Vihdoinkin vihreää

Ei ole muuten ilo olla kahden juoksuisen koiran omistaja. Siinä missä me normaalisti treenataan neljänä iltana viikossa, on meillä nyt ollut kolme täyttä viikkoa pelkkää tyhjää treeni- ja kisasaralla! Oikeastaan aika mukavaa. Ollaan ehditty näin muutoin sitten tekemään aika paljon kaikkea kivaa: superhauska vappu (siitäkin kohta kaksi viikkoa?!) vietettiin Loviisassa Bean ja Hoinan kanssa, äitienpäivä kesän (kyllä, kesän!) ensimmäisellä mökkireissulla ja nyt jännitetään, tuleeko minun ja piskettien osoite muuttumaan ihan oman pienen oven taakse. Koirista on kehkeytynyt aikamoisia talliasukkeja, kun ollaan päästy jo moneen otteeseen käymään siskon varjolla katselemassa hevostallien ihmetyksiä. Muru on varsinainen hevoshullu. Peltokuvien taustalla vilahtaa poni ratsastajineen ja sillä samaisella pellolla eläimet kirmaavat sulassa sovussa keskenään. Toisinaan Muru on aika tyhmänrohkea ja menee turhan lähelle, mutta niin Muru kuin Pennikin on oppinut aika vikkelästi kunnioittamaan isompiaan. Aika hienoa! Itse en ymmärrä hevosten päälle tai liioin uskalla niitä lähestyä, mutta kiva etteivät koirat turhia hötkyile isompienkaan kavereiden lähettyvillä.



Koirat saivat tallivahdista kaverin.


Mökkielämän merkeissä tuntui ensimmäistä kertaa todella kesältä. Muru heitti rohkeasti talviturkkinsa esittäen Pennille kuinka uimamaisterit noutavat kapulaa jorpakosta. Pentuhan loikkasi perässä hetken sivusta tiirailtuaan, vain todetakseen veden olevan hyytävän kylmää. Muru vähät välitti. Sillä oli vähän esittämisen makua koko hommassa: toi tovin kalasteltuaan kapulan maihin niin rinta rottingilla, että pieni koira näytti ainakin kaksinverroin kokoiseltaan, itseluottamusta puhkuen. Jahka koirien juoksut ovat turvallisesti ohi, on tarkoituksena tehdä Penninkin kanssa lähempää tuttavuutta veteen ja vierailla koirauimalassa. Sitä ennen me nautitaan täysin siemauksin kohoavista lämpöasteista ja alati lisääntyvästä vehreydestä!