitenkin parempi pitää vielä toistaiseksi kylmänä, sillä pilli ei ole vielä päässyt viheltämään vieraan ihmisen toimesta treenien aikana. Varovaisesti voisin kuitenkin todeta edistymistä tapahtuneen.

Vihdoinkin päästessäni kesäkuuhun lakkiaisrumban loppumisesta huojentuneena voisin mainita säälittävästä yrityksestäni boikotoida pentublogeja oman henkisen hyvinvointini vuoksi. En tiedä koska tai milloin tai voiko edes olla mahdollista, että pentukuumeeni on voinutkaan nousta tälläisiin lukemiin. Vaikka toisaalta, minä ja boikottini. Arvatkaa, millaiset blogit tarkistan juuri ensimmäisenä. Minä ja tahdonvoimani. Ei välttämättä tee hyvää tarkastaa säännöllisin väliajoin suosikkirodun kasvattajien pentublogeja ja katsoa, kuinka suosikkipennut pääsevät omiin koteihinsa. Ja mahdollisesti vieläpä leikkiä salapoliisia etsien netin syövereistä blogia, jossa kotiutuneen pennun kuulumisia voi seurata sivusta polttavan mustasukkaisuuden korventaessa kurkussa. Olen varmasti ainoa, sillä kuka tervejärkinen antaa pentukuumeen nousta tälle tasolle? Sanokaa nyt joku, että olette tehneet samaa. Vaikkakin epäilen ja kyseenalaistan mielenterveyttäni.
Ylioppilasjuhlien jälkimainingeissa äitini tokaisi päähänsä juolahtaneen, että koiranpentuhan se olisi ollut mainio lakkiaislahja. Hehheh. Ei tullut pentua.. Mutta! Se siitä vuodatuksesta, yritän vastaisuudessa säästää teidät tältä aiheelta! Vaikkakin palaan varmasti asiaan samoissa merkeissä ennemmin tai myöhemmin. Se tahdonvoima..

Ja se siitä yrityksestä pitää tämäkin päivitys lyhyenä. Nyt kun juhlat on vihdoin juhlittu ja lukio on virallisesti takana, voin keskittyä tulevaan ja suunnitella suunniteltua päästyäni mielikuvituspentuni tulevia koulutusmetodeja.