Vielä on kesää jäljellä..

..vai onko sittenkään? Kauhistus iski, kun palattiin Murun kanssa reilun viikonmittaiselta mökkireissulta. Aivan kuin syksy olisi alkanut täällä jo ennen aikojaan. Tutut kesäiset metsäpolut ja niitä ympäröivät heinikot olivat muuttuneet ruskeiksi, muutama koivu siellä täällä oli jo alkanut muuttaa väriään keltaiseksi. Koivunlehtiä lenkkipolulla. Siinä se sitten iski. -Loma on lähes loppu, syksy alkaa ja sen mukana taas arki ja kiire.
Hyi.

Kesä meni niin nopeasti, eihän me ehditty tehdä mitään. Nyt kun oikein mietin, niin suunnittelemani koirakesä kaikkine ohjelmineen ei ollutkaan toteutunut ollenkaan. Eihän me ehditty tehdä mitään Murun kanssa, ei yhtäkään mätsäriä, ei koiramiittejä merellä, ei koirakavereita tai harrastuksia ollenkaan.. Mihin se kesä oikein meni!
Vannoin keväällä etten uhraisi kallisarvoista kymmenviikkoista lomaani töissä, mutta miten kävikään. Reilut viisi viikkoa hurahti töissä, ja loppuloma olikin vain kulunut salakavalasti itsekseen. Yhdeksän viikkoa.
Vaikka onhan sitä kesää vielä. Viikko.



Kesän viimeinen mökkireissu on takana. Muru viettikin koiramaista eloa, niin laiskotellen kuin hurjasti seikkaillenkin, Lulun kanssa pitkin pihaa viipottaen sillä aikaa kun itse olin töissä milloin missäkin. Lulu ja Muru on varsinainen parivaljakko, erottamaton kaksikko. Paita ja peppu. Yhtenäkin iltana ne keksivät taas ihmeellisen koiramaisen tempun; neidit pääsivät livahtamaan ovesta ulos, ja juoksivat oikopäätä pienelle purollemme. Lulu loikkasi oikotietä mutaiseen veteen sotkien valkoisen turkkinsa aivan mustaksi, samalla kun Muru onnistui jollain ihmeen ilveellä kalastamaan pienen kalan matalasta vedestä tuoden sen rantaan. Muruhan alkaa pyörimään kalan päällä, ilmeisen hyvillään sen turkilleen antamasta kalamaisesta aromista. Luluhan ryhtyy Murun seuraksi samantien. Kalan kohtalo oli hieman erikoislaatuinen.. Harva pikkukala tulee kahden pikkukoiran liiskaamaksi.
Koko juttu tuntui aivan suunnitellulta, niin tarkoin tytöt sen suorittivat.



HSKH:n tokoilmoittautumiset olivat alkaneet tänään. Aloin tutkailla asiaa, ja etsiä sopivaa ryhmää, kun epäilys iski. Ei se toko oikeastaan niin Murua tunnu kiinnostavan. (..Epätoivoiset alkeelliset kotitreenit, joista ei ole oikein minkäänlaista näyttöä olemassakaan.) Miellyttämishalu tuntuu olevan nollilla, samoin kiinnostus ja yleensäkin motivaatio koko hommaan. En tiedä kiinnostaisiko se minua itseäkään oikeastaan, jos Muru ei tunnu olevan täysin hommassa mukana. Katsoin kuitenkin ryhmät läpi todetakseni, ettei sopivalta tuntuneet ryhmät tulisi mitenkään onnistumaan syksyn lukujärjestykseni kanssa.
Ehkä kadun vielä (ei, kadun vielä melko Varmasti), etten nyt laittanut ajoissa ilmoittautumisia menemään, ja tapellut kurssieni kanssa sovittaakseni mahdolliset treenit syksyn aikatauluihin. Keväällä agilityryhmät olivat täyttyneet alle tunti ilmoittautumisajan alkamisen jälkeen, eli olisi ehkä myöhäistäkin nyt jo.
Paikka agin alkeissa tuntuu siis vielä pakollisemmalta nyt, kun toko on poissuljettuna.

Pitkistä metsälenkeistä, punkkipannattomuudesta ja ei-niin-vähäisistä heinikoiden välttelyistä huolimatta, kesän punkkisaldo jäi Murun osalta kahteen.
Suklaavarasteluidenkin saldo jäi puolikkaaseen suklaalevyyn. (Muru tuntee selvästi terveellisen ruokavalion merkityksen..)



Ja näitä ennätyshelteitä ajatellen, syksy on oikeastaan vuodenajoista kivoin. Ei liian kuuma, muttei liian kylmäkään. Koiraharrastuskausi alkaa jälleen, ja ehkä meitäkin (vihdoin?) onnistaa syksyn agilityn saralla. Silti odottelen sitä kauhulla, kesän loppumista ja syksyn alkamista.