Vielä hetken heinäkuu

Meillä on ollut kaikinpuolin hieman erilainen kesä aiempiin verrattuna. Olen tehnyt uutterasti töitä lomatta, jonka vuoksi jokakesäinen mökkireissu antaa vielä odotuttaa itseään. Treenit ovat painottuneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain viikottaisiin ohjattuihin koulutuksiin, vaikkakin reissuja merelle ja järville on kertynyt monelle päivälle. Ei suinkaan olla annettu töiden estää nauttimasta kesästä, sillä pyöräkin sai vihdoin kylkeensä springerin, jonka avulla pyöräilyretket Murun kanssa ovat sujuneet huomattavasti mukavammin. Olinkin unohtanut, kuinka kätevä vekotin se onkaan nyt kun ollaan pyöräilty vain hihnan kanssa sen jälkeen, kun edellinen pyörä varastettiin - ja vanha springeri sen mukana.

Olen ollut äärettömän laiska siirtämään kesän kuvia nettigalleriaan. Minulla on kamala tapa vain tyhjentää muistikortti kiireessä ja unohtaa kuvat sekalaisiin kansioihinsa odottamaan päivää, jolloin kävisin ne läpi. Harvemmille kuville se päivä koskaan koittaa. Yritin napata itseäni niskasta kiinni ja siistiä ainakin pari kansiota, mutta varsin vaivalloisin tuloksin. Saatankin tehdä tässä jonkinlaisen kesäkuville pyhitetyn postauksen saadakseni kaikki kuvat käsiteltyä..





Vaikka kesän aikana onkin sattunut ja tapahtunut, ja äksöniä on riittänyt jokaiselle vapaapäivälle ja -illalle, mainittakoon varmasti päällimmäisinä tämän kesän muistoihin lukeutuvat päivät Uutelassa merenrannalla, kesätreenit Ojangossa, uimaretket Pilvi- ja Taasjärvellä sekä Murun läpimurtojuttu meidän ikuisuusprojektissa, uimaan opettelussa. Kertokoon video enemmän kuin tuhat sanaa siitäkin, kuinka äärettömän onnelliseksi tämänkinkaltaiset onnistumiset voivatkaan saada pienen omistajan. Murun omintakeinen meno on nimittäin vihdoin saanut tassut irtautumaan pohjasta! Ne, jotka ovat blogia pidempään seuranneet, tietävät, että tätähän ollaan siis opeteltu ahkerasti lähes koko Murun pieni ikä niin koirauimaloissa uimaopettajan luotsaamina, kuin kesäisin luonnonvesissä.





Agilityrintamalla on ollut poikkeuksellisen hiljaista näin kesäkaudeksi. Kalenteriin olen muutamat agikisat merkannut, ja tarkoitus olisi käydä pyörähtämässä muutamassa kuunteluoppilaina. Treenit ovat sujuneet mallikkaasti ja uskon edistystä tapahtuneen monella saralla: kepeille hakeutuminen (ja minun osaltani niille ohjaaminen) alkaa vihdoinkin pitkäjänteisen treenaamisen seurauksena toimia ja me ollaan saatu vauhtia lisää. Perjantain treeneihin kaasuteltiin talla pohjassa ja perillä odotti treeniryhmäläisten hymyt ja pieni yllätys - olivat hankkineet minulle yhteistuumin kesäkuussa 40€:n arvoisen lahjakortin Peten koiratarvikkeeseen ylioppilaaksi valmistumiseni kunniaksi ja saivat nyt lahjan annettua. Silloin todella osasin arvostaa sitä, kuinka hieno ryhmä meillä onkaan ja kuinka etuoikeutettuja tässä ollaan, kun ollaan päästy harrastamaan tätä lajia niinkin mainiossa poppoossa. Treenien päätteeksi velloi päässä lisäksi kiitollinen tunne siitä, kuinka hieno koira minulla onkaan. Paras ystävä ja parempi puoliskoni. Ja muuta lässynlässyn-rataa, jota en juurikaan osaa harjoittaa muualla kuin päässäni. Kuitenkin, mitä tarkoitan: Superpiski. Ja vieläpä minun Superpiskini.


Tälläisiin onnistuneisiin otoksiin tapaan tokaista, että Muruhan näyttää ihan oikealta koiralta. Kuvassa oikea pikku-bc..

Murun 6-vuotissyntymäpäivä koittaa pian, ja ajatuksissa pyörii ensimmäistä kertaa muitakin, kuin onnentunteita merkkipäivää kohtaan. Kuusi vuotta. Aika pelottava ajatus, oikeastaan. Kuusi vuotta. Mitä kaikkea me ollaankaan koettu! Muru on kasvattanut minua ihan valtavasti. Ja mitä kaikkea me vielä tullaankaan kokemaan - toivottavasti paljon ja vielä pitkään.