maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannustanhut Ojangossa

|



Takana Lontoon reissu sekä aksaviikonloppu. Lakkiaisten kunniaksi varattu matka Lontooseen toteutui vihdoin ja turistilomaan sisältyi pakolliset Big Ben- ja London eye-nähtävyydet, puntien kuluttamiset Oxford Streetillä sekä pikaruokapainotteinen ruokavalio. Muru lähti maalaismaisemiin hoitoon matkan ajaksi, mutta sain jo parin päivän kuluttua viestin, että Muru tulee takaisin kotiin. Sillä oli kuulemma ikävä. Ikävä ei ollut helpottanut kotonakaan omien ihmistensä luona, vaan se oli kuulemma paastonut surkeana sillä aikaa kun omistaja oli ollut Lontoon hulinoissa. Tulin perjantain ja lauantain välisenä yönä kotiin, kun muu perhe oli aiemmin päivällä lähtenyt juhannusreissuun jättäen Murun ypöyksin kotosalle. Riemu oli irti kun astuin ovesta sisään; uniparta lyttääntyneenä Muru juoksi sängystään ovelle vastaan ja pelkäsin tosissani sen saavan sydänkohtauksen. Kaivoin laukustani Disney-kaupasta tuliaisiksi tuomani Bolt-pehmolelukoiran Murulle ja olisitte nähneet sen ilmeen!



Minua huvitti löytäessäni Luonnonhistoriallisesta museosta jotain niinkin kotoisaa, kuin tämän täytetyn villisian. Se muistutti niin tavattomasti omaa kippurahäntäistä sikaani (sillä erotuksella luonnollisesti, että omani on parrakas), etten malttanut olla röhisemättä ääneen hölmölle ajatukselleni..

Mutta siihen agilityasiaan!



Kuvat otti Riitta, kiitos!

Jo kotiinpaluuta seuranneena päivänä suunnattiin nimittäin Ojankoon vetämään Riitan ja Fiiliksen kanssa "ihan lyhyet treenit vaan". Samoin seuraavana päivänä. Jo pelkästään ratojen rakentamiseen kului useampi tunti ja naurettiin, kuinka ollaan nyt vietetty kaksi peräkkäistä juhannusta Ojangossa. Tosiharrastajat (m-hhm, hullut) eivät ainoastaan jätä piittaamatta jet lagistä tai sadesäästä, vaan myös viettävät vuotuisat juhlapyhät treenikentällä. Menisi varmaan jouluaattokin jossain treenihallissa, jos tilaisuus tulisi..

Lauantaina rakennettiin Anne Saviojan kisoissa käyttämää ykkösluokan rataa, joka ehkä treenin kannalta oli liian helppo. Tietysti, kun saa tehdä niin monta toistoa kuin jaksaa. Sunnuntaina otettiin kakkosluokan rataa, jota rakennettiinkin hartaasti ja pitkään. Muru kuitenkin oli ilmeisen väsynyt jo edellispäivän treeneistä, eikä se jaksanut paria toistoa pidempää. Saatiin me "nollarata", mutta hidas sellainen. Ei kai auta syyttäminen. Yritän saada taas jotain videomateriaalia pitkästä aikaa vaikkapa seuraavissa treeneissä. Murun kepeillä näkyy kivasti edistystä ja viimeisimpiin (apua, siis viimekesäisiin!) videomateriaaleihin verrattuna suotuisaa olisi, että myöskin vauhdissa sekä omassa ohjaamisessanikin.
Otettiin treeneihin mukaan se pahamaineinen pilli, jonka ääneen Muru on kotona ja ulkona jo ihan hienosti tottunut. Se juoksee ahnaasti luokse kuullessaan pillinvihellyksen. Eri oli sitten kentällä, jossa itseni sijaan värväsin Riitan puhaltamaan pilliin kentän keskeltä lähdön merkiksi. Murulla heräsi samantien epäluulo, ja se alkoi tiirailemaan Riitan suuntaan epätietoisen näköisenä. Itsehän survoin lihapullaa Turilaisen (kiitos Riitta uudesta lempinimestä!) kitaan aina äänen kuuluessa. Ei Muru sätkyä saanut äänestä, mutta selvästi oli eri ääni kellossa, kun joku muu vihelsi pilliin, kuin minä. Epäilen kuitenkin suuresti, etteikö Muru reagoisi edelleenkin yhtä voimakkaasti ääneen kisatilanteessa kuin silloin maaliskuussa. Nielen kuitenkin pettymyksen ja jätän siis suosiolla ilmoittamatta Murun nyt heinäkuussa häämöttäviin kisoihin. Huoh.



Tänään oli tarkoitus lähteä Purinalle turisteilemaan kisapaikalle, mutta tämänpäiväinen sää oli jo minullekin liikaa, sillä vilustumisen oireet viikonlopun treenailuista olin jo selvästi itsestäni löytänyt. Seuraaviin ohjattuihin treeneihin - joista meille on muuten ehtinyt kertyä jo reilu viisi viikkoa taukoa - on tarkoituksenani ottaa mukaan pilli ja jatkaa vain viheltelyä nyt treenin lomassa. Kärsivällisyys ei kuulu vahvimpiin luonteenpiirteisiini, joten koko tämä prosessi on ollut kaikenkaikkiaan aivan käsittämättömän turhauttavaa. Sinnikkyyttä kuitenkin löytyy, vaikka voin myöntää välillä turhautuneisuuksissani ajattelevani, ettei tämä pönttö ongelma ole lainkaan ratkaistavissa.
Pönttö, pönttö, pönttö ongelma pöntöllä Turilaalla. Pönttö pilli.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ompas ihania noi Lontoon kuvat :-) Ja tietty murukin on ihana :) ! Tosi kiva blogi! postaa useemmin! :-DD

Roosa kirjoitti...

Kiitos :) Mulla on päässyt kirjoitustahti vähän lösähtämään, yritän parantaa tapani!

Josefiina kirjoitti...

Lontoon kuvien alta toivoin löytäväni selityksen sille, mistä olet ne kopioinut.. ehkä weheartista, tai ehkä jostain muualta. Mutta sitten ootkin itse ottanut ne! Nyyh, onneksi edes jotkut hallitsevat kuvat ja niiden käsittelyn :D

Possun Murumaisuus kyllä näkyy, turkkikin samanlainen.

Roosa kirjoitti...

Turistikuvia! On muuten otettu uusvanhalla 50/1.8:lla jonka ostin 70 euron tingittyyn hintaan käytettynä matkaa edeltäneenä viikonloppuna. :D

Ja eikös! Katsohan noita niskakarvoja. Ilmetty Muru..

Lähetä kommentti

Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)