Tunnisteet:
Pikkuinen Penni täyttää tänään seitsemän kuukautta. Seitsemän. Tuntuu, että viimekeväästä olisi kulunut ikuisuus. Ja että vasta vaahtosin pentukuumeestani tauotta säästämättä blogiakaan aiheelta. Jos joku olisi näyttänyt minulle ylläolevan kuvan ja kertonut, että tulisin omistamaan suoraan silmiin kuvasta tuijottavan olennon, en olisi nauranut. Olisin varmaankin parkaissut moisesta julmasta loan heitosta. Sillä vitsihän sen olisi täytynyt olla.
Tuijotan kuvaa ja mietin, kuinka uskomattoman onnekas olen.
Penni on toteutunut unelma. Se on viimeisintä piirrettään myöten kaikkea, mitä olen uskaltanut pennulta toivoa. Täydellinen pari Murulle. Koirat ovat kuin paita ja peppu - tai oikeastaan kuin napapaita ja lökähousut. Tai minishortsit ja jättihuppari. Penni ei ota itseensä, kun Muru on kiukkuinen ja antaa olla, kun se haastaa riitaa. Se on niin fiksu ja samalla käsittämättömän hölmö. Siitä on tullut niin kauhean rakaskin! Kaikki ne vuodet, kun odotin omaa pentuani olivat juuri sen arvoiset.
Oodi koirilleni. Sillä mitä olisinkaan ilman niitä.
8 kommenttia:
Meinasin kommentoida tähän heti kuvan nähtyäni, että voi kuinka kaunis Pennistä on tullut ja kuinka upea siitä vielä kasvaa..yms.
Mutta luettuani sitten tekstisi, jäinkin sanattomaksi...
Minullakin aussie on ollut haaveissa niin kauan kuin jaksan muistaa. Rodussa on vaan kaikki kohdallaan, luonteesta ulkonäköön.. Kun sitten joskus muutan omilleni ja tilanne on sopiva, sellainen unelmieni pentu muuttaa aivan varmasti kotiini :)
Todella kiva blogi ja aivan ihanat hauvat! :)
T. E
Penni on kovin kaunis. <3 Ihana teksti ja vähän jäin minäkin sanattomaksi.
Minä olen haaveillut koiranpennusta pitkin elämää, mutta nyt reilut kaksi vuotta kun rotu on ollut selvillä on pentukuume ollut päällä koko ajan. Eikä oikeastaan edes varsinainen pentukuume vaan aussiekuume.
Toivon koko sydämestäni, että kaikki menisi niin kuin pitäisi ja saisin oman pennun unelmayhdistelmästä tuossa syksyllä. <3 Odotan innolla, mielenkiinnolla ja jännityksellä. Pelkkä ajatuskin saa minut riemastumaan. Oma aussielapsi... iih. <3
Vooi ku Penni näyttää niin isolta ja... fiksulta tuossa kuvassa! :'D Korvalärpättimetkin niin hienosti asennossa! On se vaan hieno pikkupaimen ♥
E, kiitos! Mielestäni odottaminen oli jopa kiperämpää kuin työläs oikean pennun metsästäminen ja epätietoisuudessa eläminen! Mutta on se vaan odottamisen väärti. :)
Jenny, voi tsemppiä (aussie)pentukuumeeseen ja oman pennun odotukseen! Saako udella millaista yhdistelmää tiirailet? Elät jännittäviä aikoja! :)
Riitta, siksi tuo kuva varmaan onkin niin hurmaava. Penni näyttää niin fiksulta! Aurinko häikäisee silmiin joten kai sekin on vain silmänlumetta! ;) Mutta on se hieno!
Ihana kuva! Pakahdun Pennin kauneudesta! Tässä olisi teille blogihaaste - en yleensä itse tarraa näihin, mutta tämä oli kiva! :) http://www.hapsutassu.com/?p=1343
Kiitos Bea haasteesta!
Minäkin voin vahvistaa sen, että se odottaminen on yhtä tuskaa - varsinkin jos odottamiseen liittyy jokin ulkopuolinen este kuten omassa tapauksessani vanhempien lupa - ja itse pennun etsiminen ja löytäminen on sitten se kevyempi osuus, vaikka epätietoisuus ei olekaan kiva juttu. Itselläni ei ole koskaan ollut sitä vaihetta, että välttämättä tahdon pennun ja se on pakko saada hetinyt, vaan kaikki on koko ajan ollut samaa tasaista matelua eteenpäin haaveen toteutumiseksi. Ja siitä kai muodostui jonkinlainen pakkomielle, jonka takia en toisinaan osannut ajatella onnea ilman pentua.
Minullahan on nyt se tilanne, että pentu muutta kovan tuskastelun ja tunnevyörymien sekä päänsisäisen helvetin jälkeen kotiin kahden viikon päästä ja en koskaan ole ollut näin onnellinen mitä nyt, kun kaikki on viimein selviämässä ja odottaminen palkitaan. Myönnän, että kun minulle hoettiin aina että "kyllä sulla on aikaa" ja "hyvää kannattaa odottaa" revin suunnilleen hiuksia päästäni, sillä ei se aivan niin mennyt pentukuumeisen pään kanssa. Jälkimmäinen tosin pitää paikkaansa, ja mitä kauemmin odottaa niin sitä kypsemmäksi sitä tulee pentua varten, näin uskoisin. Ehtii käydä lävitse kaikki mahdolliset riskit ja tarkastella asiaa miljoonalta kulmalta.
Kirjoitit todella nätisti ja voin varmaksi sanoa, että oma ajattelumaailmani ei ole tuosta kaukana nyt tai muutamien kuukausien päästä, eikä luultavasti vuosienkaan jälkeen. Ja voi miten kaunis Pennistä on tullut - tai no onhan se aina ollutkin. Niin sievä ja tosiaan fiksun näköinen paimenlapsi.
Ellinoora, muutaman kuukauden blogiasi seuranneena olin riemuissani lukiessani viimeisintä blogipostaustasi!
Pystyn täysin samaistumaan kokemuksiisi näin ihan tuoreeltaan! Minulla oli ihan sama juttu: pennun löytyminen lopulta ei ainoastaan ollut pitkän etsimistyön vaan myös loputtomalta tuntuneen eipä-juupa-jahkailun päätös. Pentukuume oli niin tiukasti pinttynyt otsalohkoon, että se oli aina päällimäinen tunne missä ikinä olikaan! Ja aina olin kyseenalaistamassa, voisinko juuri minä ottaa tämän rotuisen koiran. Voisi sanoa, että tein koko pennunhankinnan itselleni harvinaisen hankalaksi - mutta tulipa harkittua hommaa ihan mielenterveyden menettämisen rajoille asti. ;)
Onneksi olkoon oman pennun johdosta! :)
Lähetä kommentti
Muru laumoineen kiittää kommentistasi. :-)