sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tilastotiedettä, tavoitteita ja tulevaisuuden enteitä

|

Tammikuussa lukio-opintojen loppukiri, helmikuussa hiljaiseloa.

Maaliskuussa kisadebyytti - ja tapaus nimeltä pilli.

Huhtikuussa suuria suunnitelmia ja karvaita pettymyksiä, toukokuussa hengähdys.




Kesäkuu Ylioppilaslakki ja lontoonmatka.


Heinäkuussa helletreenejä, koirakavereita ja korventava pentukuume


Elokuu, vesipeto ja ikioma auto.




Syyskuu, pieni punainen asteli taloon.

Lokakuu, tuplanolla ja itsepäiset korvat.


Marraskuussa kasvukipua, irtohampaita ja ensilumi. Superagilityä - tuplanollilla kakkosiin.

Joulukuussa vuoden vikat kisat ja koirakavereita (kuva: Riitta K.)

Meillä on ollut hyvä vuosi. Ehkä paras toistaiseksi. Sellainen vuosi, jota voisi kuvitella miettivänsä vielä vanhainkodin kiikkustuolissa hymy ryppyisillä suunpielillä. Tilastotieteen silmin eriteltäköön meidän loppuvuoden kisarutistus: neljät kisat, seitsemän nollaa, joista kolme yliajalla. Viimeisimmistä (eilisistä, joista vielä kirjoitan lisää) vielä yksi yliaikavitonen. Kahta nollaa vaille kolmosissa.

Mitä vuosi sitten asettamiini tavoitteisiin tulee, on ne ylitetty siispä moninkertaisesti!
- Debytoidaan viralliset agilitykisat ykkösissä juoksujen jälkeen CHECK!
- Jatketaan siitä täyttämällä kisaluetteloa lukuisilla muillakin starteilla.. CHECK!
- Nyt tulee hurja: yritetään saada nolla! Yksi nolla! CHECK!


Ensivuonna sitten..
- Murun kanssa ahkeraa kisaamista ja nollat kolmosiin!
- Käydään nyt edes kerran fyssarilla..
- Pullamössöpiskin kesällä kartuttamaa lihaskuntoa voisi yrittää pitää vähän tehokkaammin yllä tulevana talvena..
- .. ja huuhkajakauluksen voisi nyppiä useammin, kuin kolmesti vuodessa.
- Yritetään käydä koirauimalassa kerran parissa kuukaudessa vetreytymässä.
- Jos maailmankappaleet ovat toisiinsa nähden suopuisassa asemassa: sterilointi.

- Pennin kanssa jatkellaan agilityn- ja tokon alkeita viikottaisilla ohjatuilla treeneillä. Yritetään rakentaa hyvä pohja tuleville treenailuille!

Mitä Penniin tulee, en uskalla tai edes osaa asettaa sen suurempia tavoitteita tulevalle vuodelle. Katsellaan, mitä vuosi tuo tullessaan ja kuinka meidän yhteistyö lähtee käyntiin - toistaiseksi ihan kivasti. Toko on iskenyt aikalailla kovempaa kuin olin osannut ennustaa. Agility on Pennin mielestä superhauskaa. Murun kanssa tavoitteet agilityn saralla on tulosten kannalta tavoitettu, jahka kolmosiin noustaan. Se ei tietenkään estä meitä treenaamasta ja kisaamasta vastaisuudessakin - vaikka onhan meillä sinne kolmosiin vielä kaksi tavoittamatonta (h-hmm ihanneaikaan mahtuvaa) nollaa vielä tiellä.

Palataan kisaraportin merkeissä vuodenvaihteen jälkeen - Muru hautautuu saunan lauteiden alle viettämään kauhistuttavia vuodenvaihteen hetkiä, mutta jahka siitä päästään taas yli, me toivotetaan kaikille oikein menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2013!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko joskus tehdä postauksen siitä, miten käsittelet kuvasi?

Roosa kirjoitti...

En tiedä sopisiko se ihan tähän meidän blogiin, vaikka aaaaika pitkän postauksen aiheesta saisikin. :) Sen verran voin sanoa, että kuvaan kaikki kuvani raw-tiedostoina, käsittelen Lightroom 4-ohjelmalla sekä viimeistelen (pienennän, terävöitän) lopuksi photoshopissa. Lightroomiin saa tehtyä omia preset-asetuksia, joilla esimerkiksi saa liudan kuvia käsiteltyä äkkiä heittämällä niihin yhteisen asetuksen!

Lähetä kommentti

Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)